
VOITTO RATKOTTIIN KEURUULLA VOITTOLAUKAUKSIN – HERMEKSELLE MATKAAN YKSI PISTE
Keupa HT – Hermes 4 – 3 (2-1, 0-1, 1-1, 0-0, 1-0) VL
Lauantaina jumalrinnat matkasivat toistamiseen lyhyen ajan sisällä sisämaahan Keuruun Keupa HT:n vieraaksi. Viime kohtaaminen kääntyi Hermekselle selvin lukemin 2-5 ja nyt oli isännillä mahdollisuus revanssiin.
Avaus erä oli lataukseltaan ylitsepursuava. Kotijoukkue oli selvästi ajatellut paikkaavansa vajaata kokoonpanoaan hirvittävällä liikkeellä ja ottaa tulostaululle ”kaulan” jo kättelyssä. Suunnitelma toimi, sillä Keupa HT maalasi jo ajassa 01:34 ja seuraavan kerran ylivoimalla 17:05. Hermes myös piti yllä hyvää liikettä ja kuittasi isäntien viimeisimmän vajaan 20 sekunnin kuluttua Sisu Yliniemen pehmeillä käsillä.
Toisen erän alkuun Hermeksen Ahola otti kakkua korkealla mailalla viiden minuutin ja henkilökohtaisen pelirangaistuksen edestä. Keupan etsikkoaika kuivahti Hermeksen aktiiviseen alivoimapelaamiseen ja lopulta omaan korkean mailan jäähyyn. Erä oli kokonaisuudessaan molempien joukkueiden hankkimien jäähyjen värittämä, mutta ainut ylivoimalla onnistunut oli Hermes. Eemeli Takalan päättäväinen maalinedustan työskentely tasoitti lukemat 2-2:een.
Päätöserän korkkasi Hermes johto-osumalla. Hermes paineisti vahvasti päässen vaihtamaan lennosta tuoreita jalkoja jäälle. Niillä tuoreilla jaloillaan vaihdosta syöksynyt Arttu Lausniemi tälläsi liikkuvaan kiekkoon ja aina maaliverkkoon saakka. Keupa HT tasoitti ottelun erän puolivälissä Leo Ringin vahvalla yksilösuorituksella.
Jatkoaikaa tanssittiin kiivaasti tuloksetta ja lopulta voittolaukaukset toivat kaksi pistettä Keuruulle.

