Uutiset

Kiivas taisto toi kaksi pistettä kajaanista – Takala mukana jokaisessa osumassa

Hokki–Hermes 2–3 JA (0-1, 0-0, 2-1, 0-1)

Hermes kohtasi perjantai-illan Mestis-ottelussa Kajaanin Hokin vieraissa.

Ensimmäinen ja toinen erä olivat varsin tasaista vääntöä vähäisin pöytäkirjamerkinnöin. Hermes kuitenkin avasi maalinteon ensimmäisen erän puolivälissä. Kiekonriisto hyökkäyspäässä Eemeli Takalan toimesta ja napakka syöttö maalin kulmalla kärkkyvälle Santeri Sululle. Raamikas numero 50 reagoin nopeasti nepaten lukemiksi 0-1.

Hokki tasasi puntit heti kolmannen erän alkuun. Löysähköjä laukauksia Haukan vartioimalle maalille, mutta edustan luutimisen epäonnistuttua Hokin Komulainen puttasi kiekon pömpeliin. Ajassa 46:10 Veikka Hahl vei Hokin johtoon oudohkolla laukauksella b-pisteen ulkokaarelta. Jumalrintojen kavennus häämötti viiden minuutin kuluttua kun jälleen Eemeli takalan oivallisesta esityöstä tulokas Emil Pieniniemi tulitti tarkasti alakulmaan tasoituksen 2-2:een.

Jatkoaikaa tanssiin lähes loppuun saakka kunnes illan hahmo Eemeli takala ryösti kiekon ja kiiti 2 vs 1 hyökkäykseen. Takala turvautui omaan ratkaisuun ja se kannatti. Laukaus sujahti Hokki-vahdin läpi ja kaksi pistettä plakkariin Hermekselle.