Uutiset

HARJOITUSPELI 1

16.8.2018

HERMES – Pyry (Nokia) 8 – 2 (3-1, 4-0, 1-1)
Kauden 2018-2019 ensimmäiseen harjoituspeliin saatiin vastustaja Nokialta, Pyryn muodossa. Vaikka kyseessä olikin Suomi-Sarja-joukkue, kiinnosti uudistunut Hermes kiekkofaneja ja halliin saatiin mahtavat 445 katsojaa. Hyvä Te!!

Maalissa tänään Annunen, yksi monista uusista Hermespelureista. Kotijoukkueen ensimmäinen ylivoima alkoi jo ennen kuin ensimmäinen kaksiminuuttinen oli saatu pelattua. Ylivoiman aikana varsin positiivista oli, että laukauksia saatiin paljon aikaan. Maalia ei vielä tuossa vaiheessa tehty, mutta ajassa 06.59 Blomberg tinttasi viivan tuntumasta numeroiksi 1-0. Tästä ei kauaa mennyt, kun oltiin jo toistamiseen ylivoimalla. Siihen malliin oli vastustajan maalilla laukausten jäljiltä uhkaa, että kymmenisen sekuntia päästiin pelaamaan kahden miehen ylivoimaa. Tämä purkautui aloitustappiolla, mutta yv jatkui. Ei maalia. Tasaviisikoin kiekonriisto palkittiin ja kilahduksella säestettiin tilanteeksi 2-0. Laukojana Paulaharju, merkintä myös Huhtalalle. Aika 13.54. Ja melkein heti kun kellonapista oli painettu peli taas käyntiin, heilahti 3-0 maalin merkeissä. Maalintekijänä Markkula, syöttäjänä Kangas. Aika 14.15. Kun alkoi jo näyttää siltä, että tässä mentäisiin ihan yhtä maalia erätauolle, löytyi kiekko kotirysästä. Ajassa 19.02 kiekko pelattiin tarpeeksi vapaaseen lapaan maalinedustalla ja numeroiksi 3-1.

Toisen erän alkajaisiksi oli kotijoukkueen vuoro pelata alivoimaa. Tuon kaksiminuuttisen aikana ei nähty muutamaa syöttöä kummempaa ylivoimapeliä. Kun Markkula pääsi aitiosta irti, rakentui heti vierasmaalille tilanne josta Pyry alivoimalle. Nyt oli vähän tahmeampaa, mutta heti täyttymyksen jälkeen Moberg värkkäsi Ahlgrenin avustuksella tilanteeksi 4-1. Pienen maalin jälkeisen painin seurauksena molemmille joukkueille kakkoset. Aika 24.49. Tässä erässä Pyry sai alkuminuuteilla sentään vähän hyökkäyksiäkin aikaan, ei tokikaan ihan kuskin paikalle vielä päässyt. Tästä osoituksena kirjattiin ajassa 31.11 tilanteeksi jo 5-1. Pöytäsaarelta loistava syöttö Uomalalle, joka ei erehtynyt. Joukkueiden vauhtiero alkoi näkyä ja kun ei omista päästä pois, Hermes kiittää. 6-1 maalin tekaisi maalin edestä Niemelä, jolle kiekkoa tarjoilivat Moberg ja Koskenkorva. Kellossa 33,06. Seuraava maali tehtiin ajassa 35.57. 7-1 kirjattiin Koskenkorvalle, syöttöpiste Niemelälle. Erän loppuun saatiin vielä yv, jonka alkajaisiksi vierasvahdille vietiin uusi mehupullo. Ei ihme, sillä aikamoiseen saunaan oli tänään pukenut. Lisämerkintöjä ei toiseen erään kirjattu.

Kolmatta mentiin ainakin alkuun vähän surffailuhengessä. Parin minuutin neppailun jälkeen Annunen hyydytti varsin hienot Pyrykikat ihan vain rutiinipatjalla. Vajaan vitosen jälkeen oltiin alivoimalla. Ei hätää, vai mitä sanotte jos alivoimalla pystyy omissa tekemään takajättöjä ilman mitään riskiä. No seuraava alivoima puhallettiin melkein heti perään, eli sitä nyt sitten edes päästiin reenaamaan. Ja kun tuosta selvittiin oli sitten aika tekaista välillä maali. Kellossa 50.12, kun Huhtala toimitti kiekon 8-1 lukemiin. Syöttöpiste Tiihoselle. Heti perään, ajassa 51.01 Pyry kavensi tilanteeksi 8-2. Vähän tämän jälkeen oltiin taas alivoimalla. No, eipä tainnut tuonkaan kakkosen aikana yhtään kiekkoa jaksaa kotivahdille asti. Viimeinen vitonen käyntiin ja ihan vieraiden päädyssähän tässä luisteltiin. Ei Hermeksellä tietenkään enää mitään maaliraivoa ollut, eikä toki Pyrylläkään. Reippaalla jalalla punapaidat kuitenkin saivat ihan läpiajojakin, mutta lisäosumia ei tälle iltaa enää nähty.

Selkeän tuntuisista lukemista huolimatta jäi pelistä kuitenkin jotain odotusarvoja lisääviä seikkoja mieleen. Hyvissä ajoin ja hyvin aloitettu harjoituskausi on tuottanut varsin pirteän oloisen ryhmän. Ja tämähän oli vasta lämmittelyä, sillä ensi tiistaina 22.8. nähdään Kokkolan jäähallissa varsinainen klassikko, kun viime kaudelta tuttu pääkoutsi Maukka taluttaa kotkalaumansa iltapalaksi. Tuossa pelissä on jo varmasti Hermekselläkin haastetta, eli eiköhän tulla hallille ja kaadeta Sport porukalla.

16.8.2018/K

Ottelutilastot