JERE RANTALA JATKAA
Puolustaja Jere Rantala aloittaa neljännen kauden Hermeksessä.
Jere Rantala, 23, jatkaa Kokkolan Hermeksessä. Tuleva kausi on Rantalan neljäs Kokkolassa, sillä puolustaja saapui Hermekseen kaudeksi 2014-2015 Suomi-sarjaan.
Lauttakylän Lujan kasvatti pelasi nuoruusvuodet Rauman Lukon junioreissa, josta matka jatkui Pohjanmaalle ja Kokkolaan. Ensimmäinen kausi Suomi-sarjassa tuotti 35 pelissä tehot 10+17. Kaksi seuraavaa vuotta on mennyt Mestiksessä, jossa Rantala on pelannut yhteensä 82 ottelua tehoin 4+11. Ensimmäisen Mestis-kauden jälkeen Rantalalla suurin kehitys tapahtui tehotilastossa, sillä ensimmäisen kauden -11 maalia muuttui viime kaudeksi lukemaan +4.
Urheilujohtaja Pasi Tuukkanen:
– Jere Rantala on hyvä jatkumo edellisten sopimusten jälkeen, sillä jatkuvuus pelaajistossa on myös tärkeätä. On hyvä olla mukana pelaajia jotka tietävät valmiiksi arjen ja pelin vaatimuksen, sillä se on valmennukselle iso apu varsinkin kauden alussa.
– Jerellä on hyviä ominaisuuksia pelata tätä peliä ja odotammekin hänen pelaavan parhaan kautensa Kokkolassa ensi talvena.