HERMES HÄVISI SARJAJOHTAJALLE
Kokkolan Hermes teki turhan reissun Keuruulle kun sarjajohtaja KeuPa HT oli parempi lauantai-illassa.
Hermes hävisi tällä kertaa selkeästi sarjakärjelle vieraskaukalossa kun KeuPa oli parempi 8-1 lukemin. Mestiksen tasaisuudesta kertoo kuitenkin se että sarjajohtaja KeuPa ja Hermes pelasivat kauden aikana viisi ottelua joista KeuPa voitti kolme ja Hermes kaksi. Illan ottelussa Hermeksellä puuttui pakistosta jo ennakkoon kaksi puolustajaa ja kun pelin aikana erätauolla kuumemittarit näyttivät punaista, niin loppupelin Hermes pelasi kolmella pakilla ja sarjajohtajaa vastaan se on tekemätön paikka.
Hermeksen pelit jatkuvat keskiviikkona Turussa kun TUTO Hockey asettuu vastaan ja sen jälkeen alkaakin valmistautuminen karsintapeleihin kun Hermes kohtaa karsintapeleissä Suomi-sarjan kakkosen joka tulee joukosta Hunters Porvoosta, JHT Kalajoelta tai KOOVEE Tampereelta. Kiekkokevät siis jatkuu Kokkolassa ja pitkästä aikaa saadaan uusi vastustaja Hermeksen vieraaksi Suomi-sarjasta.