
Tasaista vääntöä ja yllättäviä juonenkäänteitä – Kolme pistettä jäi Kokkolaan
Kuva: Sami Mutka
Hermes–Hokki 4–2 (2-0, 1-2, 2-0)
Hermes korkkasi Helmikuun Kaarlenkadun pyhätössä saaden vastaansa Kajaanin Hokin. Menestyksekäs ja maalirikas vieraskiertue loi odotuksia kotijoukkueen suuntaan, kun taas kajaanilaisilla oli viime ottelustaan tappio takataskussaan. Hermeksessä uusina kasvoina esiintyivät Kärppä-lähtöiset hyökkääjä Jesse Koskenkorva ja puolustaja Jaakko Niskala. Ensimmäinen erä kului energisen tekemisen merkessiä ja ajassa 08:31 alkoi tapahtua. Nimittäin maalin muodossa, jonka tekaisi tsekkitaituri Jonas Peterek. Hermes järjesti paineen Hokin päätyyn ja Peterek sai leipoa kiekkoa hyvän tovin, kunnes latasi sen maalivahti Koiviston ponttoonien alta verkkoon. Puolitoista minuuttia ja jälleen maalasi Jumalrinnat: Kalajannista kikkali muikeasti maalin sivustaan ruokkien kiekon maalin eteen, jossa viuhui Antti-Roikon lapa tehden tulosta. Toiseen erään siis lähdettiin asetelmista 2-0.
Toisen erän alkuun Hokille asetettiin tarjottimelle reippaan minuutin verran kahden miehen ylivoimaa. Mutta sitten nähtiinkin kummia: Kolme punanuttua otti vastaan viiden vastustajan myllytystä, kunnes Sampo Paulaharju polkaisi ennakkoluulottomasti blokista kimmonneen kiekon perään. Paulaharju irtautuikin puolittaiseen läpiajoon ja tulitti armotta lätyn takakulmaan. Kahden miehen alivoimamaali on harvinaista herkkua, mutta totta Pyhätön keskiviikko-illassa. Hokki sai vielä jatkaa ylivoimaansa, mutta armottomassa lieskassa suorittava maalivahti Kristian Tamminen kauhoi näyttävästi lättyjä parempaan talteen. Hokin oli todettava, ettei se kyseisestä muhkeasta ylivoimasta maalia tee. Tosin vajaa kymmenen minuuttia myöhemmin vieraat pistivät hösseliksi. Kahdessa perättäisessä vaihdossa Hokin onnistui tulittaa tulostaululle lukemat 3-2. Ja kupletin juoni muuttui täysin.
Hokki tuli surinalla kolmanteen erään ja myllytti peliä jämäkästi Hermeksen päässä. Mutta joskus jääkiekossa toinen tekee työt ja toinen maalit. Näin myös kävi tällä kertaa: tähtipaidat saivat aikaan ensimmäisen pitkän hyökkäyksensä ja Ahola vippasi kiekon siniviivalta maalia kohti. Maalilla häärinyt Kalajanniska sai mailaansa sen verran kiekon tielle, että se löysi tiensä maalivahdin räpylänkin kautta maaliin. Tärkeä 4-2 maali syntyi ajassa 44:09. Lopulta ajassa 58:19 Antti-Roiko-Karuvaara-Kalajanniska -yhdistemä kiekottelivat tyhjään maaliin luvuiksi 5-2.
Pisteitä pyhätössä tekivät:
1 – 0 #95 Jonas Peterek (#4 Jerkko Rämö)
2 – 0 #88 Aleksi Antti-Roiko (#19 Oskari Kalajanniska, #4 Jerkko Rämö)
3 – 0 #37 Sampo Paulaharju AV2
4 – 2 #19 Oskari Kalajanniska (#44 Aapo Ahola, #88 Aleksi Antti-Roiko)
5 – 2 #19 Oskari Kalajanniska (#39 Eppu Karuvaara, #88 Aleksi Antti-Roiko) TM
Maalin suulla #90 Kristian Tamminen 3+14+15=32