PUOLIVÄLIERÄT 7.PELI
Ensimmäinen erä meni hienokseltaan Hermeksen hallinnassa mutta erän ainoan maalin teki kotijoukkue.
Pari peräkkäistä virhettä Hermekseltä omalla puolustusalueella avasi Jokipoikien Joonas Larinmaalle
avoimen paikan viimeistellä. Vierasjoukkueen kannalta toinen valitettava asia oli kultakypärä Joonas
Huovisen saama päähän kohdistunut taklaus. Tilanteesta joutui Jokipoikien Jesse Jormanainen 2+10 jäähylle, Huovinen pystyi jatkamaan peliä pienen huilin jälkeen.
Toinen erä meni molemmilta joukkueilta erikoistilannepelaamiseksi kotijoukkueen saadessa kaksi ja vieraiden kolme kaksiminuuttista. Hyvistä paikoista huolimatta maalit jäivät tekemättä maalivahtien ollessa pelin tähän mennessä parhaat pelaajat.
Ottelu ratkesi lopullisesti kolmannen erän alussa kahteen siirretyn rangaistuksen aikana tulleeseen kotijoukkueen maaliin. Hieman väsyneeltä vaikuttanut hienosti taistellut Hermes ei pystynyt Jokipoikien maalivahtia pelissä yllättämään ottelun päättyessä lopulta 5-0. Jokipojat jatkaa välierissä Hokkia vastaan, Hermeksen hienon ”debyyttikauden” päättyessä tähän.
Hermeksen paluu Mestikseen oli kuitenkin kaikin puolin onnistunut. Kiitokset siitä pelaajille, valmentajille, joukkueenjohdolle, yhteistyökumppaneille sekä kaikille kymmenille vapaaehtoisille joita ilman ei yhtäkään ottelutapahtumaa olisi järjestetty.