Uutiset

Kaarlelan kadun pyhättö tutisi hermeksen salamoidessa – tärkeät kolme pistettä jäivät kokkolaan

Kuva: Andrea Lindvall

Hermes – Keupa HT 9–2 (3-1, 1-0, 5-1)

Pyhätössä tunnelma tiivistyi talvisena lauantai-iltana, sillä viime pelien tulosten ansiosta Jumalrinnoilla oli edessään ns. kuuden pisteen peli ja panoksena kiinnittyminen suoraan playoffs-paikkaan. Vastassa oli Keuruun Keupa HT, joka oli saanut pelottavan kevätvireen päälle ja hengittää ikävästi punanuttujen niskaan sarjatalukossa. Ensimmäisessä erässä nähtiin varsin hyvin viisikkona toimiva Hermes. Keupan vaarallinen hyökkäyspeli onnistuttiin katkomaan säntillisesti. Ensimmäisestä osumasta vastasi Hermes ja perinteisellä tic-tac-toe -tyylillä. Voimakkaalla jalalla edennyt Juha Rautiainen painoi pitkin oikeaa laitaansa b-pisteiden tuntumaan ja lähetti terävän syötön vasemmala kiitäneelle Kalajanniskalle. Numero 19 puolestaan palautti kiekon yhtä terävästi nappisyöttönä maalin takakulmalle, josta Rautiainen napautti 1-0 johdon. Kolme minuuttia ja risat tästä ja Hermes maalasi toistamiseen. Tällä kertaa nappisyötön jakeli Topias Liljamo samalle vasemmalle kaistalle liukuneelle Ernests Osenieksille. Latvialainen iski sumeilematta kauden ensimmäisen maalinsa ja digitaaleille 2-0. Seuraavaksi olikin ajassa 09:17 Kasper Mäenpään aika korkata Mestis-maalitilinsä hirmuisella one-timerilla siniviivasta. Keuruulaiset saivat vielä kavennuksen aikaiseksi kahta minuuttia ennen erän loppua.

Toinen erä pelattiin suhteellisen tasaisissa merkeissä Hermeksen ollessa hienokseltaan pelin päällä. Erän kohokohdasta vastasi puolustaja Samu Koskenkorva ajassa 22:44 ylivoiman päätteeksi. Välittömästi kolmannen erän alussa alkoi vierasjoukkueen taivas tummua ja kiekkojumalat salamoida. Kiekon jäähän putoamisesta ehti kulua seitsemän sekuntia kun Topias Liljamo ampaisi enempiä kyselemättä läpi Keupa pelaajiston ja tulitti päin maalivahti Nikkistä, joka torjui yrityksen. Liljamo ei lopettanut vaan nosti oman paluukiekkonsa tiukasta kulmasta yläkulmaan. Tästä rapiat 36 sekuntia ja puolustaja Tony Tuupanen purjehti maalille, Liljamon oivallisesti ruokkimana, hassuttaen maalivahdin totaalisesti. Seuraavaksi toimi Hermeksen ylivoima kun Jerkko Rämö tälläsi taululle jo 7-1. Ajassa 46:28 Kohei Sato kaunisteli Keupan lukemia 7-2:een. Loppu olikin Hermeksen ja puolustaja Samu Koskenkorvan näytöstä. Koskenkorva viimeisteli hattutempun ja punanutut ottivat muhkean kotivoiton. Hermeksen viimeisenä lukkona hääri maalivahti Jesse Haukka. ”Hawk Man” pelasi vakuuttavin ottein järkähtämättömät 60 minuuttia ottaen 17 torjuntaa.