Semifinaalit 2024: ottelu 6 – IPK vei sarjan ”Game seveniin”
Kuva: Sami Mutka
Hermes – IPK 1-3 (1-2, 0-0, 0-1)
Semifinaaliottelusarjan kohtalon peli oli käsillä täpötäydessä Pyhätössä Kokkolassa. Hermes oli voiton päässä Mestiksen finaalipaikasta eli panokset illan koitokseen olivat huomattavat. Ensimmäisessä erässä peli oli tarkkaa, mikä näkyi jäähyjen puuttumisena. Erän hallinta meni iisalmelaisille ja se ehti kulua puoleen väliin, jolloin IPK nousi 0-1 johtoon. Tästä miekkailtiin viimeisille minuuteille ja Karhut lisäsivät johtoaan 0-2:een. Toiseen erään päästiin kuitenkin maalin takaa-ajo asemissa, sillä juuri ennen ensimmäisen päättymistä Aapo Ahola lähetti kiekon maalille, joka ohjautui vastustajan lavasta verkkoon. Toinen erä oli maaliton ja molemmilla joukkueilla oli paikkansa, mutta maalivahdit loistivat torjunnoillaan. Hermes sai kaksi mahdollisuutta ylivoimapeliin, mutta tasoitusta ei syntynyt läheltä-piti -tilanteista huolimatta. Kolmanteen erään Hermes tuli ratkaisemaan pelin paineistaen raivoisasti. Hienosta taistelusta huolimatta IPK käytti yhden harvoista hyökkäyksistään hyväkseen ja lisäsi johtoaan ajassa 52:44. IPK:n maalivahti Parviaisen loisto ilta tylsytti Hermeksen kirin ja sarjaan saatiin legendaarinen ”Game seven”.