Uutiset

HERMES HAKI PISTEET ROVANIEMELTÄ

29.12.2017

RoKi – Hermes 1-4 (1-2,0-1,0-1)

Kokkolan Hermes haki arvokkaat pisteet Rovaniemeltä kun sarjassa seitsemäntenä oleva RoKi kaatui selvin 1-4 numeroin. Hermeksen alku oli hiukan hermostunut, mutta mitä pidemmälle ottelu eteni niin peli selkeytyi ja viisikko pysyi hyvin pelin rytmissä kiinni. Ottelun avausmaali nähtiin Hermeksen ylivoimalla kun Mikko Virtanen antoi komean poikkisyötön koko nelikon läpi Joonas Sammalmaalle ja ”Jone” täräytti sellaisen laukauksen että sille ei hyvin ottelussa pelannut Rasmus Reijola voinut mitään. RoKi tuli parin minuutin päästä tasoihin kun Hermes oli huolimaton keskialueella kiekon kanssa ja päästi vastustajan nopeasti kääntämään pelin. Hermeksen pakkipari Mattila- Siikaluoma pelasi tilanteen passiivisesti ja RoKi pääsI tasoittamaan ottelun rebound-kiekosta. Ensimmäiseen erään nähtiin vielä Hermeksen voittomaaliksi jäänyt osuma kun ehkä kauden parhaan pelin pelannut Sampo Paulaharju järjesti paikan toiselle kauden parhaan pelin pelanneelle Eetu Anderssonille (kuvassa) ja Andersson viimeisteli tyylikkäästi kiekon takakulmaan. Maali oli Andersonille kauden ensimmäinen, onnittelut!

Toisessa erässsä nähtiin yksi maali kun Hermeksen Henri Limma (kuvassa) latasi kiekon alivoimalla Jesse Huhtalan syötöstä ohi Reijolan. Tässä maalissa oli oli tahtoa ja sydäntä, sillä Limma blokkasi laukauksen omalla alueella ennen tilannetta ja viimeisteli lyöntilaukauksella todella komean maalin.

Kolmannessa erässä Hermes kaunisteli lukemat ylivoimalla kun Niko Kuiri lapioi Aku Kestilän laukoman rebound- kiekon maaliin.

Ottelu oli kovinkin jäähyjen värittämä, vaikka ilta ei kovinkaan rikkonainen ollut. Tuomarit pitivät hyvää tarkkaa linjaa jossa kaikki mailahäirintä otettiin pois. Kotijoukkue RoKi istui jäähyllä 10 minuuttia ja Hermes 14 minuuttia.

Maalivahtien torjunnat:

Rasmus Reijola 32

Samuel Jukuri 43

Ottelutilastot

Ottelusta ei erikseen jaeta tähtiä vaikka mointa onnistujaa olikin. Pelaajat onnistuivat nimenomaan joukkueena ja tästä on hyvä jatkaa kohti huomista TUTO ottelua. Tervetuloa kaikki joukolla kannustamaan Hermestä, sillä tämän iltaisen perusteella tohditaan sitä jopa hiukan vaatia!

HERMES – TUTO HOCKEY LAUANTAINA KELLO 17.00!