HERMES – ROKI 6 – 4 (3-0, 3-2, 0-2)
Johan tätä oli odotettukin. Kotimatsi. Vieraat olivat ajaneet pitkän matkan, niinkuin muuten meidänkin äijät. Kyseessä nimittäin revanssiviikonloppupelipari, lyhyemmin Kane’s Weekend, jossa vastustajana RoKi, tuplana.
Vain jokunen tunti aiemmin Hermes oli käynyt hakemassa Lapista pisteet ja tänään oli tarkoitus, ettei pisteiden tarvitsisi matkustaa mihinkään. Pitkällä matkalla oli muuten ollut mukana the Voice of Kokkola Hockey, eli NJ, joka kavensi välimatkaa kotikatsomoihin avustamalla paikallista selostustiimiä. Pitkällä reisulla on aikaa myös kaikkeen oheistoimintaan, eli suosittelen lämpimästi kurkistelemaan Hermeksen nettisivuja ja facebookia, sieltä löytyy muutakin kuin jääkiekkoa.
Lauantain toivelistalla oli tiukan hokimatsin lisäksi myös tietysti runsas yleisö. Keli ei ainakaan varsinaisesti hellinyt kuin masokistisimpia asenneulkoilijoita, joten oletusarvo oli hyvä. Yhtenä lisähuomiona peliin se, että rosterista löytyy myös Henri Limma, hyökkääjä A-junioreista. Jälleen se klassinen huomio, ei tarvi pelata minuuttitolkulla, mutta kun laidan yli kiipeää, niin silloin annetaan kaikki. Sillai se peliajan sekkarikello vaihtuu kyllä minuuttikelloon aivan varmasti.
Mökki pimeäksi, ääntä koteloihin ja valot räiskymään. Vahtivuorossa olevan Mikael Edelmannin johdolla rynnisti jäälle K-Rauta Dream Builder Areenan isäntä, Kokkolan Hermes. Ykkösvitja tänään Mikko Virtanen – Saku Kivinen – Samu Markkula, ykkösparina totutusti Ossi Ikonen – Nico Lehto. Ja kyllähän kotijoukkue lähti hirveällä energialla liikkeelle. Palkintoa ei odoteltu kuin aikaan 01.45, kun Jesse Huhtala pääsi lämmäämään ykkösellä pisteiden välistä ja vähän helpon näköisestihän se luukuista livahti, mutta perille asti. Syöttömerkinnät Ikoselle ja Joonas Huoviselle. Hermesrumba jatkui, kenties jotain kertoo että ensimmäinen todellinen torjunta Edelmannille vasta viiden minuutin kohdalla. Tämän jälkeen oltiinkin taas meripäädyssä ja vierailla tuntui olevan vielä pipo silmillä. Tämä pitäisi hyödyntää, sillä aivan varmasti keltapaitojen ote tulisi tästä terävöitymään. Tätä odotellessa kiekkoa kaivettiin vierasrysästä jo toistamiseen, kun ajassa 08.37 Kivinen ja Virtanen tarjoilivat Markkulalle paikan, joka kirjattiin taululle 2-0. Hetki tästä ja oltiin ylivoimalla. Juuri kun meinasin toisen yv-minuutin touhua moittia, iskivät äijät kyllä sellaisen maalin, että oksat pois. Ikonen zippasi päätyyn, josta rakentui tilanne, jonka voi piirtää oppikirjoihin. Ellette mitään muuta katso televisiosta niin katsokaa tuo maali. Kello pysähtyi aikaan 11.28 tilanne kirjattiin 3-0. Maalintekijänä Huovinen. Virtanen ja Kivinen merkattiin syöttäjiksi, vaikka enemmänkin tuohon listaan olisi nimiä voinut laittaa, siis jos se olisi säännöissä sallittua. Maalin jälkeen vieraille pikku munkilla läpiajo, mutta Edelmann pilasi tämän rynnistyksen. Hetken päästä Antti Paavilainen rynnisti maalille, mutta ajautui avustettuna pahan näköisesti kyljellään tolppaan. Tästä ei jäähyä, mutta no, niin, en sano mitään. Peli jatkui ja jos vierailijoilla olikin joku ajatus pelaamisesta, se ei välittynyt tällä hetkellä raajoihin asti. Tilannetta pahensi vielä viimeiselle 49 sekunnille Hermes ylivoima, joka kyllä saatiin vähän lahjana, mutta menköön. Neljännen maalin synnyn avauserän loppusekunneilla esti vierasvahdin torjunta, josta antaisin akrobatiasta 8,7 pistettä ja taiteellisuudesta 8,5. Tauolle siis tukevassa kotijohdossa.
Toiseen erään reilun minuutin ylivoiman kautta. Siellä missä jääkonekuskit rakentavat jääuimalan, on syntynyt sanonta, ettei erän alun ylivoima ole etu. Meillä jää toimii heti, mylly pyöri ja numerot kirjattiin jo muotoon 4-0. Kellossa tuolloin 21.14. Maalin tekijäksi Kristian Kangas, syöttäjät Jussi Nättinen ja Miika Franssila. Tästä vajaa minuutti ja hävittiin omalla maalilla nojauspainissa, jonka seurauksena keltapaidoille 4-1 kavennusosuma. Kello tuolloin 22.33. Liekö RoKi hiukan saanut pohkeita auki vai mikä, mutta nyt sentään pelattiin jo meidänkin päädyssä, välillä. Seuraavan maalin vierasvahti esti ihan viivalta. Tätä edelsi Nättisen ketjulta melkoinen show. Ja sitten alivoimalle. Ja taas me tehtiin maali! Kaveri haki lähtöä oman maalin takaa, mutta pito ei riittänyt ja ukko oli lappeellaan. Tämän huomasi Kivinen, joka nappasi kiekon ja toimitti sen Huhtalalle. Lämäri vastapalloon, kiekko verkkoon, kello seis aikaan 27.45. Tilanne jo 5-1. Ai niin, RoKin ylivoimahan jatkui. Ja niin vain taas nähtiin, että kun vähän otetaan omasta tekemisestä pois, on kiekko maalissa. Ajassa 29.01 tilanne 5-2. Mainoksille mentiin hetken päästä ja hyvä niin, sillä vastustaja yritti kaivaa hiukan momentumia esiin. Tähän reagoi Paavilainen spurttaamalla Huovisen syötöstä maalitekoon. Ensimmäinen laukaus kimposi pakin suojuksista sopivasti saataville ja tähän ei vierasvahti kerennyt enää millään. 33.11, tilanne jo 6-2. Paljonkohan tänään vielä nähdään maaleja? Hermespyöritys jatkui ja aloituksiin liukuvat vastustajat alkoivat jo katsella kelloa kuin herkimmät saunan lämpömittaria, hyvä merkki. Kun seuraava kotijoukkueen ylivoima alkoi, tutkiskelivat vastustajan valmentajat jo kikkakirjojaan varsin totisina. Ylivoima ei maalia tuonut, mutta sitä myöten mentiin jo kohti erän viimeistä kahta peliminuuttia, joista viimeiselle molemmat joukkueet löivät kaasun pohjaan. Tauko.
Ensimmäisen kahden minuutin aikana pientä tekopaikan tynkää molempiin päihin ja kuulutus yleisömäärästä, 930, hyvä me. Tästä seuraavaksi kuulutettiinkin sitten kotijoukkueelle alivoimaa. Jokusen paikan RoKi sai rakennettua. Taas ihan pieni prässinpuute antoi ihan vähän liikaa tilaa sekä aikaa ja loppuviimein kuulkaas kiekko oli yläbyyrissä. Sillä tavalla. Kellossa 44.09, tilanne 6-3. Tästä ei juurikaan hätkähdetty vaan pelattiin taas. Ennen erän puoliväliä pelattiin yksi ylivoimakin, mutta eipä tässä enää mitään maalintekopaniikkia ollut. Erä kului hyvän flow-kiekon merkeissä vauhdikkaasti ja kohta peliaikaa oli jäljellä alle 5 minuuttia. Pienen puolivalozembalon lopuksi kiekko katsomoon ja siitä vielä alivoimalle. Mutta ei RoKi tänään pystynyt vastaamaan. Toiselle yv-minuutille vieraat ottivat kuudennen ukonkin jäälle, eli kyllä sentään yritystä oli. Ja pakkohan se olikin, nimittäin pieni, mutta energinen rumpuryhmä jaksoi kannustaa pitkän matkan jälkeen miehekkäästi lähes taukoamatta. Juuri kun saatiin viides mies laatikkoon, peli vihellettiin poikki. Aika 59.03, tilanne 6-4. Tämä jäi lopputulokseksi eli pisteet jäivät Kokkolaan.
Ottelun ratkaisseita seikkoja jos mietitään, niin meillä oli jäätapahtumien valossa parempi joukkue. Se miksi näin johtui kenties siitä, että myös meidän valmennus rakensi otteluiden välisen ajan paremmin. Tästä ehkä johtui, että peli saatiin ratkaisuta jo ensimmäisessä erässä. Ja hei, eipä unohdeta huoltoa, nimittäin ellei se toimi, ei toimi mikään. Lisää positiivisia uutisia saadaan kun katsotaan otteluohjelmaa, nimittäin seuraavaa ottelua ei tarvi odotella kuin muutama päivä. Jo keskiviikkona 23.11 vieraaksi saapuu Hokki. Viikolle osuu toinenkin peli, perjantaina isännöidään Peliittoja. Eli makeaa, sitä on nyt tarjolla ihan mahan täydeltä. Muistakaa tulla nauttimaan!
19.11.2016/ K