Uutiset

Playoffs 2024: Ottelu 6 – Hermes eteni mitalipelihin

Kuva: Sami Mutka

Hermes–Jokerit 6-1 (1-0, 2-0, 3-1)

Ottelusarja oli saavuttanut kuudennen kohtaamisensa ja asetelmat olivat edelleen samat: Hermeksellä mahdollisuus edetä toiselle kierrokselle ja Jokerit taas selkä seinää vasten. Ensimmäinen erä eteni maalittomana, kunnes erän loppuun Hermeksen Rautiainen joutui jäähypenkille koukkaamisesta. Kuinka ollakaan Sisu Yliniemi tarttui hanakasti irtokiekkoon omalla siniviivalla ja luikerteli aina Jokeri-maalille saakka tullen rikotuksi rangaistuslaukauksen arvoisesti. Kylmäpäinen Yliniemi sijoitti kiekon Kolppasen puikoista sisään ja Hermes 1-0 johtoon.

Jokerit esiintyi toisessa erässä todella sähköisesti, mutta Visa Vedenpää Hermeksen maalin suulla teki tyhjäksi yrityksen toisensa jälkeen. Vieraitten paineesta huolimatta Hermes aloitti maalinteon heti minuutin miekkailun jälkeen. Santeri Sulku neppasi ruuhkaiselta maalin kulmalta sisään Lausniemen toimituksen ja johto lisääntyi maalilla. Seurasta osumasta vastasi jälleen punanutut. Ajassa 25:36 Kalle Matikainen oli mies paikallaan maalin edustalla naulaten Takalan syötön pömpelin takaa.

Kolmannessa erässä Arttu Lausniemi ryöstäytyi ajassa 49:31 irti ja nosti rystyllä maalin kattoon numeroiksi 4-0. Jokerit saivat kavennuksen 53:17 4-1:een. Lopulta Jokerit yrittivät ihmettä ilman maalivahtia, mutta tuloksena kaksi Hermes maalia tekijöinään Lausniemi ja Matikainen. Sekunnit kuluivat loppuun ja Kokkolan Hermes eteni puolivälieriin eli semifinaaleihin otteluvoitoin 2-4.