
Hermes palasi voittokantaan – KOlme debytanttia häikäisivät otteillaan
Kuva: Andrea Lindvall
Taistelu Mestis-pisteistä jatkui Kokkolan Kaarlelankadun Pyhätössä pimenevässä torstai illassa. Vastassa oli tällä kertaa erittäin duuri-voittoisesti sarjan aloittanut Kiekko-Vantaa. Hermes tuli ensimmäiseen erään sähköisenä. Tosin ensisekunneilla vieraat olivat kaataa kylmää vettä punanuttujen niskaan kun vapautettiin loistavalla syötöllä nokitusten Hermeksen maalivahti Mäkelän kanssa. Yritys päättyi tuloksetta, mutta samassa peli kääntyi Vantaan päätyyn ja tällä kertaa vapautettiin pahantekoon Eetu Mäki Atte Karppisen oivallisella syötöllä. Mäki sijoitti kiekon terävästi puikoista sisään. Hermes osui toistamiseen erän puolivälissä. Eemeli Takala runnoi tiensä tankin lailla maalin eteen liruttaen kiekon ohi maalivahti Variksen. Hermes jatkoi erittäin pirteää otettaan koko erän ja yritteliäisyys palkittiin ajassa 11:59 rangaistuslaukauksella. Kukapa muukaan kun Eetu Mäki ujutti lätyn uuniin patjan alta tehden lukemiksi 3-0.
Toisessa erässä Hermes piti yllä ensimmäisessä erässä nähtyä hyvää pöhinää. Vahva punainen vyöry toi erän alkuun pari mahdollisuutta ylivoimalla, mutta tanssi ei tuonut tulosta. Kiekko-Vantaa myös paransi peliään vaihto vaihdolta ja se lopulta palkittiin ylivoimamaalilla erän viimeisillä minuuteilla. Kolmas erä alkoi Hermeksen salama-maalilla. Atte Karppinen ohjasi vastustamattomasti kiekon sisään 40 sekunnin pelin jälkeen. Tämän jälkeen Hermes puolusti voittoaan mallikaasti välillä painostaen Vantaan päädyssä. Ottelun päätteeksi kultakypärä Karppinen vippasi kiekon kulmasta tyhjään maaliin ja taululle jäi hieno paluu voittokantaan numeroin 5-1. Erityismaininnat saavat kaikki kolme Hermes-debytenttia: Julius Janhonen, Arthurs Andzans ja Alex Mäkelä. Janhonen oli järjestelemässä kolmea osumaa ja vahva presenssi kentällä ei jäänyt huomaamatta. Puolustaja Andzans säväytti varmoilla otteillaan omassa päässä ja maalivahti Mäkelä otti tukun häikäiseviä koppeja.