Uutiset

JOKIPOJAT RYÖSTI KOTIEDUN TAKAISIN

21.3.2016

Hermes – Jokipojat 3-5 (1-0 , 1-2 , 1-3)

PUOLIVÄLIERÄ, OTTELU NUMERO 2

Ai että kun on hienoa. Talvikin tuli takaisin, ikäänkuin osoittamaan, ettei lätkäkausi vielä Kokkolassa ole lähelläkään loppua. Eikä olekaan. Hermes haki sen vierasvoiton Joensuusta, jota vähän odoteltiinkin. Nythän on sitten otteluvoitot 2-1 meille. Ja maanantai-illan viileyteen tuo lämpöä puolivälierävaiheen neljäs ottelu. Vastustajana sama Jokipojat, tosin jo ehkä hiukan väsyneempänä. Menkäämme tänään kotikaukaloon siis helpoilla prinsiipeillä. Tarkkaa puolustusta, nopsajalkaa ja takuuvarmaa molaripeliä. Siinäpä eväät ottaa golftermein ottelupalloja haltuun oikein molempiin käsiin. Pari muuttujaa pikku loukkaantumisien myötä, mutta aletaas pelaan. Hetkinen, Jykke päässyt kenttämestarin hommiin. Älkää nyt ainakaan Zambonin avaimia sille antako, viikset jäätyy viimassa.

Avauskuusikko totutussa muodossa. Tänään ensimmäinen veto meidän päähän, mutta sitten mentiinkin jo kohti uimahallia. Ensimmäinen maali olisi ollut käsittämättömän hieno, jos se olisi tehty. Ihan turhaa näpräilyä, lämäriä vaan ja toiset perään. Kuuden minuutin kohdalla kaverille säkäpompulla läpiajo, mutta syliinhän se jäi. Ja nyt ei sitten ollut mahdollisuuksia ajaa Godlan päälle, sen verran otettiin pakkien toimesta valkopaita sivummalle. Tämän jälkeen ykköseltä hyvä pyöritys, mutta ei ihan maalin edustalle vielä päästy pahantekoon. Roobaakin joku poloinen koitti selästä poikittaisellakin saada horjutettua, mutta haaveeksi jäi. Hiukan varovaisesti kuitenkin kotijoukkueen pelaaminen noin muuten sujui, Jokipojat saivat tasaiseen tahtiin kiekkoja kohti kotirysää. Mainoksille mentiin katsomokiekon kautta, eli peli eteni vauhdilla. Onneksi muuten jälleen kerran katsomossa oltiin hereillä, sen verran tuo kuminpala osuessaan tärähtää, että sitä on syytä väistää. Mainosten jälkeen Lehdolta hyvä vaihto. Kunnon taklaus ja hyvä alueelle vienti, joka päättyi laukaukseen. Vähän molemmilla vedot nyt meni kohti logoa, vai olikohan veskarit vaan lihonneet. Ja taas oltiin Godlan kansa nokikkain. Tätä seurasi vieraiden hyvä painehetki, jonka aikana jo kertaalleen kauhisteltiin ääneen harhasyöttöäkin. Näitä oman alueen lipsahduksia ei sitten aleta viljelemään, sillä tilastot ovat tältä osin aika tylyjä. Tästä kuitenkin selvittiin. Vastaiskussa demonstroitiin meidän vahvuutta, nimittäin hyökkäys lähti todella ripeästi leveällä rintamalla ja heti oltiin tekopaikoilla kolmekakkosen luistelukilpailun päätteeksi. Alkaahan ne jalat aueta. Erän loppuunhan voisi vaikka räpätä yhden maalin, piristyisi tämä hiukan odotteleva tunnelmakin. No heräsihän katsomokin, kun Godla nappasi sateenkaaren, itse järjestämästään riparipaikasta. Sitten lähti lentokuljetusliike Ikonen oman maalin takaa voltilla. Vauhtia oli kentän läpi ja tilanne päättyi hyvään maalille ajoon. Ei maalia, mutta Ikonen maalin kanssa pitkin päätyä. Palkintona kaksiminuuttinen, Ikoselle. Kovassa alivoimapaineessa sitten vihellettiin toinenkin jäähy ja puoli minuuttia oltiin kahden miehen alivoimalla. Aloitusvoitosta kuitenkin kiekko meidän pakille ja varma purku toiseen päähän. Kahden miehen av selvitettiin. Kivilahti ajoi laidasta alueelle rynnivän valkopaidan laitaan kuin kärpäsen tuulilasiin ja alkoihan lehtereillä porukka heräillä. Mahtavaa taistelua.Ja niinpä selvitettiin loppu alivoimakin. Nyt sitten tasaviisikoin se maali kiitos. Tai ylivoimallakin käy, nimittäin vajaa kakkonen jäljellä kun kaveri rupesi halonhakkuuseen. Penaltiahan siitä tulee. Heti loistava maalintekotilanne, joka päättyi rangaistuslaukaukseen, kun vierasvahti uimaliikkeiden lomassa heitti mailalla. Ampumaan kultakypärä päässään Huovinen. Kova vauhti, mutta veto jäi piippuun. No, ylivoimalla jatkettiin silti. Ja aivan loistava poikkisyöttö vauhdikkaan suoran hyökkäyksen päätteeksi, mutta ei. 12 sekuntia ennen summeria maalivalot vihdoin paloivat. Loistava ylivoimaosuma jälleen kerran. Tällä kertaa viimeistelijänä Westermarck. Kuvion rakentelusta vastasivat Huttu ja Juntheikki. Katsokaa nyt ihmeessä videolta, oli meinaan kerta kaikkiaan komea osuma. Tauolle numeroissa 1-0. Tästä lähtee.

Erän ensimmäinen tilanne. Franssila katsoi, että on se kumma kun kukaan ei hae ja lämmäsi jo hyvästi ennen punaviivaa kiekon Edelmannia kohti. Vähän tuli yllättäen, mutta irtokiekon vierasvahti kaappasi haltuun. Ja sitten oltiin ylivoimalla, kun valkopaita pisti kiekon toimitsija-aitioon. Ei sittenkään. Ensimmäinen kerta muuten kun näen, että vihelletty jäähy perutaan. Mieluummin toki niin, kuin väärä tuomio. Erän alkuminuuteilla mentiin hienoisessa vieraiden hallinnassa, mutta eipä mitään tekoluokan paikkoja annettu. Sitten mentiin taas vauhdilla toiseen päähän pariinkin otteeseen. Kyllä Hermeksen vauhti selkeästi riittää heti kun paikka aukeaa, mutta tarviiko tässä nyt vain odotella että aukeaa, vähän ehkä aloitetta kehiin ja kaveri kanveesiin. About kuuden minuutin kohdalla joku painoi pausea. Kotijoukkue piti kiekkoa oman maalin takana ja vaihtoi ukko kerrallaan uutta jäälle. Tämän aikaa valkopaidat seisoivat noppavitosessa odotellen kaikessa rauhassa. Mainoksille mentiin pienen kotipaineen merkeissä. Nyt vilkaisi jo vierasvahtikin selän taakse, mutta siellähän se kainalossa oli, vielä tällä kertaa. Pekka Hyysalon fight back tilaisuutta mainostettiin ja syystä. Täältä iso hatunnosto Pekalle. Kaukalotapahtumia jatkettiin enenevissä määrin punapaitojen hallinnassa, kunnes sitten vauhtia hiukan rajoitettiin puhaltamalla meille rangaistus. Tämä tuli vieraille tarpeeseen, sillä kyllä nyt alkoi selkeästi painaa. Jokipoikien verkkainen ylivoima tuotti puolivahingossa tekopaikan, kun jalkoihin pyörimään jäänyt kiekko ajautui haltuun ja siitä pääsivät tasoittamaan. Heti seuraavan hyökkäyksen päätteeksi jos olisi ollut rightin pelaaja kerrankin paikalla kun tarvitaan, olisivat menneet johtoon. Ei ollut. Ja seuraavan paikan Godla hoitikin sitten ei aivan peruskirjatorjunnalla, mutta hoiti kuitenkin. Ykkönen teki sen mitä pitääkin, eli otti pelin hallinnan takaisin kotijoukkueelle. Hyvä laukaus maskista, mutta illan sylikiekkoteema jatkui. Kuutisen minuuttia ennen loppua ajautuivat kaksi kiekotonta miestä samalle raiteelle. Vahinkotilanne, eikä rangaistuksia, eikä mitään sen kummempaa muutenkaan. Tämän jälkeen minuutin Hermespaine, jonka kaveri joutui purkamaan pitkällä. Ja tämähän lähti siitä, kun vastustaja laukoi kiekon rännin kautta keskialueelle. Hyvä esimerkki siitä, että ne vedot vaan kannattaa suunnata sinne maalille, muuten voi tulla kiire. Vähän tunteetkin kuumenivat, kun paitsio vihellettiin siinä vaiheessa kun Lehdon lämäri jo lähti. Kiekko ei kyllä mun taittovirheellä käynyt keskialueella, mutta se siitä. Sitten vähän harmiton puoliverkkainen hyökkäys josta yhtäkkiä oli kaveri Godlan kanssa nokikkain ja kiekko ylämummossa. Tilanne 1-2, kellossa 35.24. Tasoitusmahdollisuus saatiin kolme minuuttia ennen erätaukoa, kun oltiin ylivoimaisia. Ja rumbahan lähti heti käyntiin. Reilun minuutin pyörityksen päätteeksi kaverille aukesi kaksykkönen, jossa Godla onneksi hereillä. Kaveri täysilukuiseksi, erän viimeinen minuutti käyntiin ja kiekko verkkoon. Olipas taas hieno pelaamalla tehty maali. Appelgrenin loistavasta karvauksesta kiekko Huovisen kautta Nättiselle ja kädet ylös. Aika 39.07, tilanne 2-2. Ei ollut ainoastaan pukukoppimaali vaan myös tasoitusmaali siis. Tauolle ja kohti päätöserää täysin luottavaisin mielin. Sen verran kuitenkin täytyy aina varautua mahdolliseen jatkoaikaan, että mutustelee hiukan energiaa täyteläisen grillimakkaran muodossa.

Kolmannen alkuun kuulutettiin illan yleisömäärä. 1439. Hyvä me! Erän alkuun kaverille heti hyvä paikka. Godlaltakin hiukan kiekko katosi, mutta tätä ei olisi hyväksytty vaikka olisi mennyt, sillä päätuomari oli hyvin hereillä ja näytti korkeaa mailaa. Ja sitten vietiinkin Edelmannia jo kuin macarenassa, tosin poikittain, mutta kiekko ajautui loppujen lopuksi väärälle puolen verkkoa. Eikä tiennyt vierasvahti yhtään missä seuraava kiekko oli, mutta ei sekään maaliin osannut. Vaikka näytti, että peliä vähän hallittiin, on Jokipojat osoittanut ettei se merkitse juuri mitään ellei tee maaleja. Aina jokunen myyrä tai ihan kunnon vetokin sieltä tulee ja tällaisissa peleissä ei koskaan tiedä. Yhden lämärin Godla nuppasikin katsomoon, oli muuten aikamoinen pommi. Tuossa olisi kenties vanhalla Jason-maskilla pelatessa tullut tarjottua räpylää eteen tai ainakin vedettyä pää kylkiluiden väliin piiloon. Tämä historiatarina syntyi muuten ottelun viimeisen mainoskatkon aikana, ihan ajanvietteeksi. 48.50 alkoi Hermes alivoima. Siinä oli kyllä kaverilla syntymässä ihan avopaikka, eli jos hyviä jäähyjä on niin tällaiset sitten. Alivoiman aluksi meinattiin saada lahjamaali, kun vieraat hiukan kohelsivat oman maalivahdin avustuksella. Sen sijaan kun maalia juhlittiin, sitä juhlittiin hiukan hiljaisissa tunnelmissa, nimittäin ajassa 50.23 Jokipojat siirtyi 2-3 johtoon. Ja alta minuutti tästä, kun uskoin jo että peli olisi ohi, mutta rystyllä ei onneksi valkopaitainen peluri kiekkoa saanut suunnattua tolppien väliin. Seuraava maali taisi tasoittaa ottelusarjan, sillä kello pysähtyi aikaan 55.07, kun kiekko lipui kotirysään. Inhottavan hitaasti, mutta sinne se vaan meni. Videoille onneksi mentiin, olisiko siinä ollut kuitenkin jotain, toivottavasti, muuten alkoi tulla kiire. Ei ollut vilunkia, vaikka varsin selkeästi Hermesaitiossa oltiin eri mieltä. Tilanne siis 2-4. Nyt tarvittaisiin siis venymistä, koska tuskin tässä nyt ruvettaisiin akkuja lataamaan surffailemalla. Loyals lähti sykkeellä mukaan, heja heja heja Hermes, rummun tahtiin ja tulosta tulee. Ajassa 46.11 tilanteeksi 3-4. Ja taas hieno maali. Ukot liikkuu, kiekko liikkuu ja Rooba maalaa. Nättisen ja Huovisen nimikin näiden talkoiden osallistujalistalta löytyy. Ja sitten saatiin koko katsomo mukaan. Viimeiseen rynnäkköön aikalisän kautta. Tällä kertaa vaan ei ihan saatu touhua kontrolliin ja niinpä kiekko löysi tyhjään maaliin. Tilanne 3-5, eli sarja jatkui juuri yhdellä ottelulla.

Vähän jäi kyllä hampaankoloon tästä pelistä. Toki kaveri pelasi välillä fiksusti, mutta annettiinko niille siihen liikaa aikaa? Alkuvaiheessa mentiin reippaasti, mutta sitten alettiin puskea. Aina kun myös kiekko teki töitä, oli vastustaja helteessä. Tänään viivasta ei saatu kiekkoja maalille asti ihan edellisten otteluiden malliin, osittain siksi, että ammuttiin hiukan ylös ja näinollen päin maskimiehiä. En tiedä oliko näin vai näyttikö siltä, mutta pienen sivuliikkeen kautta viivasta tuli vaarallisia tilanteita, suorilla jaloilla ei. Hyvää on se, että energia joukkueessa varmasti riittää. Nythän ollaan kuitenkin taas siinä tilanteessa, että Jokipoikien kotietu on voimassa. Mistä ratkaisu? Ehkä haetaan voitto torstaina ja katkaistaan sarja kotiottelussa lauantaina. Kuulostaa hyvältä, tehdään niin. Eli lauantaina joka tapauksessa pelataan. Kellonaikahan on 17.00 ja K-Rauta Dream Builder Arena on paikka. Jäikö sinullakin menestysnälkä? Siihen on ratkaisu. Tuu lauteille ja vietä pääsiäistä hyvässä seurassa.

21.3.2016/ K