EERME JA FRIIS JATKAVAT
Kokkolan Hermes on jatkanut jo viime vuonna edustusjoukkueen valmennustiimiin kuuluneiden Märt Eermen ja Jens Friisin sopimuksia vuodella eteenpäin.
Antti Karhulan johtama valmennustiimi täydentyi tutulla kaksikolla, sillä sama kolmikko johdatti jo viime kaudella Hermeksen hienosti runkosarjassa sijalle kuusi ja puolivälieriin. Välieräpaikka oli voiton päässä, sillä ratkaisevassa seitsemännessä ottelussa Jokipojat oli parempi. Nyt debyyttikauden jälkeen kolmikko pääsee paremmin valmistautumaan uuteen kauteen, koska valmentajat tietävät toistensa vahvuudet ja toimintatavat.
Märt Eermelle kausi on toinen Suomessa ja Hermeksessä. Jens Friis on puolestaan toiminut useita vuosia Hermeksen maalivahtivalmentajana.
Märt Eermen toimenkuva laajenee seurassa myös A-Nuorten puolelle, sillä hän toimii jatkossa edustusjoukkueen videovalmennuksen lisäksi myös A-Nuorten videovalmentajana sekä vastaa talvikaudella nuorten fysiikkaharjoittelusta. Lisäksi Eerme toimii Keskipojanmaan urheiluakatemian jääkiekon lajivalmentajana.
Jens Friis vastaa tulevalla kaudella edustusjoukkueen maalivahtivalmennuksen lisäksi myös A-Nuorten maalivahdeista.
Urheilujohtaja Pasi Tuukkanen:
-Eermen ja Friisin jatkot olivat toivotut niin päävalmentajan kuin seurankin puolesta. Märt Eerme on nuori tulevaisuuden valmentaja, joka kehittyi viime vuonna paljon ja sai arvokasta oppia ”Upilta” sekä muutenkin pelien kautta suomalaisesta huippuosaamisesta jääkiekon parissa.
-Jens Friis on taas raudanluja ammattilainen maalivahtien kanssa työskenneltäessä. Hermeksessä on aina tehty hyvää työtä maalivahtien kanssa ja sen eteen tehdään töitä jatkossakin, että tuotetaan huippumaalivahteja vieläkin isompiin sarjoihin Kokkolasta.
– Molempien valmentajien toimenkuvan muutoksella halutaan painottaa valmentajien työn tärkeyttä paremman ja omavaraisemman tulevaisuuden eteen. On tärkeätä että saadaan suoraa tietoa meidän A-Nuoriin Mestiksestä ja sen vaatimuksista.