Uutiset

RAHKOSEN REILUT VEI JÄNNITYSNÄYTELMÄN

19.1.2017

Torstain ystävyysottelu päättyi jännittävien vaiheiden jälkeen kotikaukaloa ylpeästi edustaneelle Reiluille!

Rahkosen Reilut-Kokkolan Hermes 7-6
 
Rahkosen jääkiekkopyhättöön oli saapunut täysi tupa todistamaan huippukamppailua paikallisen Rahkosen Reilujen ja Kokkolan Hermeksen välillä. 
 
Juhani Tammisen valmentama Ullavalaisryhmä oli ottelun alussa selkeästi paremmalla jalalla liikkeellä. Joukkue käytti Hermeksen hermoilun hyväkseen. Tami oli selkeästi lähtenyt paineistamaan Hermestä kovalla temmolla, teemalla 60 minuutin paine. Tämä johti Hermeksen virheisiin ottelun alkupuolella. Reilut karkasivat jo 3-0 -johtoon ja tässä vaiheessa tilanne näytti olevan kotijoukkueen hallussa. 
 
Ottelussa nähtiin Kristian Kankaan hylätyn potkumaalin lisäksi mm yksi videotarkastus, Saku Kivisen aiheuttama rankkari. Tilanteita ei siis puuttunut. 
 
Tiukkojen vaiheiden jälkeen Hermes sai kuitenkin tehtyä ottelussa ensimmäisen osumansa. Tästä Reilut ei kuitenkaan kovin paljoa häkeltynyt vaan siirtyi nopeasti 4-1 johtoon. Hermes otti aikalisän ja kavensi ottelun jo 4-3. 
 
Reilut vastasivat ottelun seuraavista kolmesta osumasta. Tässä vaiheessa ottelun selostanut NJ Tuominen oli valmis lopettamaan selostushommat jos Reilut ei ottelua nimiinsä ottaisi. Ehkä juuri tämän vuoksi Hermes sisuuntui ottelun lopussa ja tuli jo maalin päähän. 
 
Viime sekunneila Jesperi Viikilälle siunaantui avoin paikka mutta laukauksen viivyttely johti summerin soimiseen ja ottelun päättymiseen. 
 
Reilujen peli oli selkeästi valmiimpaa kuin vierailija Hermeksen. Voiton avaimet voi kiteyttää neljään kohtaan: Kliininen viimeistely, Keskialueen ”träppi”, Huikea maalivahtipelaaminen ja tärkeimpänä, halu taistella kotiseudun puolesta!
 
Kokkolan Hermes kiittää tapahtumajärjestäjää, Rahkosen Reiluja sekä Juhani Tammista upeasta ottelusta ja tapahtumasta hyvän asian puolesta. Hermes kohtaa perjantai- iltana Mestis ottelussa K-Rauta Dream Builder Areenalla JYP- Akatemian Jyväskylästä. Tervetuloa Reilut, Rahkosen asukkaat, ”Tami” ja Ullavalaiset seuraamaan huippukiekkoa Kokkolan jäähalliin kello 18:30!