Uutiset

NUORTEN MESTIS ALKOI KAHDELLA VIERASTAPPIOLLA

2.9.2018

Nuorten Mestis alkoi Hermeksen osalta viikonloppuna kahdella pelillä pääkaupunkiseudulla.

Lauantaina Espoossa Blues Akatemia oli parempi maalein 4-1. Peli pysyi tuloksellisesti tasaisena kaksi erää mutta kääntyi viimeisessä kotijoukkueelle sen tehdessä viimeisen tyhjiin. Hermeksen tasoitusmaalin teki toisessa erässä Patrik Jääskeläinen, maalissa Hugo Bränn torjui peräti 43 kertaa.
Ottelutilastot

Sunnuntaina KJT Haukat ei antanut Järvenpään jäähallissa tasaisen ensimmäisen erän jälkeen vieraille mahdollisuuksia vaan voitti pelin selvin numeroin 7-1. Bränn oli jälleen kovasti työllistetty 49 torjunnalla. Hermeksen 2-1 kavennuksen viimeisteli Kalle Männistö.
Ottelutilastot

Juuso Laakson luotsaamat nuoret pelaavat seuraavat kaksi ottelua kotona. Ensi lauantaina on vastassa Jyväskylän Diskos klo 16:45 alkaen ja sunnuntaina klo 15:45 Savonlinnan SaPKo. Tervetuloa paikalle, sisäänpääsy on ilmainen!