Kokkolan Hermes – katsaus kauteen 2025–2026 ja näkymät tulevaan
Katsaus menneeseen kauteen
Kauteen 2025–2026 lähdettiin haastavista lähtökohdista edellisen, osin rikkonaisen kauden jälkeen. Tavoitteena oli rakentaa uusi suunta sekä urheilullisesti että toiminnallisesti.
Urheilullinen katsaus
Joukkuetta lähdettiin rakentamaan selkeän strategian pohjalta: tavoitteena oli nuori, kehittyvä ja eteenpäin pyrkivä joukkue. Valmennukseen valittiin linjaan sopiva päävalmentaja, jolla on kokemusta nuorten valmentamisesta aina MM-tasolla asti. Kauden aikana kohdattiin kuitenkin haasteita, eikä suunniteltu suunta toteutunut toivotulla tavalla. Tilanteeseen reagoitiin ja valmennukseen tehtiin muutoksia kesken kauden. Päätös päävalmentajan vaihdosta oli vaikea, mutta välttämätön suunnan kääntämiseksi. Muutokset valmennuksessa sekä muutamat täsmähankinnat pelaajistoon toivat kaivattua ryhtiä ja joukkue löysi takaisin voittavaan vireeseen. Kauden edetessä Hermes pelasi pitkään niin sanottua playoff-kiekkoa, taistellen paikasta pudotuspeleihin. Lopulta tavoitteessa onnistuttiin, runkosarjan seitsemäs sija toi paikan playoffeihin. Puolivälierissä IPK osoittautui kuitenkin vahvemmaksi ja välieräpaikka jäi saavuttamatta. Kauden kokonaiskuva jäi silti positiiviseksi, suunta saatiin käännettyä ja joukkueen kehitys oli selvästi nähtävissä.
Organisaatio ja muutokset
Kauden aikana tapahtui muutoksia myös seuran organisaatiossa. Vuodenvaihteessa seuran urheilujohtaja siirtyi sivuun tehtävästään siviilityön muutosten vuoksi. Päävalmentaja Karjalainen otti vastuulleen urheilullisen johtamisen päivittäisen työn ohella. Yhteinen näkemys tulevaisuuden suunnasta löytyi nopeasti ja jatkosopimus solmittiin jo tammikuussa. Tulevan kauden joukkueen rakentamista varten perustettiin kolmihenkinen työryhmä, johon kuuluu päävalmentajan lisäksi kaksi hallituksen jäsentä. Helmikuussa seuran toiminnanjohtaja irtisanoutui henkilökohtaisten syiden vuoksi. Loppukauden ajaksi vs. toiminnanjohtajaksi nimettiin markkinoinnissa ansioitunut Laura Lahdensuo.
Nykytilanne
Seuran taloudellinen tilanne on edelleen haastava edellisen tappiollisen kauden jäljiltä, vaikka kauden aikana onnistuttiin tekemään korjaavia liikkeitä. Talouden tasapainottamiseksi on käynnistetty useita toimenpiteitä. Yksi merkittävimmistä kehityshankkeista on halliin suunniteltu aitioprojekti, joka on tällä hetkellä lupavaiheessa. Valmius rakentamisen aloittamiseen on heti, kun lopulliset luvat saadaan.
Katsaus tulevaan
Hermes kiittää lämpimästi kaikkia kuluneesta kaudesta ja kutsuu mukaan rakentamaan tulevaisuuden Hermestä. Katseet ovatkin jo olleet pitkään tulevan kauden rakentamisessa ja tuleva kausi on seuran tulevaisuuden kannalta poikkeuksellisen merkittävä.
Urheilulliset tavoitteet
Joukkueen rakentaminen on edennyt suunnitellusti ja selvästi aiempia kausia nopeammin. Runko on pitkälti kasassa ja kokonaisuus muodostuu sekä jatkavista pelaajista että uusista, pelilliseen identiteettiin sopivista vahvistuksista. Tavoitteena on sijoittua neljän parhaan joukkoon Mestiksessä ja saavuttaa suora paikka kaudelle 2027–2028 perustettavaan uuteen B-liigaan.
Mitä tavoite vaatii?
Urheilullinen menestys on vain yksi osa kokonaisuutta. B-liigapaikan saavuttaminen edellyttää merkittäviä muutoksia koko seuran toiminnassa. Yhtiön avaintehtäviin rekrytoidaan henkilöitä toteuttamaan tulevaisuuden visiota. Liikevaihdon tulee kasvaa nykyisestä noin 700 000–800 000 eurosta jopa 2,5–3 miljoonan euron tasolle. Tämä tarkoittaa kehitystä kaikilla osa-alueilla, kuten organisaatiossa, kumppanuuksissa, tapahtumissa ja yleisötoiminnassa. Kyse ei ole vain jääkiekosta, vaan koko alueen yhteisestä projektista.
Onnistumisen edellytykset
Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää onnistumista kahdessa keskeisessä asiassa: 1. Kumppanuudet ja resurssit. Seuran kehittäminen vaatii uudenlaista sitoutumista, vahvempaa taloudellista pohjaa sekä merkittäviä kumppanuuksia alueen yritysten ja yhteisöjen kanssa. 2. Yleisö ja yhteisö. Yleisön rooli on ratkaiseva. Kasvavat katsojamäärät tukevat sekä taloutta että joukkueen suorituskykyä. Jääkiekko on parhaimmillaan paikan päällä koettuna – yhdessä.
Markkinointi ja näkyvyys
Kuluneella kaudella Hermeksen markkinoinnissa otettiin selkeä askel eteenpäin, erityisesti sosiaalisessa mediassa. Sisältöä alettiin tehdä enemmän ja ennen kaikkea suunnitelmallisemmin, mikä näkyi myös tuloksissa, näkyvyys kasvoi ja seuraajamäärät lähtivät nousuun. Kauden aikana lähdettiin rohkeasti kokeilemaan uusia ideoita ja tekemään monipuolisempaa sisältöä. Sisällön suunnitteluun ja toteutukseen panostettiin aiempaa enemmän, mikä vaati myös enemmän aikaa, mutta toi selvästi tulosta. Tavoitteena oli tuoda Hermestä lähemmäs ihmisiä ja näyttää, mitä kaikkea seuran arjessa tapahtuu. Tulevalla kaudella tätä työtä halutaan jatkaa ja viedä vielä pidemmälle. Tavoitteena on tehdä entistä laadukkaampaa, kiinnostavampaa ja tunnistettavampaa sisältöä sekä hyödyntää sosiaalista mediaa paremmin osana koko seuran toimintaa. Uutta on myös tulossa ja kehitystyötä jatketaan aktiivisesti. Haluamme, että Hermes näkyy ja kuuluu kaupungilla. Ollaan ylpeästi Hermes ja ylpeästi kokkolalaisia.
Päävalmentaja mietteet
Päävalmentaja Simo Karjalaisen näkökulmasta kausi 2025–2026 oli kokonaisuudessaan nousujohteinen, erityisesti huomioiden lähtötilanne.
– “Kun miettii mistä lähdettiin ja mihin päästiin runkosarjassa, kokonaisuus oli hyvä. Pystyimme pelaamaan monessa pelissä laadukasta kiekkoa. Olimme työteliäs ja kamppailuvahva joukkue, ja parhaimmillamme myös kiekollinen peli oli hyvällä tasolla.”
Kauden edetessä joukkueen identiteetti alkoi rakentua, mutta pudotuspelit osoittivat myös selkeitä kehityskohteita.
– “Playoffit näyttivät, että meidän pitää olla vielä urheilullisempi ja kestävämpi joukkue. Kovissa peleissä, tiiviissä tahdissa, nämä asiat korostuvat. Lisäksi tehokkuus, puolustaminen ja erikoistilanteet ovat asioita, jotka pitää olla voittavalla tasolla keväällä.”
Tulevaa kautta varten joukkueen rakentaminen on edennyt suunnitellusti ja hyvällä rytmillä. Runko on pitkälti kasassa, mikä luo jatkuvuutta ja mahdollistaa pitkäjänteisen kehityksen.
– “Olemme hyvässä vaiheessa. Moni pelaaja jatkaa, mikä on tärkeää kehittyvän tarinan kannalta. Olemme saaneet myös pelaajia, jotka sopivat siihen, mitä täällä halutaan rakentaa. Rakennetaan joukkuetta huolella – niin kuin kaikessa rakentamisessa, kerralla kannattaa tehdä mahdollisimman hyvä.”
Seuran asettama tavoite B-liigapaikasta näkyy myös arjessa ja tekemisen tasossa.
– “Ensimmäinen tavoite on rakentaa mahdollisimman kilpailukykyinen joukkue. Samalla haluamme olla kauden aikana eniten kehittyvä joukkue Mestiksessä. Se vaatii jatkuvaa työntekoa ja halua mennä eteenpäin joka päivä.”
Tulevasta kaudesta odotetaan erittäin kilpailullista, ja sarjan taso tulee entisestään nousemaan.
– “Kun neljä joukkuetta menee suoraan jatkoon, kilpailu niistä paikoista tulee olemaan kovaa. Sarjataulukon merkitys korostuu jo syksystä alkaen.”
Karjalainen korostaa, että kehitys lähtee arjesta ja vaatimustason nostamisesta kaikilla osa-alueilla.
– “Meidän pitää kehittyä kaikessa, jos haluamme saavuttaa tavoitteemme. Se lähtee päivittäisestä tekemisestä ja tavasta toimia. Vaatimustaso nousee – niin pelaajilla, valmennuksella kuin koko seuralla.”
Katse eteenpäin
Yhtiökokous on tehnyt tarvittavat päätökset ja tulee järjestämään myös pian avattavan osakeannin talouden vakauttamiseksi ja resurssien varmistamiseksi tulevaa varten. Osakkeita tullaan laskemaan markkinoille niin omistukseen ja päätöksen tekoon oikeuttavina A- osakkeina kuin esine- ja etupohjaisina B-osakkeina. Näiden kaikkien tekstissä esiin tuotujen toimenpiteiden on onnistuttava, jotta tavoitteeksi asetettu sarjanousu ja koko toiminnan seuraavalle tasolle nostaminen on mahdollinen. Kokkolan Hermes on uuden edessä. Mahdollisuus nousta uudelle sarjatasolle on poikkeuksellinen ja samalla vaativa. Onnistuminen edellyttää koko yhteisön panosta: seuralta, kumppaneilta ja kannattajilta.
Nyt on aika siirtyä sanoista tekoihin. Juna lähtee nyt – hyppää mukaan.
Kokkolan Hermes – Hallitus, vs. toiminnanjohtaja ja päävalmentaja