Tuto maalin verran vahvempi – Pisteet jäivät Turkuun
Tuto hockey – Hermes 2–1 (2-0, 0-0, 0-1)
Reippaan huilin jälkeen oli tähtinuttujen aika kasata kamat ja hypätä Turun bussiin, sillä käsillä oli pimenevän illan Divari-klassikko, niin ikään klassisella, Kupittaan areenalla. Vastakkain asettuivat siis Turun TuTo Hockey ja Kokkolan Hermes. Isännät olivat syksyn mittaan ponkaisseet ulos sarjan pohjamudista, mutta laahustivat ennen illan koitosta kolmen ottelun tappioputkessa. Hermeksen tulokset olivat olleet on-off -tyyppisiä, sillä voitot ja tappiot olivat vuorotelleet kuuden ottelun ajan. Tuoreimpana vyöllä oli kuitenkin maukas voitto Jokereista pyhätön ikimuistoisessa 70v-juhlaottelussa.
Erä I
Tuto tuli otteluun räväkästi ja onnistui luomaan pitkiä paineistettuja jaksoja Hermeksen päätyyn. Kolme minuuttia kellossa ja turkulaisten Vuorela sivalsi maalin kattoon 1-0 johdon. Erän puolivälissä TuTo toi jälleen kiekon vahvasti alueelle. Kulmakahnauksesta kiekko Leppikoskelle, joka kiepautti ”vanhanaikaisen” Haukan ohi ja numerot taululla muuttuvat 2-0:ksi.
Erä II
Toisessa erässä Hermes näytti havahtumisen merkkejä. Tähtinutut tulittivat maalia kohti selvästi turkulaisia enemmän, mutta Huhtamaan torjunnat ja ohi viuhuvat laukaukset pitivät lukemat ennallaan. Selvä kohennus edelliseen erään, mutta onnistumisia ei nähty. Erässä nähtiin vain vain yksi pöytäkirja merkintä kun Hermes pyöritti ylivoimaa erän alkuminuuteilla.
Erä III
Viimeinen näytös eteni tasaisena puoleen väliin saakka, kunnes vasta kiekkoon liukunut Koskenkokorva latasi vihaisesti maalia kohti. Sisu Yliniemi asetti lapansa sopivasti ja ohjasi kavennuksen ajassa 48:16. Maalin jälkeen ottelu sähköistyi välittömästi. Kiekosta kamppailtiin säälimättä ja vaarallisia tilanteita kehkeytyi molempiin päätyihin. Hermes ei onnistunut saamaan Tutosta yliotetta ja pisteet jäivät Turkuun.