Uutiset

Ketterä voitokas Kokkolassa – Hyvästä taistelusta huolimatta Hermes jäi pisteittä

Kuva: Sami Mutka

Hermes–Ketterä 2–4 (1-0, 0-2, 1-2)

Paluu askiin toistamiseen viikon tauon jälkeen. Vuorossa oli kotiottelu hallitsevaa mestaria Imatran Ketterää vastaan. Poissaolojen riivaama Hermes ei tähänkään otteluun saanut jalkeille täysin eheää ryhmää vaan joutui esiintymään vaillinaisena. Vaillinaisena sujui myös ottelun alkutahdit, sillä ensimmäiseen kuuteen minuuttiin mahtui kaksi lähes perättäistä Hermes-jäähyä. Punanuttuiset isännät saivat myös ylivoimansa, mutta pääsääntöisesti se jäi ainoastaan rakentelun asteelle. Kunnes: ylivoiman viimeisen ja ainoan kunnon hyökkäyksen päätteeksi Jonas Peterek toimittaa maalivahti Lipiäinen varusteista liruvan kiekon maaliin. Ensimmäisen erän päätteeksi tilanne 1-0. Tosin johtoasema ei antanut oikeellista kuvaa kentän tapahtumista: Hermes selvisi totaalisesta vieraittten mankelista laukausten ollessa Ketterälle 8–22.

Toisen erän hermes aloitti räväkästi ja paineisti ahnaasti imatralaispäädyssä. Nostona hyvästä alkuvireestä mainittakoon tilanne, jossa Hermeksen Mestis-debytantti Jonatan Pajala pujottelee Ketterä-miehistön läpi ja tulittaa heti vaarallisesti. Toinen erä oli pyörityksissään ensimmäistä tasaisempi. Lukemat piti kurissa Hermeksen mainio maalivahti Tamminen ja osoitti ottaneensa ykköstorjujan vastuun haltuunsa vaivatta. Vihoviimein Ketterä sai maalinsa ja kavensi ajassa 30:29 numerot 1-1:een. Viisi minuuttia edellisesti ja vieraat siirtyivät johtoon Jesse Liuksialan maalilla. Erä kallistui vaiheittain Ketterälle, mutta Hermes taisteli olosuhteisiin nähden varsin pirteästi.

Hermes tasoitti puntit ajassa 46:03, kun Topias Liljamo tälläsi liikkuvaan kiekkoon. Terävääkin terävämpi kääntölämäri yläkulmaan, juomapullo taivaan tuuliin ja päälle “Archer” -tuuletus. Voiko näkymä klassisemmaksi enää mennä. Hermeksen loistava vire sai kolhun erän puolivälissä kun Yegor Shekhovtsovin luja rannelaukaus uppoaa maaliin ja vieraat siirtyiväy johtoon 2-3. Hermes aloitti viimeiset rynnistykset ilman maalivahtia ajassa 57:33. Ketterä viimeisteli kolmen pisteen voittonsa tyhjään maaliin ja jumalrintojen oli tyytyminen tappioon.

Pisteille perjantaina:
1 – 0 #95 Jonas Peterek (#4 Jerkko Rämö, #39 Eppu Karuvaara) YV
2 – 2 #16 Topias Liljamo VT

Maalilla #90 Kristian Tamminen 14+8+5=27 (pois: 57:33-58:54, 59:23-60:00)