Onnistumiset kaihtoivat punanuttuja – FPS haki pisteet Kokkolasta
HERMES-FPS 1-5
Shokkialku, jonka jälkeen itsenä kerääminen otti oman aikansa. Forssa laukoi maalin jo ensimmäisen 25 sekunnin jälkeen. Hermes sai ensimmäisen ylivoimansa turvin juonesta kiinni. Pelaaminen oli jämäkkää, mutta yritykset kilpistyi toinen toisensa jälkeen. Peli jatkui rymistelevän tasaisena. Hermeksen Juha Rautiainen irtautui puolittain läpi, mutta oli pakotettu nopeaan ratkaisuun ohi menneellä rannelaukauksella. Ensimmäisen erän jälkeen FPS teki kyllä selväksi miksi se majailee sarjan kärkiviisikossa.
Toinen erä oli alkaa yhtä shokeeravasti kuin ensimmäinen. Vierailijat liikuttivat kiekkoa siihen malliin, että heikompaa huimasi. Forssan palloseuran Mikko Lahtela oli hetken nenätysten Tammisen kanssa, mutta kilisteli kehyksiä nostollaan. Sitten nähtiin myös paineistava Hermes. Isännät pitivät kiekkoa vierailijan päädyssä kiitettävän paljon. Toisaalta askissa oli myös röyhkeä FPS, joka hakeutui varsin fyysisesti maalintekopaikoille. Ajassa 29:52 Hermes sai toisen ylivoimansa, joka ei valitettavasti ollut parasta mahdollista. Vastaavasti Forssan ylivoima oli armottoman tehokasta; suoraan-syötöstä-laukaus Jere Jokisen suorittamana painui Hermeksen tolppien väliin. Forssalaisten kolmas taas kimpoili kulmasta lähetettynä tolpan ja Tammisen patjankin kautta sisään.
Hermeksen yritykset eivät kertakaikkiaan ottaneet onnistuakseen ja lievä turhautuminen oli aistittavissa. Toisin oli vierailla, sillä FPS leipoi neljäntensä ajassa 44:31 tekijänä ensimmäistä kertaa Mestiksessä maalannut Veikka Kärjä. Hermes tunkeutui ahnaasti hyökkäyspäänsä, mutta lopullinen sinetti jäi puuttumaan. FPS:n viisikkopelaaminen oli saumatonta. Pieni valon pilkahdus tapahtui, kun Ville Sippala rikkoi Hermeksen kuparisen kolmannen erän puolivälissä. Hermes otti veskari Tammisen aitioon ajassa 54:02 ja yritti kavennusta kuudella kenttäpelaajalla. Viides vierasmaali syntyi tyhjiin tekijänä FPS:n Hägg.
Pisteet:
1 – 4 #10 Ville Sippala (#17 Juha Rautiainen, #8 Juuso Ketola)
Maalissa Kristian Tamminen 2+6+5=13 (pois: 54:02-55:15)