Ei pisteitä Imatralta – Laakso avasi maalitilinsä
Ketterä-Hermes 5-2 (1-0, 2-1, 2-1)
Kokkolan Hermes pakkasi laukkunsa ja suuntasi idän vieraskiertueelle, jonka ensimmäinen pysäkki oli Imatra. Sarjan eliittiin kuuluva Ketterä oli maalintekopaikoissaan huolellisempi. Kolmen vartin pelin jälkeen tilanne oli 4-1 isännille. Tosin numerot eivät aivan vastanneet pelitapahtumia, sillä kyseessä oli paikoitellen hyvinkin tasainen kamppailu. Hermeksen ensimmäisestä maalista vastasi Arttu Lausniemi. Kolmatta erää tahkottiin puoleenväliin kun Hermeksen tuore hyökkääjä Tommi Laakso sivalsi oivallisella rystyllä kavennuksen 4-2:een. Ketterä kaunisteli numeroita vielä maalaamalla tyhjiin ottelun loppuhetkillä.