Semifinaalit 2024: Ottelu 2 – IPK tasoitti ottelusarjan
Kuva: Andrea Lindvall
hermes-ipk 3-4 (0-0, 2-3, 1-1)
Semifinaalien toinen ottelu pelattiin pitkäperjantaina Kokkolassa ja asetelmat olivat kihelmöivät: Game 1:ssä runkosarjan kiistaton voittaja IPK oli tyrmätty lukemin 0-3 ja kuudennelta sijalta ponnistanut Hermes suoritti kylmähermoisesti pelitaktiikkaansa vailla erityistä ”höntyilyä”. Suunnitelmaa, jolla Helsingin Jokerit oli jo raivattu tieltä. Raivoisa ensimmäinen erä päättyi lukemiin 0-0. Molemmat järjestivät oivallisia maalipaikkoja, joskin Hermes himpun verran enemmän. Silmiin pistävää oli Hermeksen balanssi raikkaiden hyökkäysten ja viisikkopuolustamisen välillä. Hermes avasi toisen erän maalilla Eero Klintrupin toimesta. Kyseessä oli hallittu klap-klap-klap -suoritus koko ketjulta. Seuraavat tapahtumat olivat ottelun kannalta käännekohtia. Ensin viisi minuuttia Takalan korkeasta mailasta, jonka IPK käytti armotta kahden maalin muodossa. Sisu Yliniemi rokotti ajassa 31:54 ja puntit tasoittuivat 2-2:een. Erän loppupuolella IPK:n Puhakka pääsi lisäämään johtoaan 2-3:een. Heti tämän jälkeen oli taas Hermes-jäähyn paikka ja iso sellainen. Ceder berg kolhi päähän kohdistuneen taklauksen muodossa itselleen pelirangaistuksen ja jälleen viisi minuuttia tapattevaksi. Rangaistusta riitti myös kolmannen erän puolelle.
Kolmas erä siis alkoi alivoimaisena ja kakku lisääntyi vielä yhdellä ”kakkosella”. Hermes selvitti jäähyt hienosti taistellen ja palautti itsensä peliin. Kuinka ollakaan Hermeksen hyvän hyökkäyksen päätteeksi suunta vaihtui nopeasti ja IPK:n Berardinelli teki lukemiksi 2-4. Hermes ei antanut periksi vaan haki tasoitusta jo viisi minuuttia ennen loppua ilman maalivahtia. Tämä tuotti tulosta kun Santeri Sulku kavensi pelin. Mutta kiivaasta taistelusta huolimatta loppulukemiksi jäi 3-4 ja ottelusarja 1-1.