HERMES – PELIITAT RAPORTTI
Hermes laittoi Peliitat kanveesiin. K:n raportti 6-2 voittoon päättyneestä pelistä.
Maaottelutauon aikana oli Hermeksen osalta saatu kenties hiukan huilata niin henkisesti, kuin fyysisestikin. Tämä oli tuonut tekemiseen sellaista ilmettä, jota on kaivattu niin penkin takana kuin katsomoissakin. Pari päivää aiemmin Hermes oli kaatanut sarjakärjen varsin reiluin lukemin ja perjantai-illan makupalaksi oli sohjon seasta paikalle ajellut Peliitat. Oli odotettavissa, että alkukauteen verraten varsin erilaisen pelin puitteissa mentäisiin ja kun paikalla oli oikein Yleisradionkin porukkaa, saattoi jumalrintojen esityksiä seurailla vaikka Sysmän mökillä, jos vain matka tv:n pattereissa oli vielä virtaa.
Jukuri maalissa lähdettiin pelaamaan, eikä saisi sanoa, mutta kyllä aika nopeasti alkoi näyttää siltä, ettei tänään kyllä vierailla tulisi olemaan kotiinviemisiksi kuin hikisiä pelisukkia. Kotijoukkueen ilme oli rennon sähäkkä ja eihän siinä sitten kauaa mennyt, kun luotiin Mattilan ja Ahlgrenin toimesta paikka, jonka viimeiseksi lenkiksi avopaikkaan hiipinyt Rantala muutti 1-0 tilanteeksi. Kelloa ei keretty käyttää kuin 02.14. Peliä jatkettiin tiukalla otteella ja vaikka kotivahdillekin torjuntoja merkattiin, ei varsinaista tasoitusmaalipaikkaa nähty. Erän loppupuolella nähtiin 2-0 maali ajassa 16.56. Ja olihan hieno maali. Markkulalta kiekko Kestilälle, joka kaarteli rauhassa siniviivalle ja heitti kiekon maalin huitteilla liukuvalle Rajalalle. Ilmasta ohjattu kiekko yllätti vierasvahdin ja vakuutti varmasti yli puolet katsomosta siitä, että kyllä meidän Ville kuuluu joukkueeseen. Loppuerä ei maaleja tuonut ja pitkästä aikaa ei oikeasti edes jännittänyt lähteä toiseen.
Toisessa erässä ei vauhtia tullut lisää, mutta kontaktia sitäkin enemmän. Jollain vieraiden oli yritettävä päästä peliin mukaan ja mahdollisuuksia siihen annettiinkin pelaamalla kaksi alivoimaa peräkkäin. Niiden aikana Jukuri jatkoi rauhallisen vakuuttavaa työskentelyään, joka tarkoitti sitä että sen ensimmäisen kiekon olisi mentävä maaliin, koska toista ei tullut. Alivoima taisteli ja kesti, mutta kavennusmaali annettiin sitten muutaman virheen johdosta ajassa 25.50. Maalin jälkeiseen aikaan sijoittui ehkä ainoa vaihe, jossa Peliitat olivat jollain tapaa pelin ohjaksissa kiinni. Kolmas alivoimakin tapettiin ja heti kun oltiin tasalukuisia iskettiin vierasrysään se ratkaiseva osuma. Kestilän kautta kiekko Rajalalle, joka rakensi vastustajan maalin takana maltilla sellaisen tilanteen, että kun kiekko napsahti Pälveen lapaan, oltiin tilanteessa 3-1. Hölmistynyt vierasvahti etsi katseella hetken omiaan ja totesi varmaan ettei ollut ainoa joka ei aivan ollut äskeisen tilanteen tasalla. Joka tapauksessa kellonlyömällä 34.02 peli otettiin jälleen haltuun ja odoteltiin jo seuraavaa. Kaukana tontiltaan hortoileva, kenties omia pakkejaan paikkaava maalivahti ajautuu joskus tilanteisiin, jossa alkavat keinot olla vähissä. Niin tapahtui vieraiden maalivahdille, joka ratkaisi tilanteen heittämällä mailansa kiekon tielle. Tästähän seuraa tässä vaiheessa ottelua rankkari. Kenttä tyhjäksi ja Vartiainen kiekon taakse. Kohtalaisen nopea klap-klap ja kiekko puikoista sisään. Tilanne 4-1, aika 39.05. Peli oli pulkassa. Erän lopulla vielä päästiin ylivoimalle, jota ei tosin pelattu kuin 13 sekuntia ennen summeria.
Kolmannen alkuun pelattu ylivoima ei tuottanut maalia, tilanteita kylläkin. Sen verran meno jatkui meripäädyssä, että päästiin ylivoimalle. Samassa ajassa jostain syystä komennettiin molemmista joukkueista yksi ukko myös kympille. Mielenkiintoista, koska yhtään iskua ei tuossa tilanteessa vaihdettu. Tämäkään ylivoima ei maalia luonut, mutta jälleen heti tasaviisikoin osuttiin. Kestilän ja Paulaharjun toimesta kiekko maalille, jossa Kaarlela pelasi tilanteen hienosti loppuun. 5-1 ja vasta 45.24 pelattu. Kun 15 sekuntia myöhemmin hörppäsi vierasvahti hiukan helpon näköisesti Tialan 6-1 osuman, alettiin jo kaavailla josko menisi kymppi rikki. Maalin alustivat Ahlgren ja Virtanen. Enempää osumia ei kotijoukkeu kuitenkaan latonut. Sen sijaan Mattila joutui jäähylle, tosin esti tilanteessa maalipaikan, ellei nyt ihan maalia. Ylivoiman lopuksi ja nipin napin ennen erän puoliväliä tilanne kirjattiin 6-2. Tämän jälkeen merkittiin enää yksi kotijoukkueen jäähy, jonka aikana ei kyllä edes paikoitellen näyttänyt siltä, että vastustajalla oli yksi pelaaja enemmän jäällä. Kenties sielläkin tilanne oli tunnustettu, vaikka valmentaja teki kyllä loppuun asti töitä omiensa eteen.
Kolme pistettä jälleen ja tällä tavalla sitä ollaankin kipuamassa vakaasti ylöspäin. Viimeinen viiva meni jo ja seuraava steppi onkin enää 6 pisteen päässä. Eli jos painoit alkukauden aikana paniikkinappulaa, niin voit huokaista, sillä nyt nämä tietää miten hyvin ne voi pelata. Tänään vieraiden maaleissa tosin vielä hiukan sitä oman maalin edustalla välillä ilmenevää pehmeyttä, mutta eiköhän sekin osa-alue parane, kun alkaa olla pelivideoiden ainoa negativinen anti. Ja mitä sopimuksiin tulee, niin eiköhän laiteta kynä Rajalan käteen. Vahvan laiturin taidot on tiedossa ja 27 toi tänäänkin ykköskenttään monipuolisesti vaarallisen elementin. Hermokontrollikin on ollut vakuuttavalla tasolla, sillä tänäänkin aivan selkeästi valkopaitojen pyrkimys oli horjuttaa ja haastaa kenties jopa suihkuun. Sen sijaan kirjurit piirtelivät tehot 1+1. Hyvässä vireessä olevan Hermeksen matka jatkuu keskiviikkona Lempäälään ja lauantaina 25.11. saadankin sitten vieraita Imatralta.
17.17.2017/K