Ketterä nollasi hermeksen imatralla
Ketterä-Hermes 5–0 (1-0, 1-0, 3-0)
Maajoukkeutaoun jälkeen Jumalrinnat aloittivat idän kiertueensa Imatralta. Kotijoukkue Ketterä ja Hermes olivat suoriutuneet kuluvalla kaudella melko identtisin lukemin. Ensimmäinen erä kului puoliväliin saakka Ketterän kommennossa ja Hermes ei juurikaan päässyt esittämään kiekollista peliään. Tosin Hermeksen otteita piristi hyvin pyörinyt ylivoima. Hermes selvitti ensimmäisessä erässä kaksi jäähyä, mutta Ketterä siirtyi johtoon ajassa 16:13 Tomi-Petteri Ansion hienolla ohjauksella.
Toisessa erässä Ketterä oli lisätä johtoaan, mutta ohjaus tuomittiin videotarkistuksen jälkeen korkeaksi mailaksi, joten maali hylättiin. Kunnes ajassa 30:01 Ketterä ohjasi jälleen videotarkistusta edellyttävällä tavalla. Tällä kertaa rikettä ei havaittu ja isännät lisäsivät johtoaan maalilla lukemiin 2-0. Hermeksen maalissa Niklas Kokko teki koko joukon tärkeitä torjuntoja uurastaen 24 torjunnan edestä, kun taas vastakkaisessa päädyssä Severi Auvinen koppasi seitsemän limppua.
Kolmatta erää ehdittiin pelata vajaa kaksi minuuttia kun Ketterä iski jälleen. Yegor Shekhovtsov asteli laidalta maalintekosektorille ja sijoitti kiekon tarkasti alanurkkaan. Isäntien neljäs maali syntyi tyhjään Hermes -maaliin neljää minuuttia ennen loppusummeria. Viimeisen niitin ”rannaroi” ajassa 58:28 Jesse Viskari ja ottelu alkoi olla paketissa. Tauon jälkeisessä koitoksessa Ketterä oli valmiimpi ja pisteet jäivät Imatralle.
Maalilla #32 Niklas Kokko 8+16+5=29 (pois: 55:43-55:53). 90 Kristian Tamminen 3+0+0=3 (Tamminen poistui yllättäen vain kahden minuutin pelin jälkeen)