Uutiset

SUOMEN CUPIN PUOLIVÄLIERÄPAIKKA KATKOLLA HERMEKSELLE PERJANTAINA

6.9.2018

Hermeksellä on mahdollisuus varmistaa paikka Suomen Cupin puolivälieriin perjantaina kun vastaan asettuu Laser HT Oulusta.

Jääkiekon Suomen Cupiin osallistui tänä vuonna 48 joukkuetta ja perjantaina Kokkolan jäähallissa Hermeksellä on mahdollisuus varmistaa paikka kahdeksan parhaan joukkoon kun vastustajaksi saapuu Laser HT. Laser tuli mukaan Cupiin Suomisarjajoukkueiden tavoin toiselle kierrokselle jossa se kohtasi Raahe-Kiekon ja Nivala Cowboysin. Tuosta sarjasta siis oululaiset jatkoon ja nyt kolmannella kierroksella vastassa ovat Hermes ja RoKi.

Hermes ja RoKi pelasivat värikkään ja tiukan ottelun keskiviikkona Rovaniemellä missä Hermes oli niukasti 3-4 parempi. Ottelussa Hermeksen sankareiksi nousivat maalivahti Samuel Jukuri (45 torjuntaa), kaksi maalia viimeistellyt Miika Tiihonen, kaksi maalia syöttänyt Kristian Kangas sekä voittomaalin vain kolme minuuttia ennen peliajan päätöstä iskenyt Sampo Paulaharju. Hermeksen voitto tarkoittaa sitä että mikäli Hermes voittaa Laser HT:n perjantaina niin etenee Hermes puolivälierään. Mikäli Laser taas voittaa Hermeksen niin ratkaisu jatkoonmenijästä ratkeaa lauantaina kun Laser ja RoKi pelaavat lohkon viimeisen kamppailun Oulussa.

Hermeksen päävalmentaja Janne Tuunanen ei kuitenkaan mieti ottelun aattona tulosta vaan omaa tekemistä ja pelin kehitystä: ”Halutaan taas olla aktiivisia, ja varsinkin puolustuspelinopeutta halutaan lisätä perjantaina että päästäisiin nopeammin puolustamaan läheltä”

Hermeksen kokoonpanoon tulee muutoksia sillä pari pelaajaa on tervehtynyt ja tuoreita pelaajia halutaan tuoda mukaan tärkeään otteluun: ” Samu Markkula ja Jesse Huhtala sekä Reko Tornberg palaavat kokoonpanoon perjantaina”

Hermes – Laser HT perjantaina kello 18.30 Kokkolan Jäähallissa, Tervetuloa!