HERMES KOHTAA ROKIN ”KUUDEN PISTEEN OTTELUSSA”
Keskiviikkona K-Rauta Dream Builder Areenalla on isot panokset kun Hermes kohtaa RoKin kauden viimeisessä keskinäisessä kohtaamisessa.
Kotijoukkue Hermes taistelee keskiviikkona kotikaukalossa kun vieraaksi saapuu joukkueen päävastustaja napapiiriltä. Viime kaudella täpärästi karsinnat välttänyt RoKi haluaa välttää ne myös tänä vuonna ja voitto Hermeksestä auttaisi asiaa kovasti. Kotijoukkue Hermeksellä tilanne on uusi, sillä kaksi edellistä kautta seura on pelannut pudotuspelejä. Tällä kaudella pudotuspelit Kokkolassa ovat kaukana, mutta teoriassa vielä mahdolliset.
Voitto RoKista kaventaisi joukkueiden välisen piste-eron kolmeen ja kun Hermeksellä on peli vähemmän pelattu niin mahdollisuus RoKin ohittamiseen on hyvä. Viimeisin kohtaaminen Kokkolassa valui Hermeksen käsistä viime sekunnilla ja kun vielä jatkoajalla RoKi onnistui niin edellinen kohtaaminen meni Napapiirille.
Hermes pelasi viikonloppuna kaksi ottelua Etelä-Suomessa kohdaten perjantaina voitto-ottelussa Peliitat ja lauantaina K-Vantaan joka oli niukasti 5-3 Hermestä parempi. Ottelu oli K-Vantaan ensimmäinen voitto-ottelu Hermeksestä.
Huomenna K-Rauta Dream Builder Areenalla on tärkeät pisteet jaossa, tervetuloa kannustamaan Hermes voittoon!
Tiesitkö että..
– Hermes ja RoKi nousivat Mestikseen molemmat samana vuonna ja joukkueet ovat pelanneet nyt kaksi täyttä Mestis-kautta. Hermes on edennyt molempina vuosina pudotuspeleihin, kun taas RoKi ei kumpanakaan vuonna. Lyökö Hermes kapuloita rattaisiin keskiviikkona, sillä tappio Kokkolassa tarkoittaisi sitä että todennäköisesti Rovaniemellä ei pudotuspelejä nähdä tälläkään kaudella.
Seuraa heitä..
Niki Blomberg, Hermes
– Joukkueen +/- kärki. +10 on hyvä lukema tulokaspakille. Kouvolasta Hermekseen siirtynyt puolustaja on pelannut hyvän kauden. Omaa hyviä ominaisuuksia jatkaa ammattilaissarjoissa myös tulevaisuudessa.