Uutiset

Tappio kiekko-pojille idässä – Pienessä kaukalossa rymyttiin tasaisesti

Kiekko-pojat – Hermes 4–3 (2-1, 1-1, 1-1)

Kauden ensimmäinen idän kiertue jatkui Kiekko-Poikien vieraaksi väistötiloihin Outokumpuun. Kyseinen aski on todettu varsin pieneksi, joten luvassa saattoi olla sähäkkä lauantai-ilta. Juuri tuota saatiinkin heti kättelyssä ja ensimmäisillä minuuteilla kotijoukkue korkkasi maalin teon. Alku ei ollut varmasti sitä, mitä torjuntavuoroon luistellut Jesse Haukka olisi toivonut. Ensimmäinen laukaus sujahti maaliin, sillä Severi Savijoella oli kaikki maailman aika sihtailla jyvää kohdalleen. Haukka kokosi itsensä hyvin ja napsi nipun varmoja torjuntoja pelin edetessä. Tilanteet vaihtuivat siihen tahtiin, että selkeää isäntää ei ensimmäisessä erässä jäällä nähty. Jälleen yksi Hermeksen rynnistys ja Lausniemi taituroi yhdenkäden syötön sivulle, josta kiekko ajautui Koskenkorvalle. Kossu latasi ja maalivahti Vinni kuittasi patjatorjunnalla. Paluukiekon nappasi kuitenkin Eero Klintrup ja väläytti viilipyttymäisen suorituksen, jossa rauhallisesti luritetaan kiekko längistä sisään. Viimeisen kahden minuutin jäähy kostautui Hermekselle kun Kombe vei Kiekko-Pojat 2-1 johtoon erän päätteeksi.

Toista erää voisi kuvailla sanapareilla ”työn voitto” tai ”pelin raadollisuus”. Hermes otti haravan jämäkästi käteen ja uurasti tinkimättömästi voiton eteen maalia kohti ammuttujen laukausten mennessä toisessa erässä tähtipaidoille 8-29! Jauhaminen tuotti viimein tulosta ajassa 34:41 kun Samu Koskenkorva napautti ankaran Hermes-pyörityksen päätteeksi tasoituksen 2-2:een. Jumalrinnat saivat maalin jälkeen aimo annoksen virtaa suoniinsa ja johto-osuma alkoi jo leijua ilmassa. Tälle ennustukselle luotiin pohjaa Kiekko-Poikien Komben ottaessa jäähyn neljää minuuttia ennen päätöstä. Ylivoiman alkupuoliskolla Hermes onnistui luomaan vaarallisia tilanteita, mutta lopulta isännät selvisivät takaiskuilta. Kuinka ollakaan Komben vapautuessa jäähyaitiosta Kiekko-Pojat saivat paineen Hermeksen päätyyn ja kaikessa hässäkässä niittasi johto-osuman ajassa 38:26.

Päätöserässä Hermes tulitti entistä hanakammin ja oli varustautunut todella taistelemaan pisteistä. Kiekko-Pojat lisäsivät johtoaan ylivoimalla ajassa 44:58 harmillisesti puolustaja Osenieksin luistimesta. Hermes ei ollut valmis myymään nahkaansa, sillä paria minuuttia myöhemmin upeasti tilanteen lukenut Jerkko Rämö niittasi kavennuksen 4-3. Tuima vääntö ahtaassa kaukalossa päättyi näihin lukemiin ja pisteet jäivät tällä kertaa Outokumpuun.

Pisteet illan ottelussa:
1 – 1 #71 Eero Klintrup (#11 Samu Koskenkorva, #10 Eemeli Takala)
2 – 2 #11 Samu Koskenkorva (#95 Kalle Matikainen, #38 Sisu Yliniemi)
4 – 3 #4 Jerkko Rämö (#19 Veikka Kärjä, #28 Arttu Heikkilä)

Maalissa #36 Jesse Haukka 11+6+5=22
(pois: 57:42-59:15, 59:26-60:00)