A-NUORET VARMISTIVAT MESTISPAIKAN
Viikonlopun vieraspeleissä voitto Vierumäellä varmisti Hermekselle paikan varsinaiseen Nuorten Mestikseen kevätkaudelle.
Lauantaina Hermes hurjasteli kolmannen erän 6-1 lukemilla 8-5 voittoon Vierumäki United HeKi-joukkueesta. Maalintekijöinä Joonas Hatula, Oliver Elenius ja Wiljami Myllylä kaksi kertaa, maalin mieheen tekivät Kim Nordström ja Väinö Nivala. Maalissa Patrik Koivistolle 34 torjuntaa.
Tänään sunnuntaina vei kotijoukkue voiton 2-1 lukemin Myllylän tehdessä Hermeksen ainoan osuman. Jäähyjen sekoittaman pelin kolmannessa erässä kertyi molemmille Hermeksen maalivahdeille Marcel Mattssonille ja Koivistolle peräti 15 torjuntaa kummallekin.
Hermeksellä on Mestiksen alkusarjassa jäljellä kaksi kotiottelua ensi viikonloppuna lauantaina klo 16:30 vastassa on Jokipojat ja sunnuntaina 15:30 SaPKo. Viimeisen viikonlopun peleihin lähtee Wiljami sekä pistepörssin että maalipörssin kärkipaikalta!
Vierumäki United HeKi – Hermes ottelutilastot