OTTELURAPORTTI HERMES – TUTO
HERMES – TUTO 1 – 4 (0-2, 0-2, 1-0)
Ihan ensimmäiseksi onnittelut Naarasleijonille Olympiapronssista, hieno suoritus. Tämän mitali-ilon jälkeen katkeran, mutta toisaalta suloisen jääkiekkopäivän iltapala oli tarjolla K-Rauta Dream Builder Areenalla. Eikä ihan mitä tahansa weetabixia, vaan Hermes-TUTO. Tämä ottelupari ei selittelyjä kaipaa, sen kummemmin kuin sytykkeitäkään. Kokoonpanossa pientä säätöä, mukana myös apuja A-ringistä.
Kotivahtina Jukuri. Hermes aloitti terävästi. Jo ensimmäisessä vaihdossa tarjoiltiin hyvä poikkisyöttö, johon oli menossa kaksikin miestä, kumpikaan vaan ei kiekkoon osunut. Sama ralli jatkui toisenkin minuutin, vaikka toki TUTOn tasoinen sakki välillä hyökkäämään pääsikin. Vitosen kohdalla linkutti Nivala vaihtoon hyökkäysmaalin tienoilta. Pitkä matka josta äijä kuitenkin omin avuin selvisi. Peli jatkui ja ensimmäinen TUTOn paikka oli aika vaarallisen näköinen kaksykkönen, mutta Jukurilta illan ensimmäinen loistoseivi. Ja kun vieraat alkuun pääsivät, niin ottivat sitten hetkeksi touhun haltuun siihen malliin, että mainoksille mentäessä oli Jukurille kirjattu jo 7 torjuntaa. Mainosten jälkeen sama touhu jatkui ja muutaman paikan jälkeen TUTO onnistui kiekon maaliin saamaan. Tätä lähdettiin tarkistelemaan videolta, mutta ei siinä mitään rikettä ollut, joten ajassa 08.42 tilanne kirjattiin 0-1. Seuraavaa maalia valkopaidoille tarjottiin koukkaamisjäähyn myötä. Ensimmäisen minuutin TUTO piti rullan hyvin käynnissä, toinen minuutti oli sitten aika vaisua. Alivoiman jälkeen kotijoukkue sai taas juonesta kiinni ja kiekkoa alettiin toimittaa kohti meripäätyä. Reilu vitonen erää jäljellä, kun päästiin ylivoimalle. Ensin hyvä laukaus, sitten pieni virhe, josta puolittainen läpiajo omiin. Tästä onneksi selvittiin ja kaikessa rauhassa laitettiin yv pyörimään. Pari hyvää paikkaa, ei maalia. Erän loppuun Hermes sai vielä hyvän paineen, mutta kun jo alettiin odotella summeria, syötettiin pienen nukahduksen johdosta TUTOlainen nappisyötöllä läpi. Tarkka laukaus yllätti Jukurin ja ajassa 19.55 kirjattiin taukotilanteeksi 0-2.
Hermes aloitti toisen erän kuten ensimmäisenkin, mutta nyt ei hallinta kestänyt kauaa ja ajassa 21.43 tilanne 0-3. Tässä vaiheessa kotimaalille vaihdettiin Laakso. Joukkueen herättely toimi ja Sikstus oli hyökkäyksen kärkenä, eikä mennyt paljon kiekko ohi. Tähän saumaan se kavennus nyt pitäisi tehdä, eikä jäällä vielä mitään luovutusmeininkiä nähtykään, vaan peli painettiin uimahallin päätyyn ja kulmiin. Mutta sieltähän ei maaleja tehdä. Lyhyeksi jäi tämä paine ja vieraat rynnivät siihen malliin, ettei Laaksolla enää ollut kylmä. Peli paineli ohi puolivälin ja vaikka jonkinlaisia paikanalkuja saatiinkin rakennettua, niin ihan ei päästy hiukan epävarmasti pelaavan vierasvahdin torjumia kiekkoja lyömään uudelleen kohti maalia. TUTO rakensi seuraavan osumansa kaksykkösestä, jossa Laakso selvitti ensimmäisen laukauksen, mutta ei mahtanut toiselle mitään. Aika tuolloin 31.56 ja tilanne siis 0-4. Ottelun seuraava maali oli enemmän kuin lähellä, kun vierasvahti nappasi irtokiekon lapaan ja pisti sen kulmaan tolpan kautta. No huh huh, tuota näkee harvoin ja syystä. No olipa jotain jutun aihetta mainoskatkolla. Erä eteni ja kyllähän kotijoukkue nyt tarvitsisi sytykemaalin, sillä peli oli varsin tahmeaa. Siihen saatiinkin ylivoimalla mahdollisuus, kun erää oli puolentoista minuuttia jäljellä. Rulla saatiin hyvin käyntiin, mutta rimaa lähemmäksi ei päästy ja lähdettiin erätauolle.
Kolmannen erän alkuun puolen minuutin ylivoima, jonka aikana ei maalipaikkoja nähty, vaikka vieraat meinasivat päästä kahden miehen voimin haastamaan Laaksoa. Onneksi tähän sentään kerkesivät muutkin mukaan. Kun oltiin jo täysilukuisia, laittoi nuorisokenttä ylärimakilautukseen päättyneen räminän päälle. Tästä syttyi jumalrintainen joukkue ja muutama minuuti pelattiin tiviisti TUTOn päädyssä. Ja mikä parasta, myös siellä maalin edustalla, mutta Kaarlehto kesti. Mainoksille mentiin kun oltiin jo aivan varmoja, että nyt se maali tehdään. Vahinkokiekko pisteiden väliin ja kolmekin ukkoa sai yrittää jo mahallaan olevan vierasvahdin ohittamista, mutta ei vaan mene. No mainosten jälkeen vihdoin onnistui. Ja olipa hienosti rakennettu maali. Ja mikäpä muu kolmikko sen olisi tehnyt kuin Sammalmaa, Huhtala, Markkula, viimeksi mainittu viimeistelijänä. Tämä kannattaa katsoa videolta ja oppia kenties jotain. Kellossa 48.56, tilanne 1-4. Saatiinhan hetkeksi mökkiin vähän eloa, kun kaikki 512 katsojaa heräsivät, edes hetkeksi. Hyvä syke jatkui, mutta sitten tuomarin pilli soi ja kotijoukkueen boksin oveahan siellä auottiin. TUTO värkkäsi ylivoimalla hyviä syöttökuvioita, mutta tekopaikat peitettiin. Viisi punapaitaa pelissä, viisi minuuttia kellossa. Nyt pitäisi alkaa maaleja latoa, ettei jäisi viime tinkaan. Kello kävi ja kun oltiin viimeisen kakkosen nurkilla, saatiin hyökkäyspään aloitus. Ja sinne mentiin sitten kuudella miehellä. Kiekko katsomoon, mutta niin että aloitus tuotiin keskialueelle, eli Laakso palasi maalille, mutta luisteli heti takaisin aitioon, kun aloituksesta kiekko vietiin alueelle. Kotijoukkueen aikalisä näytettiin ja 01.50 jäljellä lähdettiin vielä hakemaan lisäosumaa. Loppuun asti, saappaat jalassa, oikeaa hokimeininkiä. Peli pysyi sitkeästi oikeassa päädyssä, mutta vierasvahdin suojuksiin jäi sekin pomppukiekko, joka katkaisi pelin. Tässä yhteydessä myös pikku pystypaini, josta molemmille kakkoset. 01.12 jäljellä, nyt pelattiin enää kunniasta.
Ei tästä nyt ihan mitään klassikkoa saatu aikaan, valitettavasti. Olihan vastustaja toki tänään todella hyvä, mutta semmoista poltetta johon on kotijoukkueen tekemisessä viimeaikoina totuttu, ei ihan saatu esiin kuin vasta kolmannessa erässä. No, tästä mennään eteenpäin. Pelejä ei montaa enää ole runkosarjan osalta jäljellä. Ylihuomenna perjantaina Hermes matkustaa Heinolaan. Lauantaina vieraillaan Vantaalla. Sitten onkin vuorossa runkosarjan kaksi viimeistä kotipeliä. Viikon päästä keskiviikkona 28.2. vieraaksi saapuu RoKi. Eli tässä on viikko aikaa syödä Mynthonia ja sitten saa kannustaa omia taas tunteella.
21.2.2018/K