Uutiset

HOKKKI KAATUI MYÖS KOTONAAN

12.10.2019

Kokkolassa murskatappion kärsinyt kotijoukkue ei antautunut helpolla, ylivoimapelissä ratkaisu.

Tasainen ensimmäinen erä meni Hermekselle 3-1. Ensimmäisen vierasmaalin teki Gabin Ville hienolla yksilösuorituksella vieden Hokki-puolustuksen sekä maalivahdin ns. kebab-kioskille. Hokin tasoitettua ylivoimalla rusikoi kultakypärä Atte Mäkinen Hermeksen johtoon maalin edestä. Todellinen pukukoppimaali ja uuden Hermes-pelaajan Ville Salorannan ensimmäinen ”kihaus” jumalpaidassa tuli sitten ajassa 19:59 kun hän laukoi Villen voittaman aloituskiekon kotijoukkueen maaliin.

Toisen erän alkuun tuli kotijoukkue valmiinpana ja tasoittikin pelin parissa minuutissa. Peli jatkui kuitenkin tasaisena ja jakson puolivälissä siirtyi Hermes jälleen johtoon oppikirjamaisella hyökkäyksellä minkä viimeisteli Sampo Paulaharju. Torjunnat kahteen erään Hermes Samuel Baros 18 ja Hokki Tomi Rautio 15.

Kolmannen erän alussa tehtaili Hermes ylivoimalla kaksi maalia Riku Sihvosen ja Villen toimesta ja peli ratkesi käytännössä siihen. Hokki kavensi jakson puolessa välissä myös ylivoimalla, loppulukemat 4-7 teki Jesper Ahlgren kotijoukkueen tyhjään maaliin.

Mestis jatkuu Hermeksen osalta ensi keskiviikkona Iisalmessa, seuraava kotipeli on lauantaina 19.10. klo 18:30 jolloin vastaan asettuu sarjakakkonen Imatran Ketterä.  

Ottelutilastot 

Huippuhetket Ruutu-palvelusta