Uutiset

OTTELURAPORTTI HERMES – KEUPA HT

29.12.2018

HERMES – KeuPa 4 – 3 (2-1, 2-1, 0-1)

Joulu vietetty ja pelit jatkuvat.

Vuoden 2018 viimeistä kotiottelua oli saapunut seuraamaan mahtavat 1108 katsojaa ja KeuPa. Hermes oli jo hakenut kinkun jälkiruuaksi pisteet Rovaniemeltä ja nyt sarjakärki halusi lisää.

Majakan valot pyörimään, savua ilmoille ja Hermes jäälle. Vahtivuorossa tänään Annunen. Aloitusvoitosta hyökkäyspään rumba käyntiin ja ensimmäisen kerran kun valkopaidat koskivat kiekkoon, se toimitettiin katsomoon. Hermes ylivoima käyntiin ajassa 00.35. Taas aloitusvoitto, muutama kiekonsiirto ja kiekko maaliin. Aika 00.58, tilanne 1-0. Maalintekijänä LehtimäkiNiemelän ja Koskenkorvan syötöstä. Sillä tavalla. Hetki pelattiin ja pilli soi. Käsiä oli tuomareilla pystyssä enemmän kuin koulun biologiantunnilla, mutta loppuviimein Limma kampitusjäähylle komennettiin. Vieraat saivat heti homman käyntiin ja ei tässäkään kauaa hämmästelty, vaan 42 sekunnin ylivoiman jälkeen tilanne 1-1. Iso kello näytti 02.09. Seuraavaa maalia oltiin touhuamassa heti ja nyt joutui Hölsä torjumaan varsin akrobaattisesta asennosta, johtuen oman pakin törmäilystä. KeuPa pääsi peliin mukaan ja kun vitonen oli menty nähtiin nykyisin jo varsin harvinainen puhdas avojään pommi ja Hermeskypärä lensi päästä kuin sarjakuvissa. KeuPalle tarjoutui illan toinen ylivoima, kun Nättinen istutettiin huitomisesta. Tästä ei kuitenkaan vieraille maalia, mutta eipä kauaa luisteltu kun kotiboksin ovi aukaistiin Ahlmarkin polvitaklauksen johdosta. Ei tästäkään maalia ja viimeinen kahdeksanminuuttinen saatiin käyntiin täysilukuisina. Hermeksen toinen ylivoima käyntiin kun erää oli neljä ja puoli minuuttia pelaamatta. Tätä ylivoimaa pelattiin aika lailla tasan täysi kaksminuuttinen, mutta tulihan se maali sieltä. Ajassa 17.32 mentiin Koskenkorvan maalilla (otsikkokuva) 2-1 johtoon. Avustajina tähän osumaan Niemelä ja Lehtimäki. Näissä lukemissa siirryttiin erätauolle ja päästiin vihdoin jouluruuan jälkeen mutustelemaan urheiluevästä. Erätauolla esiteltiin Hermeksen Naisten joukkue, joka raivasi tiensä Mestikseen. Hienoa!!

Toiseen erään lähtivät vieraat terävästi, mutta Annunen oli hereillä, joten tuosta rynnistyksestä ei jäänyt bussiin tarinoitavaa. Hermes heräsi ja hetki mentiin uimahallin päädyssä tuttuun tapaan. Sitten karkasivat valkopaidat kaksykköseen ja pysäyttivät kellon aikaan 21.02 2-2 tasoitusmaalin merkiksi. Erä eteni vauhdilla ja kun pelattiin viidettä minuuttia päästiin aloittamaan vieraiden mailta pitkän jälkeen. Ensin hyvä laukaus joka kilahti ylärimaan, mutta jatkotilanteesta kiekko viivasta uudestaan maalille ja lyhyen videotarkistuksen myötä hyväksytysti maaliin. Tai no, kiekkohan meni ensin maaliin ja sitten katsottiin videoita, mutta tilanne joka tapauksessa 3-2. Maalintekijänä Niemelä, syöttöpisteille Ahlmark ja Joki. Aika tuolloin 24.31. Pikainen vilkaisu tässä vaiheessa Mestiksen muihin otteluihin kertoi, että muuallakin oltiin joulutauon jälkeen varsin maalirikkaissa tunnelmissa. Liekö sitten pukki tuonut pelaajille uusia mailoja vai painoiko molareilla konvehtit silmiä sirrilleen. Elisa Viihteen mainoskatkolle lähdettiin Hölsän napaan ammutun laukauksen myötä, joka oli seurausta siitä, että pelin halinta oli siirtynyt kotijoukkueelle. Kun vielä päästiin ylivoimalle vieraiden hyökkäyspään koukkimisen myötä, alettiin täällä jo valmistella tämän ottelun naulaamista. Kauan pyörittiin ja sitten kiekko punnerrettiin maalille, jossa epäonninen KeuPapakki kohelsi kiekon happojaloillaan suoraan takaisin Koskenkorvan lapaan, joka siirsi kiekon maaliin ja kirjautti 4-2 tilanteen ajassa 30.42. Myös Niemelän ja Joen läsnäolo mainittiin. Maalin jälkeen pelissä pieni suvantovaihe, jonka aikana tehtiin havainto, ettei ottelun aikana vielä oltu vaihdettu kertaakaan aloittajia. Kun alkukaudesta tuntui, että jos katsomossa joku liikkui niin aloittaja vaihtui. Onhan tämä paljon parempi näin, eli posia tuomaristolle, joka toki veti tänään varsin hyvin muutenkin. Kun erää jäljellä 05.42 saatiin taas ylivoima, jonka alkajaisiksi Lehtimäki ja Joki pelasivat kyllä jäätävän rauhallista ja hyvää viivapeliä. Muuten ei ylivoima sitten oikein lähtenyt ja niinpä ei lisämaaleja nähty. Näytti jopa siltä, että kun oltiin pelattu melkein koko erä vieraiden päässä, ei kiekko vain enää lumihangessa kulkenut. Kuin varkain KeuPa loi pahan näköisen tilanteen, kun maalin takaa syötettiin keskelle liukuvalle lavalle loistopassi. Tämän tilanteen pilasivat pyörähtäneet ranteet, jonka johdosta veto suuntautui melkein kaukalon kulmaan sellaisella kierteellä, joita ei nähdä kuin Ronaldolta. Vielä 14 sekuntia ennen summeria pieni laiskan miehen kamppi ja taas oltiin ylivoimalla. Tähän saumaan ei keretty maalia tekemään, vaikka lähellä se oli.  

Kolmas erä alkoi siis ylivoimalla. Melkein minuutti lämmiteltiin, sitten rumba käyntiin.mutta ei maalia. Jäähyltä päässyt valkopaita pelattiin vauhtiin ja tästä alkoi lyhyt vieraiden myllytys, josta ei tosin Annuselle saatu mitään haasteita rakennettua. Tästä eteenpäin mentiinkin sitten taas Hermeksen komennossa ja tästähän seuraa usein ylivoimaa, niin nytkin. Tällä kertaa ei lämmitelty vaan heti alettiin liikuttaa kiekkoa. Kuteja sateli molemmin puolin, mutta jotenkin vieraat tuonkin alivoiman selvittivät ja pääsivät puolustamaan viidellä, nimittäin tässä vaiheessa ei pelin rakentamiseen ollut mitään eväitä. Jotain pientä oljenkortta annettiin Paulaharjun kampituskakkosen myötä. Kauan vieraat pyörittivät hyvän näköisesti, mutta yhtä sivuverkkolaukausta lukuunottamatta ei perille asti kuteja tullut. Tästä yhtenä kiittäminen Limmaa, joka laittoi kyllä tänäänkin niinsanotusti roppaa likoon ja keräsi mustelmia. Alivoma selvittiin, mutta sen jälkeen vieraat tulivat pariin otteeseen vähän turhan vapaasti maalin lähistölle ja ajassa 54.34 tilanne kirjattiinkin 4-3. Eikä tästä kauaa menty, kun Annunen jo venytti seuraavan pelastuksen ja perään toisenkin, eli kyllä tässä vieraatkin tajusivat ettei eroa ole kuin yksi osuma enää. Sitten meinasi Hölsä ratkaista pelin, kun laittoi rännikiekon suoraan Hermeslapaan. Tässäkään tilanteessa ei olisi muuten ollut hätää, mutta kun ukko seikkaili Zambonin kotiovella asti, niin matkaa kertyi omalle tontille varsin paljon. Ja tästä peli heti kohti Hermespäätyä, josta aloitettiin vieraiden aikalisän jälkeen ja laitettiin viimeinen kaksiminuuttinen käyntiin. KeuPamaali tyhjänä, all-in. Ja aivan karmean rynnäkön laittoivatkin muuten pystyyn, mutta palkintoa ei suotu.

Taas vahva kotipeli, josta täydet pisteet ja mikäs siinä on pelatessa, kun homma toimii ja katsomossa yli 1100 käsiparia taputtaa. Hermeksen osalta pelit jatkuvat ensi vuonna, kun bussi suuntaa 4.1. Vantaalle, josta seuraavana päivänä siirrytään Lempäälään. Seuraavan kerran kokoonnutaan kotimatsin merkeissä keskiviikkona 9.1. Tuolloin vieraita saadaan Savonlinnasta asti. Kiitos kuluneesta vuodesta ja hyvällä jalalla kohti Uutta. Kuten aina, muistakaa juhliessa suojavälineet, niin ei tule vahinkoja.

29.12.2018/K

Ottelutilastot