Uutiset

UPI KARHULA JATKAA HERMEKSEN VALMENTAJANA

6.4.2017

Antti Karhula jatkaa Hermeksen valmentajana kevääseen 2018.

Kokkolan Hermes ja Antti ”Upi” Karhula allekirjoittivat kauden 2017-2018 mittaisen valmentajasopimuksen. Tuleva kausi on neljäs yhteinen ja kolmas Mestiksessä.

Antti Karhula, 41, saapui Kokkolaan Kouvolan KooKoon organisaatiosta kaudella 2014-2015 Suomi-sarjaan. Ensimmäisenä vuotena Kokkolassa seura saavutti finaalipaikan Suomi-sarjassa. Saavutuksen arvoa kuvaa se että edellisellä kaudella Kokkolassa säilyttiin sarjassa vasta karsintojen jälkeen. Vuoden jälkeen kärkikaksikko Jokipojat ja Hermes sekä RoKi nostettiin Mestikseen ja ensimmäisellä Mestis-kaudella Hermes eteni runkosarjassa sijalle kuusi ja pudotuspeleihin jälleen Jokipoikia vastaan. Tiukka playoff-sarja toi ratkaisun vasta sarjan seitsemännessä ottelussa kun Jokipojat voitti sen kotietunsa turvin.

Toiseen Mestis-kauteen Hermes lähti vuoden kokeneempana ja kausi tuotti paremman ja tasaisemman runkosarjan, sillä Hermes saavutti kotiedun Mestiksessä. Mestis-historian aikana Hermekselle kotietu oli kolmas kun aikaisemmin vuonna 2001 ja 2004 sijoitus oikeutti myös siihen että playoff-sarja aloitettiin Kokkolassa. Päättynyt kausi ei kuitenkaan tuonut vielä Kokkolaan välieräpelejä, sillä Espoo United oli parempi sarjassa otteluvoitoin 4-2.

Antti Karhulan johdolla seura on saavuttanut Suomi-sarjassa finaalipaikan ja kaksi kertaa pudotuspelipaikan niin Mestiksen debyyttikaudella kuin toisellakin kaudella. Nyt tähtäin on yhdessä vieläkin korkeammalle sillä Kokkolassa ei tavoitella ensi kaudella kuin yhtä asiaa, selvitymistä pudotuspeleihin sekä sitä että kauden päätteeksi Kokkolassa pelataan myös välierävaiheessa. Lisäksi yhteistyö junioriorganisaation sekä Edustus Hermeksen alla olevan A- nuorten Mestis-joukkueen kanssa on osa Karhulan työnkuvaa.

Kaudella 2014-2015 Kokkolassa aloitettu työ seuran arvojen ja identiteetin vahvistamisessa on edennyt kausi kaudelta eteenpäin suunnitelmallisesti. Kokkola ja Hermes tunnistetaan modernina hyökkäyspelijoukkueena, jossa yksilölle annetaan mahdollisuus kehittyä ja kasvaa myös ihmisenä sekä urheilijana. Urheilun perusarvot ovat mukana arjen ratkaisuissa ja ne tukevat osaltaan matkaa kohti yhteisiä tavoitteita, jotka ovat menestyminen seurana sekä yksilöiden kehittymisen mahdollistaminen kohti kansallista ja kansainvälistä kärkeä.

 

Edustusjoukkueen valmennustiimi

Joukkueen muun valmennustiimin kartoitus on aloitettu päävalmentajaratkaisun myötä ja asiasta tiedotetaan heti kun asioissa päästään eteenpäin. Viime kaudella apuvalmentajana toiminut Märt Eerme ja pitkänlinjan maalivahtivalmentaja Jens Friis ovat mukana neuvotteluissa.

Edustusjoukkueen pelaajat

Valmiita pelaajasopimuksia on viisi. Puolustajat Nico Lehto ja Samuel Sikstus sekä hyökkääjät Saku Kivinen, Matias Kinnunen ja Daniil Fursa. Seuralla on optiot ensi kaudelle myös Jesse Koskelon, Jesperi Viikilän, Henri Limman ja Wiljami Wacklinin sopimuksiin.

 

Petri Vehmanen jatkaa A- Nuorten päävalmentajana

Hienon kauden Hermeksen A- nuorten valmentajana ollut Petri Vehmanen jatkaa myös nuorten päävalmentajana vuoden mittaisella sopimuksella. Vehmanen nosti joukkueen pudotuspeleihin ja joukkue haastoi hienosti Nuorten SM-liigaa pelanneen K-Vantaan pudotuspeleissä, mutta Vantaa voitti kuitenkin ottelusarjan lukemin 2-1. A- nuoret harjoittelevat edelleen ja seuraava kausi alkaa tulevana viikonloppuna kun seura järjestää avoimen kartoitustapahtuman lauantaina 8.4.

 

Urheilujohtaja Pasi Tuukkanen:
– Edustusjoukkueen urheilullinen menestys otti jälleen askeleen eteenpäin runkosarjan osalta. Pudotuspeleissä tietenkin kaikki lopulta mitataan ja tällä kertaa Espoo oli parempi, mutta otetaan siitä opiksi ja mennään eteenpäin. A- nuorten osalta sama asia, tosin siellä kokemus pudotuspeleistä oli ensimmäinen.

– Upi ja Pete tekivät molemmat tahollaan sekä yhdessä erittäin hyvää työtä. Joukkueet menestyivät sarjoissaan hyvin ja yksilöitä saatiin kasvatettua ja vietyä uudelle tasolle. A- nuorten joukkueesta moni pelaaja pääsi harjoittelemaan edustusjoukkueen mukaan ja osa pelaamaankin Mestistä. Vastaavasti edustusjoukkueesta hyvän työn ja menestyksen myötä tulee yksilöitä nousemaan liigatasolle saakka mikä on tietenkin vain positiivinen asia, sillä sitä jokainen nykypäivän Mestikseen sopimuksen tekevä pelaaja tavoittelee.

– Ensi kauden tulostavoite on kaikille selvä. Ensin pudotuspeleihin ja sitten ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon.

 

Hermes- toimitus esitti päävalmentaja Antti Karhulalle muutaman kysymyksen:

Neljäs vuosi Kokkolassa, miksi?
Kokkolassa ja Hermeksessä on ollut hyvä kehittyä valmentajana ja saanut rauhassa oppia ja kokeilla asioita. On tunne, että on pystytty yhdessä kehittymään ja viemään Hermestä eteenpäin, eikä tämä tunne ole vieläkään muuttunut, päinvastoin. Sen verran jäi edellisestä kaudesta nälkää, sekä uskoa, että voin ja voidaan vieläkin kehittyä ja ottaa seuraava askel.

Minkälainen kiekkokaupunki Kokkola on?
Kyllähän Kokkolaa voi hyvällä omallatunnolla sanoa kiekkokaupungiksi. Koko ajan yleisö on ottanut taas Hermestä enemmän ja enemmän omakseen, ja uskon, että tulevalla kaudella saadaan vielä enemmän ihmisiä liikkeelle ja puhumaan Hermeksestä. Yksi meidän tehtävistä onkin pyrkiä tarjoamaan sellaista kiekkoa, jota on mukava seurata, sekä tuoda uusia pelaajia esille, joihin nuoret voivat samaistua.
 
Minkälaisia ajatuksia ensi kaudesta? Parannettavaa viime kaudesta ja mitä mukaan tulevaan?
Kyllä tässä on jo paljonkin ajatuksia. Päällimmäisenä mielessä, että ensi kaudella paremmin ja kovemmin. 
Viime kaudesta jäi paljonkin hyvää mukaan otettavaksi. Toki paljon pieniä asioita jäi parannettavaa ja se työ alkaa jo nyt joukkueen kasaamisesta. Sen enempää parannettavia asioita esille ottamatta, uskon, että jokainen mukana olija pystyy oppimaan menneestä ja parantamaan tulevalle kaudelle. Pelillisesti varmasti pyritään säilyttämään oma kiekollinen identiteeti. 
 
Sana vapaa?
Ladataan kaikki akut täyteen kesän aikana ja ollaan yhdessä parempia ja kovempia ensi kaudella.