HERMES – IPK OTTELURAPORTTI
Lauantai-iltapäivän päätteeksi isännöitiin vieraita Iisalmesta. Sarjan häntää pitävä vierailija on siinä tilanteessa, että pisteitä pitäisi alkaa kaivamaan, sillä siihen alimmaiseen viivaankin on kertynyt matkaa jo 11 pistettä. Kotijoukkueen kolmas sija ei sekään ole todellakaan lukittu, eli tänäiltana joutuisi vieras kenties ottamaan ruokapöydässä itse. Kokoonpanossa tälle iltaa pientä säätöä. Pakkien kuntokuurissa on vuorossa peliaika, rosteriin nimittäin merkattu vain viisi ukkoa sarakkeeseen defense.
Vahtivuorossa Edelmann ja tunnelma hallissa heti lähtöön korkealla, sillä vieraiden kannattajat olivat saapuneet varsin runsaslukuisena ja elivät tunteella mukana jo ennen avauskiekkoa. Hienoa. Ensimmäisessä vaihdossa mentiin ensin meripäätyyn ja sitten omissa tilanne, jossa maalin ympäristössä ei näkynyt kuin kolme valkopaitaa. No, onneksi Edelmann sentään oli paikalla, eikä IPK päässyt juhlimaan salama-avausta. Joka tapauksessa aivan karmea nukahdus, mutta eiköhän tämä tästä. Ainakin kotijoukkue otti pelin hallintaan tämän jälkeen, vieläpä aika selkeästi. Aivan avopaikkoja ei saatu, sen verran tiiviisti kaveri kuitenkin vielä jaksoi puolustaa. Mainokset varsin aikaisin, mikä lupasi maitohappoa valkopaitojen pohkeisiin ennen erätaukoa. Siis jos pidettäisiin vauhtia, ei ne liukumiseen väsy, elleivät nukahda. Vähän nyt kyllä näytti että on tahmeaa ja siitäpä yhtenä seurauksena on monesti alivoima, joka alkoi ensin Nättisen puolittaisella, sitten Appelgrenin kokonaisella läpiajolla. Ei maaleja. Mutta ei saaneet kyllä vieraatkaan maalia, eivätkä mitään muutakaan. Ja kruunuksi juuri kun meillä viisi ukkoa, niillä kuusi ja siitähän lähdetään boksiin. Ylivoima. Heti mylly käyntiin, parit siirrot ja sitten kädet kohti kattoa. Ohjurin paikalla seisoskellut Appelgren ohjasi Markkulan syötön puikoista vierasrysään. Toinen syöttäjä Nättinen, aika 12.52, tilanne 1-0. Tämä oli kuin akupunktioneula väärään paikkaan, sillä vieraiden peli sekosi aivan täysin. Reilun minuutin Hermesmyllyn jälkeen oltiin taas ylivoimalla ja pelin naulaaminen saattoi alkaa. Ensimmäinen tilanne, tolppa. Sitten meinasi livahtaa IPK-vahdilta kiekko läpi, mutta tuloksena ei pientä maalineduspainia kummempaa. Ylivoima ei tuottanut maalia, mutta kyllähän me toinenkin nähtiin, hetken päästä. Kello pysähtyi aikaan 18.12, kun Kivinen heitti kiekon pussiin. Kiekko jäi alueelle pyörimään viivan tuntumassa, josta myös syöttöpisteen saanut Kuntsi sen kaivoi kotijoukkueelle ja siirsi sen Huhtalalle, joka sitten namutteli Sakun kanssa tilanteen loppuun. 2-0. Ihan viime sekunneilla oli vielä valkopaidoilla kavennusmaalin tekemiseen loistava mahdollisuus, mutta tällä kertaa kädet eivät riittäneet ja tauolle mentiin kotijoukkueen johdossa. Tauolla nähtiin jäällä peltibalettia autoesittelyn muodossa, kun Pörhön Autoliikkeen Volkswagenit kiersivät kenttää.
Pikkuhiljaa kaikki valmista toiseen erään ja nythän peli pitäisi ratkaista. Terävästi lähdettiinkin, ykkönen loi heti hyvän paikan ja Kapitänin kenttä pisti jo vähän tuttua pörräystä käyntiin. Eihän tässä mitään hätää olisi, mutta katsomo janoaa maaleja. Niiden tekemiseen tarjoutui lisätilaa alivoiman muodossa. Nyt sentään saivat vieraatkin jonkinlaista pakkopeliä aikaan, mutta Edelmann hoiti vedot ja Sikstus piti välillä kaksikin ukkoa pois pelistä. Sitten Virtaselta loistava heittäytyminen ja syötönkatko, kun hiukan meinasi kaverille avautua maalille vapaakiekkoa. Kavennus kuitenkin tuli, kun viivasta heitetty kiekko painui verkkoon. Sen verran oli ylivoiman rakentamaa lihamuuria edessä, että tuossa ei varmasti ollut näköelimiin perustuvaa torjuntaa edes mahdollista ajatella. 25.24 ja tilanne siis 2-1. Ja tämäkös nosti myös vieraiden kannatusleirissä tunnelmaa. Peli jatkui terhakkaasti mainoksiin asti ja jatkui myös. Huomattavasti avauserää viihdyttävämpää touhaamista, vaikka tämä tarkoittikin sitä, että myös vastustaja osallistui peliin. Seuraava ylivoima tuli meille, kun hetken aikaa uimahallin päädyssä puhalsi niin, että vierasvahtikin oli välillä jo selkä kentälle päin. Ensimmäinen minuutti meni vähän katsellessa. Toiseen ylivoimaan maskimiehen paikalle Jormanainen, joka pääsikin tälläämään riparikiekkoon, mutta vierasvahti oli hereillä. Joukkueet täysilukuiset. Ja sitten nähtiin maali. Kaaaaaunis maali. Huovinen oli autioituneella takatolpalla ja sinnehän kiekko tulikin. Rakenteluosastolla Wacklin ja Markkula Aika 36.58 tilanne 3-1. Eikä kauaa odoteltu, kun taas tuuletettiin. Ajassa 37.42 iski Kivinen illan toisella osumallaan luvuiksi 4-1. Tähän maaliin osallisina myös Franssila ja Virtanen. Nyt alkoi kaverilla selkäranka katketa, kannustus hiukan laantui ja sitten vielä todellinen älynväläys, hyökkäyspään jäähy. Tämä palkittiin Franssilan lämmätessä viivasta kiekon Kankaan lavan kautta verkkoon niin että mehupullo hyppäsi melkein hallin kattoon. Okei vähän värikynää, mutta hieno maali jälleen. Kiekon Franssilalle toimitti Nättinen. Erätauolle mentiin ajassa 39.43 tehdyn 5-1 maalin saattelemana.
Kolmannen ensimmäistä katkoa luisteltiin kolmisen minuuttia ja peli oli juuri sen oloista, kuin monesti jo ratkenneet ottelut ovat. Mennään ja pelataan, mutta ei mitään aivan todellista sähinää. Sen verran annettiin kaverin pelata, ettei Edelmann vilustuisi. Mainoskatkolle mentiin tunteita kuohauttaneen virheellisen pitkävihellyksen myötä, jonka varsin hyvin suoriutuneet tuomarit aloituttivat oikeaoppisesti keskeltä. Sitten oli muuten kaverin kavennusmaali lähellä, kun pörriäinen kimpoili jostain vain hitusen ohi maalin. Jos tuomarit vetivät hyvin niin kyllä täytyy antaa iso tunnustus IPK:n kannattajaryhmälle. Asiallista ja äänekästä kannustamista, lähes tauotta. Tämä luo tunnelmaa. Mutta niin luo myös helpon näköinen namumaali, joka kirjasi numeroiksi 6-1 ja pysäytti kellon aikaan 50.56. Osuman viimeisteli Appelgren, syöttäjinä Kangas ja Franssila. Viimeiselle vitoselle lähdettiin ja vielähän tässä näytti siltä, että maali tai kaksi nähdään. Sen verran Hermes aina halutessaan nimittäin peliä vei. Maali meinattiin nähdä tosin omiin, kun kiekko vähän hukkui ja sitä sitten isolla ryhmällä sohittiin valtavan pelaajakasan alta. Tästä ei merkintöjä. Viimeiselle minuutille ja loppusummerille mentiin 795 päisen yleisön kannustaessa.
Puhdas ja olosuhteisiin nähden varsin ehjä kolmen pisteen kotivoitto maistuu aina. Lukemista huolimatta täytyy tämäniltaisellekin vastustajalle antaa kredittiä. Ei sikailua vaan rehtiä yrittämistä loppuun asti. Tasoero oli tänään kuitenkin lukemien mukainen, eikä kotijoukkuetta ehkä ihan edes haastettu parhaimpaansa. Silti ei voi sanoa, että tässä sarjassa mitään saisi seisoskelemalla, eli ei mitään pisteiltä pois.
Otteluohjelmassa on Hermeksen kannalta nyt sellainen vaihe, että teemana on kärkinelikon muotoilu. 1.2. nimittäin vieraaksi saapuu TuTo, 3.2. käydään haastamassa SapKo. Samalla reissulla 4.2. vuorossa Joensuussa Jokipojat. Sitten on joku tauko ja 15.2. vieraita saadaan Vantaalta. Eli seuraavat 4 ottelua ovat ensinnäkin verraten kovia ja myös antavat mahdollisuuden valaa kotiedun kivijalkaa. Vaikka tuossa kalenteria mentiin pitkälle niin seuraava kotimatsi on ihan kohta. Vastassa siis TuTo, eli varmasti nähdään hyvä peli silloinkin, ehkä hiukan vain erilainen.
28.1.2017/ K