Uutiset

HERMES – ROKI OTTELURAPORTTI

8.10.2016

Lauantai-iltapäivä, viikon kolmas peli ja vastassa RoKi. Kun tähän pakettiin vielä oli tiedossa, että viikolta oli kasassa jo kuusi pistettä, ei tätä matsia voinut jättää väliin. Yhtäkkiä oli sarjasijoitus vaihtunut jo kohtaan 7 ja ympärillä olevien joukkueiden pelimääriä katsomalla voi vain todeta, että näyttää paremmalta, paljon paremmalta. Perantaina olivat Keuruulla maalihanatkin auenneet. Tämähän toki oli odotettavissa, kunhan vain maltettiin painaa omalla jalalla eteenpäin.

Mikael Edelmann jatkoi maalissa, niinkuin kuuluukin kun tuntuu tarttuvan. Edelliseen kotipeliin verrattuna oli tehty joitain ketjumuutoksia, mutta blogistin luottokolmonen vielä ennallaan, hienoa. Peli lähti varsin vauhdikkaasti käyntiin, ei sinänsä yllätä kun Rovaniemeltä tullaan kylään, ne pojat osaa perinteisesti luistella. Mutta meidän äijät osaa tehdä maaleja. Illan ensimmäisen upotti Kristian Kangas jo ajassa 01.14. Olihan Joonas Huoviselta aika hieno passi, siitä myös tilastoon merkintä. Seuraavan tilanteen aikana ränniin mennyt Edelmann kampattiin ja tästä saatiin pieni nujakka aikaiseksi alakahvion kulmassa. Rangaistuksia jaettiin neljän kakkosen verran tasapuolisesti. Kyllä lämmitti sydäntä, kun pakit menivät huomauttamaan molarin koskemattomuudesta kevyin voimakeinoin, se on hokia. Omiin tilastoihin plussat Jere Rantalalle ja Jesse Väkelälle tästä. Peli jatkui aivan karmealla temmolla ja mikä parasta, ohjakset olivat tiukasti kotijoukkueen hallussa. Akrobaatin lailla riehuva vierasvahti selvitti yhtäkkiä avautuneen kolmeykkösen tyylikkäästi, tosin nyt olisi ollut tilaa ja aikaa vaikka vähän syötelläkin. Toisaalta vain laukomalla tehdään maaleja. Hermes alivoimalle kun erää jäljellä 10.12. Tätä edelsi Edelmannilta aivan loistava torjunta pahaan ohjurikiekkoon. Alivoima teki laatutyötä ja nyt vain heti viisikkopeli takaisin kohtaan normaali. Hetken aikaa mentiin hiukan sekavissa tunnelmissa, mutta sitten vähän pomppi ja Niklas Appelgrenin onnistumisen johdosta tilanne 2-0. Kellossa 16.43. Mukana maalille rynnistyksessä oli syöttöpisteen arvoisesti myös Miika Franssila. Ja uutta tulee. Nyt oli kotijoukkueella sellainen ralli päällä, että toivottavasti vierasjoukkueen bussikuski siirtyi jo autolle, niin osaa ajaa joukkueen kotiin. Näissä numeroissa tauolle ja kylläpä muuten tällaisen rasituksen jälkeen makkara maistuukin hyvälle.

Toiseen erään eikä minuuttiakaan, kun meinasi jo punapaita päästä nokikkain vierasvahdin kanssa. Muuten kesti hiukan aikaa saada kone käyntiin, mutta kyllä peli vain siirtyi lopulta tukevasti uimahallin päätyyn. Hermes pyöritys, RoKin molari torjuu eteen ja tilanne jatkuu. Kulmasta kiekko keskelle, poikkisyöttö johon Franssilan sähäkkä one-timer, Ja eihän tuommoisiin voi keretä, joten taululla 3-0. Pelikello ajassa 28.59. Tässä maalissa pöytäkirjaan kirjataan myös Ville Saukko ja Joonas Huovinen. Vieraat koittivat saada vähän pelistä kiinni, mutta kenties kannattaisi vähän muuta kuin satunnaisia lämppärikoppeja heitellä meidän maalille. No syynä tähän toki osittain punapaitaisen joukkueen jäätävän hyvä suorittaminen. Seuraavaa maalia kuulutettiin ajassa 33.23, kun Jesse Huhtala (kuvassa vasemmalla) liukui keskeltä makoisalle tontille ja kirjasi numeroiksi jo 4-0. Ja ennen kuin kerkesin havainnoida edes kaikkea muuta tilastoitavaa, olivat numerot muuttuneet lukemiin 4-1. 21 sekuntia maalin jälkeen, nämä on niitä pieniä juttuja. Tokihan kaveri sitten kaivoi tästä virtaa ja sai luotua jatkomaaleihinkin paikkoja, mutta tuloksetta. Niin Hermeksen neljänteen maaliin muuten syöttäjiksi Jesperi Viikilä ja Franssila. Jaahah, sitten oltiin alivoimalla kun erää jäljellä 04.32. Pelin voimasuhteista kertoo ehkä se, että ensimmäisen alivoimaminuutin aikana nähtiin yksi maalipaikka molemmissa päissä. Täyttymyksen jälkeen RoKilta pieni paine, mutta viimeiselle kaksiminuuttiselle mentiinkin jo hyökkäyspään aloituksen merkeissä. Pientä meteliä saatiin aikaan, kun tuomaristo vihelsi pitkän kiekon. No, joku varmasti tulkitsi että kiekko olisi osunut maalivahtiin, mutta minäpä en yllättäen tilannetta nähnyt saati kuullut. Tästä aloitus kotipäätyyn ja loppuun asti piti kotivahdin olla hereillä, muiden ajatus taisi olla jo hiukan erätaukohodareissa.

Kolmas ja illan viimeinen erä. Näin uskallan sanoa jo ennen erän alkua. Erän aikana pikkujunnut pelasivat näytösottelun, jossa Hermes punainen voitti Hermes valkoisen 2-0. Hienosti pojat pelasivat 828 päisestä yleisöstä stressaamatta, vapautuneesti. Sitten isojen poikien peliin. Tasavahvan alun jälkeen mentiin RoKi päätyyn, jossa rakennettiin maali karvaamalla kiekko pois. Loistavan kiekonriiston jälkeen Severi Kuntsi (kuvassa oikealla) syötti kiekon Viikilälle ja kun edessä oli maalia melkein 180 sentin leveydeltä tarjolla, ei toimitsijoilla ollut muuta mahdollisuutta kuin kirjata taululle 5-1. Ottelua oli tässä vaiheessa pelattu 42.27. Ja taas mentiin vauhdilla, enimmäkseen kohti keltaisten maalia. Nyt kiekot saatiin viivasta maalille ja ainahan niistä pahoja jatkoja pystytään rakentamaan. Illan viimeiset mainokset, peliaikaa reilu puolikas erää. Markkula jätettiin pitämään yksin kiekkoa vieraspäädyn laitakahinassa, kun muut menivät vaihtoon. Hienosti tämä onnistuikin, mutta kyllä ne jäälle tulevat vois mennä jossain vaiheessa auttamaankin, kun kaverilla alkaa hapot painaa. Sitten Edelmannilta loistava torjunta, kun RoKi pääsi melkein pelleilemään meidän maalin nurkilla. Tilanteeseen tai johonkin muuhun reagoi valmennusjohto ja otti porukan aikalisän merkeissä kasaan. Juuri näin, ei anneta pisteiden tulla mieleen kesken ottelun, niin varmoja kuin ne sitten olivatkin. Aikalisä muuten katkaisi vieraiden orastavan hapuilun ottelun hallinnasta, mutta kyllä kova viikko alkoi hiukan näkyä jo kotijoukkueenkin otteissa. Pahasta maskista kiekko onnella ja taidolla Edelmannin haltuun, neljä minuuttia peliaikaa. Seuraavana vuorossa melkein kahden minuutin Hermespaine, jonka aikana tolppa ja loistotorjunta vierasvahdilta. Viimeinen minuutti käyntiin hyökkäyspään aloituksella, kun yllättävä rota-flyer lerppukiekko meinasi yllättää. Loppunumerot 5-1. Tässä vaiheessa iso käsi myös vierajoukkueen pienelle, mutta sitkeälle faniryhmälle. Ei ihan meteli riittänyt Loyalsia vastaan, mutta koko ajan rumpu soi ja hyvässä hengessä oltiin mukana.

Aivan loistava viikko. Täydet yhdeksän pistettä ja ennen kaikkea ehjää tekemistä sekä tietysti paljon maaleja, mutta vain toiseen päähän, sillä myös maalivahtipeli toimii. Se miten ottelut alkavat muodostua varsin ehjiksi tapahtumiksi, lupaa hyvää, kunhan työnteko jatkuu. Valitettavasti seuraavaa kotiottelua joudutaan odottamaan kauan, sillä vasta 21.10. saadaan vieraita Savonlinnasta. Pitkäksi ei aikaa tarvi silti tehdä, sillä Amarillossa ja kotona Fanseatillä voi seurata edustusjoukkueen pelejä mainiosti ja hyvässä seurassa. Paitsi tietysti jos anoppi sattuu olemaan kylässä. Tokihan lätkä on parasta livenä ja tähän löytyy Kokkolasta myös hyvää tarjontaa, nimittäin A-juniorit pelaavat Mestistä, B- ja C-juniorit Mestiskarsintaa, noin muutamia mainitakseni. Ja hei niissäkin peleissä on kahvia, makkaraa ja samanhenkistä seuraa. Eli mitäs jos laitettaisiin vähän verkkapukua päälle ja käytäisiin katselemassa junnupelejä pienen kävelylenkin merkeissä.

8.10.2016/ K 

Ottelun tilastot 

A-juniorit jatkoivat voittojen tiellä kaukana etelässä. Kotkan Titaanit kaatuivat maalein 4-5. Pelitilastot. Huomenna ottelu Imatralla alkaa klo 12:30. Seuranta siihen löytyy täältä.