Uutiset

HERMES – KETTERÄ RAPORTTI

25.11.2017

HERMES – Ketterä (Imatra) 1 – 4 (1-1, 0-2, 0-1). Aamujää, ruoka, päikkärit ja hallille. Näin se lähti lauantai käyntiin Hermeksellä.

Iltapäivän höntsäksi oli paikalle ajellut vieraita Imatralta. Kotijoukkueen iltaohjelmassa oli vielä pikkujoulut, joiden tunnelmaan kenties jäältä saataisiin riehakkaampaa mieltä. Ainahan näissä piilee pieni riski, mutta Upi oli varannut vaihtoehtoiseksi juhlatilaksi Patamäestä teltat ja kenttäkeittiön, eli eiköhän fokus pysyisi pelissä. Apukoutsina illan ottelussa aina kaiken peliin laittava A-laina Vehmanen, eli pakkipenkillä tuskin tänään nukuttaisiin. Kotirysää vartioi Jukuri.

Minuutin pelin jälkeen jo meinattiin saada vähän tunnelmaa, kun vieraiden maalivahti sulki kiekon hiukan laiskasti ja paikalle viilettänyt kotimailapyrki maalintekoon. No, eipä siitä sen kummempaa, tuomaritkin lukivat tilanteen hyvin ja jatkettiin peliä maalin merkeissä, joka tosin tehtiin seuraavasta hyökkäyksestä meidän verkkoon. Kello pysähtyi aikaan 01.45, kun laidalta päästiin punnertamaan maalille, eikä siihen toiseenkaan mailaan oikein annettu painetta. Tilanne joka tapauksessa 0-1. Maalin jälkeinen Ketteräenergia ei kauaa kestänyt, sillä punapaidat siirsivät luistelukytkimen asentoon päällä ja silloin peli kyllä yleensä ajautuu hyökkäyspäätyyn. Kotijoukkueen ajassa 07.21 alkanut alivoima oli kenties seurausta hetkeä aiemmin hyvään maalipaikkaan päätyneestä luistelukilpailusta, jossa kolme punapaitaa kiritti yhtä vastustajaa, jonka maalintekoyritys onneksi kilpistyi Jukuriin. Sama mies joutui nyt urakoimaan, sillä muutama vikkeläjalkainen vihulainen pyrki ylivoimallakin vauhdilla maalintekoon. Alivoima kesti ja jatkettiin tasaviisikoin, mutta hetki oltiin vielä aikamoisessa purjeessa. Sitten Vartiaisen ja Ahlgrenin rakentelusta pääsi vierasvahdin kanssa nokikkain Kivinen ja siitähän kirjattiin 1-1 tasoitus. Kellossa 12.36. Ajassa 13.19 komennettiin Markkula polvitaklauksesta kakkoselle. Tästä hiukan katsomossa oltiin eri mieltä, koska Hermespeluri oli itse kärsivänä osapuolena. No nyt ei Ketterän ylivoima saanut mitään aikaiseksi ja kun Markkulakin näytti olevan pelikunnossa, palattiin normaaliin päiväjärjestykseen. Karmea vauhti jatkui ja sehän meille kelpaa. Päätyverkon kautta kimmonnut kiekko ajautui viime sekunneilla vielä vierasrysään, mutta tämän tuomaristo näki, kuten myös valkopaidan päähän kohdistuneen taklauksen. Ei maalia, mutta toisaalta toiseen erään päästään ylivoimaisena.

Tätä ylivoimaa ei kauaa pelattu, toisin sanoen 6 sekuntia, kun oltiin tasavajaalla. Tästä oman pään aloitus, 5 sekuntia ja tilanteeksi kirjattiin 1-2. Tilannetta seurannut punapaitainen nukkumattiviisikko availi vasta pikkuhiljaa silmiään, kun kiekko jo vietiin keskialoitukseen. Sillä tavalla. Peli pyöri seuraavan kolmeminuuttisen kotipäädyssä, mutta viimein päästiin pois ja heti olikin tasoituspaikka. Tilanteen ainoa seuraus pikku nokkapokka, josta salomonit eli tasavajaalla mentiin ja taas aivan vieraiden komennossa. Mainokset katseltiin ennen erän puoliväliä. Ei olisi ollut ihan väärin tauolla hiukan koputella fläppitaululla pelaajien kypäränlakea, sillä luvalla sanoen flegmaattista oli kotijoukkueen puuhastelu. Onneksi päästiin ylivoimalle, eli ainakin kiekkokontrolli pitäisi saada aikaiseksi. Sen kummemmin analysoimatta ylivoimaa sanon vain, että ensimmäinen laukaus kohti Ketterämaalia saatiin kun oli ylivoimailtu puolitoista minuuttia. Ajassa 33.16 vaihdettiin sitten kotimaalille Laakso, kun tilanteeksi kirjattiin 1-3. Ja heti mies joutuikin töihin, sen verran hyvällä otteella vieraat tällä hetkellä pelasivat. Ajassa 36.44 mentiin katsomaan videoita, kun Sammalmaa liukui mahallaan maaliin Laakson kaveriksi. Tämä ei tietenkään tuomareita kiinnostanut vaan tilanteessa mukana olleen kiekon kulku haluttiin tarkistaa. Ei maalia, peli jatkuu. Tästä vain hetki ja kaivettiin nitroja. Aivan karmea harhasyöttö, jonka seurauksena olisi voinut syntyä kenties pelin naulaava maali, mutta nyt oltiin onnekkaita. Erän loppuun ei enää merkintöjä, mutta sen verran tässä on syke ollut korkealla, että ei tästä ilman välipalaa selviä, joten makkarajonoonhan se taas on tallusteltava. Toisaalta nakkikorien myyntipiste olisi lähempänä. Elämä on valintoja.

Kolmanteen erään Hermes tuli odotetusti eri asenteella, josta yhtenä osoituksena selkeästi lisääntynyt fyysisyys. Mutta eipä kauaa tarvinut nautiskella, kun jo saatiin kaverille järjestettyä paikantynkiä ja sitten vielä keskialueen vähän turha jäähy, josta Ketterä ylivoimaiseksi ajassa 42.37. Aloituksesta heti laukaus jonka Laaksoi selvitti. Tästä kiekko toiseen päähän, jossa Markkula haastoi hyvin ja pääsi nousemaan päädystä maalintekoon. Tämänkin hyvin pelannut Lipiäinen selvitti. Alivoima oli ja meni. Meidän vuoro ylivoimailla oli seurausta Rajalan sinnikkäästä raatamisesta. Ensimmäisen yv-minuutin aikana paras maalintekopaikka kaverille, läpiajo jonka Laakso selvitti. Ketterä puolestaan selvitti alivoimansa, mutta tasaviisikoin saatiin jopa paremmin tilanteita kuin ylivoimalla, merkillistä. Illan viimeiset mainokset katseltiin kun aikaa vielä reilusti, eli yhdeksisen minuuttia. Peli jatkui ja yhtäkkiä mentiin taas aivan vieraiden komennossa. Tästä syy ja seuraus, ajassa 52.48 tilanteeksi 1-4. Pientä kiriä yritettiin vielä vaikka aika väsyneen näköistä tekeminen olikin. Tolppaan kilahtanut laukaus tulkittiin katsomossa maaliksi, mutta tätä ei katsottu edes videolta, eikä siitä punapaitainen joukkue edes pahemmin purnannut. Kello kävi ja oltiin viimeisellä kaksiminuuttisella ja siitä sitten katseltiin loppuaika summerille saakka, kun kaveri luisteli.

No niin. Ensin kaikki kunnia vieraille. Vauhdikasta voitontahtoista pelaamista on kiva katsoa. Tänään ei valitettavasti nähty rennon nautiskelevaa Hermestä, vaan aika tuskaista tekemistä, joka ei sitten tuottanut tulosta. Melkein olisin Patamäen pikkujoululenkin kannalla, mutta onneksi minulta ei kukaan kysy mitään. Pelit kuitenkin jatkuvat, Hermeksen osalta vieraissa ensi perjantaina Joensuussa ja lauantaina Savonlinnassa. Tiistaina 5.12. kotiluolaan kömpii IPK. Paikka on tuttu, joten näemme silloin.  

25.11.2017/K

Ottelutilastot