Uutiset

HERMES – PELIITAT (Heinola) 4 – 5 (2-0, 0-1, 2-4)

1.10.2017

Illan teemana kauden 2017-2018 kotiavaus. Siitä kun edellinen kausi päättyi on tapahtumia riittänyt. Muutoksia on tullut niin valmennukseen, kuin joukkueeseenkin. Kotiluolan ilmastointiremontti loi oman lisämausteensa kauteen valmistautumisessa, mutta kaikesta on selvitty ja vihdoin päästään taas pelaamaan.

Näistä olettekin jo varmasti saaneet infoa ihan riittämiin, eli ei ruodita niitä ainakaan tässä vaiheessa. Sen sijaan pelillisiä haasteita voidaan lähteä hiukan palastelemaan, sillä eilisen sarja-avauksen tulos ei kenties ollut vielä ihan sitä mitä joukkue itseltään odottaa. Tänään kotikaukaloon odotetaan tietysti alusta asti sata lasissa taistelevaa joukkuetta. Se mihin tulokseen se tässä vaiheessa kautta riittää, ei voi tietää, mutta taisteluilmettä kotijoukkueelta vaaditaan joka ilta, koko ilta.

Alkutoimien jälkeen joukkueet jäälle ja peli käyntiin. Tänään Hermesmaalissa Laakso.

Ottelun alku oli juuri sellainen kuin voi odottaa, kun vastakkain on kaksi hyökkäyspeliä suosivaa joukkuetta. Vieraiden kova karvaus aiheutti hiukan alkunahkeutta omalta alueelta irtoamisiin, mutta kyllä punapaidatkin maalipaikkoja saivat. Sen verran haparoivan näköistä oli vierasvahdin tekeminen, että kenties ei aivan tuhannen taalan paikkaa edes tarvittaisi. Ensimmäisen virheen teki kuitenkin linjatuomari ja tämän johdosta aloitettiin vitosen hujakoilla keskeltä, ei ollut pitkä se. Kahdeksan minuutin kohdalla oli kotijoukkue ottanut selkeämmin otetta pelistä ja ennen mainoksia kiekko kävi jo tolpassa. Heti mainosten jälkeen pidätettiin hetki hengitystä, kun Peliitat pelasi loistavalla läpisyötöllä ukon nokikkain Laakson kanssa. No, eipä tommosilla alkulämpökopitteluilla yllätetä ketään. Tästä toiseen päähän ja nähtiin kauden ensimmäinen maali K-Rauta Dream Builder Areenalla. Peliittojen molari haparoi kiekon johonkin lähimaastoon ja jäi sitten mahalleen katselemaan mitä tapahtuu. Paikalle Sammalmaa ja kädet pystyyn. Aika 10.15, tilanne 1-0 ja syöttöpiste Virtaselle. Seuraava osuma ajassa 12.25 merkattiin sitten Virtaselle itselleen, avustajana Friman. Tätä maalia jännitettiin hetki videolta, mutta selvä häkkihän se oli. Tilanne 2-0, peli meripäädyssä, Loyals rytmittää, ei kai tässä kiekkofanin lauantaille paljon parempaa aikakapeikkoa voisi toivoa. Peliitat rakensi pienen mylläkän, jonka katkaisi Laakso hienosti torjumalla kiekon verkkoihin. Pari minuuttia ennen erätaukoa kiekko saatiin vierasrysään vielä kerran, mutta maali ei ollut tällöin paikoillaan. Tätä edelsi Peliittavahdin ja valkopaitaisten puolustuksen välisen kommunikaation täydellinen häiriintyminen, jonka seurauksena maalivahti toimitti kiekon suoraan Hermeslapaan. Tämäkään ei kuitenkaan päättynyt maaliin. 15 sekuntia ennen summeria alkaneesta kotijoukkueen ylivoimasta rakentui vielä yksi tekopaikka, mutta ei sen kummempaa. Olipas pirteää ja vauhdikasta kiekkoa. Hyvänä suorittamisena kotijoukkueelta voidaan mainita aloitukset, niitä kaavittiin voitoiksi ihan mukavasti.

Toisen erän alkajaisiksi vieraat rakensivat alivoimalla paikan, jonka Laakso selvitti. Loppuviimein saatiin vähän peliä toiseenkin päähän, mutta ei nyt varsinaisesti mitään maagista ylivoimarulettia. Hyviä syöttöjä tuli, mutta niiden välissä oli vielä aivan liikaa aikaa. Peli aaltoili sopivasti päästä päähän ja tämä avasi paikkoja kummallekin maalille. Jotenkin saatiin järjestettyä vieraille 3-1 hyökkäys, joka johti hienoon maalintekoyritykseen. Laakso kuitenkin oli tänään sellaisessa mielentilassa, ettei kotirysästä kiekkoja aivan helpolla kaivettaisi. Peli eteni ja mainoskatkon yhteydessä aloitettiin illan ensimmäinen alivoima, kun erää jäljellä 10.33. Jäähylle Pälve, syy estäminen. Alivoima kesti ja peliä jatkettiin tasavoimin. Seuraava alivoima aloitettiin ajassa 34.01, kun Rantala ohjattiin aitioon. Estämisestä tuli tämäkin kakkonen. Nyt ei kauaa keretty neliötä rakentaa, kun kaveri löi 24 sekunnin jälkeen vauhdikkaalla suoralla hyökkäyksellä tilanteeksi 2-1. Sitten omissa aivan karmea harhasyöttö, josta ei onneksi päässeet vierailijat rakentamaan tasoituspaikkaa. Huh huh. No peli toiseen päähän ja ajassa 36.43 aloitettiin ylivoima, jonka aikana vakuutti ainoastaan Laakson mailapelaaminen. Tämä kertoo kenties tuon kaksiminuuttisen tasosta jotain. No eipä mittään, erän viimeiset hetket mentiin tasaviisikoin ja tauolle ehkä vähän perinteisesti tahmean kakkoserän jälkeen niukassa 2-1 johdossa.

Kolmannen erän sekava alku sai jatkoa, kun Kivinen lähti estämisestä jäähylle ajassa 42.04. Aloituksen jälkeen kello pysähtyi aikaan 42.09 kun myös Paulaharju lähti huitomisesta istunnolle. Kahden miehen alivoima. Ensimmäinen minuutti selvittiin, erityismaininta Mattilalle. Uusi kolmikko aloitukseen ja maskin takaa Peliitat iski tasoituksen. Aika 43.10, eli alivoimaisena jatkettiin. Tästä selvittiin, mutta erikoistilanteet jatkuivat kun seuraavaksi jäähylle komennettiin valkopaita. Tämä ylivoima tuotti yhden kovan onetimerin, joka tosin paukkui pitkin pleksejä. Tasaviisikoille päästyään Peliitat rakensi paikan, jonka päätteeksi tilanne kirjattiin ajassa 46.59 lukemin 2-3. Hermes iski tasoituksen aikaan 47.43, kun Markkula pääsi tälläämään vastakiekkoon. Syöttömerkintä Sammalmaalle ja Virtaselle. Maalintekoa jatkettiin kun vauhtiin oli päästy ja 4-3 osumaa tuuleteltiin ajassa 49.50. Kivisen.osuman rakenteli Paulaharju ja nyt alkoi jo vieraspaidassa muutamalla kaverilla lämpö nousta. Sehän tietää yleensä hyvää. Seuraavalla vaihtokierroksella Kivinen alusti hyvää maalintekotilannetta nappaamalla omalla alueella kaverilta kiekon tylysti lavasta. Tästä sisuuntuneet Peliitat lisäsivät painetta. Tasoitusmaali syntyi ajassa 55.59, kun omalta alueelta lähtenyt valkopaita pujotteli koko kentän läpi ja nappasi kiekon verkkoon. Ei tällaisissa tilanteissa voi pitää omia ketjukavereita kädestä kiinni ja katsella että onpas vastustajalla hyvä liuku. Ajassa 56.49 upposi lämäri kotirysään ja tilanteeksi 4-5. Hermes aikalisä. Peli omissa ja Pälveelle estämisjäähy. Kaveri hölmöilee vajaan minuutin päästä kuudella ja ajassa 58.38 jatkettiin tasavajaalla. Tässä vaiheessa kotijoukkue otti veskarin pois. Miesylivoimalla päästiin alueelle ja kun vielä loppuhetkille saatiin boksista kuudeskin pelaaja, oli vielä mahdollisuus viedä ottelu jatkoajalle.

Kausi kuitenkin jatkuu vielä toistaiseksi ilman pisteitä. 703 katsojaa sai nauttia Mestiskiekon vauhdista ja maalejakin ladottiin kolmannessa erässä puolen tusinaa. Pelit jatkuvat ja peli kehittyy. Seuraava kotimatsi viikon kuluttua lauantaina, kun vieraaksi saapuu LeKi. Sitä ennen Hermes käy keskiviikkona Rovaniemellä.

30.9.2017/ K

Ottelutilastot