Uutiset

HERMES KARKASI KAHDESSA ENSIMMÄISESSÄ ERÄSSÄ

24.2.2016

Hermes – JYP-Akatemia 5-2 (2-0 , 3-0 , 0-2)

ARKIRUTIINIA

Kolme kotimatsia jäljellä. Näistä ensimmäisenä keskiviikon ratoksi Jyp-Akatemia. Monta pikku juttua tärkeinä pointteina tähän peliin, mutta ne kolme pistettä ehkä päälimmäisenä. Ja toki se, ettei nyt säädettäisi tekemistä kaverin mukaan vaan mentäisiin oman tason mukaan. Voitolla Hermes sinnittelisi eteenpäin sarjataulukossa, mutta toisaalta kun vastustajalla panosta selässä puuskuttavan karsintarajan myötä, niin tuskin tästä nyt ihan höntsäpeli tulisi.

Godla maaliin, vaikka kuuluttaja ei tätä esittelyssä huomannutkaan. Ja sitten mentiin. Kotijoukkue aloitti pirteästi. Vajaa minuutti ja jo ohjauksesta tolppa, samassa rumbassa sivurautakin kolahti. Tästä toiseen päähän ja jostain kimpoili maalille heitetty kiekko ohi Godlan näkökentän, mutta onneksi ei maalia kohti. Hermespaine jatkui minuuttitolkulla, eikä vierailla ollut juuri muuta pelillistä esittää tässä vaiheessa, kuin yrittää heittää kiekko keskialueelle vaihtoja varten. Ensimmäinen maali nähtiin ajassa 06.56. Westermarck oli unohtunut aivan yksin tekopaikalle ja Huttu toimitti sopivan lätyn, joka tippui lapaan ja siitä yläbyyriin. Tilanne 1-0. Toinen maali nähtiin ajassa 09.51, kun Lehto toimitti kiekon maalille ja Rooba ohjasi lätyn alanurkkaan. Tämän tuomari kylläkin merkkasi heti hylätyksi korkeasta mailasta ja niinpä kotikatsomoissa mentiin mainoksiin, hallissa videoille. Eikä tätä sitten loppuviimein hyväksytty. Itse en nähnyt, että olisi ollut korkea, mutta eipä sillä väliä, sillä ellei aivan mitään mystistä tapahtuisi, tulisi hyväksyttäviä maaleja vierasrysään tänään vielä useampia. Ottelun ensimmäinen rangaistus vihellettiin sekin korkeasta mailasta ja vedonlyönti siitä, kuinka kauan vieraiden alivoima kestäisi saattoi alkaa. Ne jotka veikkasivat minuutti 37, voittivat. Olipas hieno maali. Westermarck ohjasi Juntheikin jäävedon aivan yläputken alle. Syötöille myös Ikonen. Tilanne 2-0, kello 13.01. Jäähyboksi tyhjäksi ja jatkettiin Jypin viiden miehen alivoimalla, nyt nimittäin punainen hurrikaani pyöri uimahallin päädyssä sen verran tohinalla, ettei juuri voinut käyttää termiä tasaviisikoista. Lehdon kovasta laukauksesta kiekko kimposi sen verran kauas, että vierailijoille tarjoutui tilaisuus läpiajoon, harmi vaan, että kirittäjäksi sattui Ikonen. Kiekko toki saatiin pelattua kohti Godlaa, mutta sen verran sääntöjen mukaista häirintää koki tuo yritys, ettei nuo kyllä mene kuin joulupeleissä. Viimeisillä sekunneilla vieraat vielä loivat pienen paineen, mutta summeri keskeytti ja mentiin makkaralle.

Toisen erän Hermes aloitti kuten odotettua. 3-0 tilanne kirjattiin aikaan 21.39. Huttu sai kiekon maalin eteen ja kun aikaa oli, niin pikku pyörittelyn jälkeen kiekko verkkoon. Maalin takaa kiekon toimitti Juntheikki, syöttöpiste myös Westermarckille. 4-0 kirjattiin aikaan 23.03. Viimeistelijänä Paavilainen. Tehoille myös Kuntsi ja Lehto. Tästä pieni paine omaan päätyyn, mutta ei niin että minkäänlaisia tekopaikkoja olisi annettu. Erän puolivälin jälkeen oltiinkin sitten alivoimalla. Paha poikkisyöttö, loistava torjunta, ripari ja kiekko varmasti haltuun. Noin, hyvä että saadaan Godlallekin jotain puuhaa välillä. Lisää kopppeja kenties oli tulossa, kun toinenkin Hermespeluri komennettiin boksiin. 44 sekuntia kahden miehen alivoimaa. Se kestettiin ja pikkuhiljaa pelailtiin joukkueet täysilukuisiksi. Erän loppuun saatiin sitten vuorostaan me ylivoima, pehmeähkö tapaus, mutta laitataklaus kuitenkin. Hyvähän nuo on viheltää vaikkei loukkaantumisia tulekaan. Maalia ei sitten kauaa odoteltu. Ensimmäisestä rumbasta kiekko verkkoon, 5-0 ajassa 37.02. Maalin viimeistelijänä Koskinen, rakentelu a’la Huovinen-Nättinen. Nyt vaan ehjä erän loppu ja ilman notkahdusta tauolle, niin ei tule mitään suonenvetoja joilla kaveri uskoisi ihmeisiin. Näin toimittiin ja päästiin kahville.

Illan viimeinen erä lähti pienen jäänkorjailun myötä käyntiin. Vähän luistelemisen merkeissä mentiin, mutta aina jokunen kiekko maaliakin kohti toimitettiin. Torjuntojen valossa muuten meneillään oli tasainen ottelu, mutta tilastothan on vain numeroita. Kolmen minuutin pelin jälkeen päästiin ylivoimalle. Rooba pelasi toisella minuutilla Huoviselle aivan avopaikan, mutta sen verran oli maila jo väsynyt, ettei verkko heilunut. Liekö kotijoukkue hiukan jo rauhoitteli vai pelasiko kaveri sitä hyvää erää, jolla saataisiin seuraavaan peliin intomieltä, mutta kaveri tästä kuitenkin pääsi aivan liian helposti iskemään kavennuksen. Aika 45.25, peli 5-1. Tänään ei ilmeisesti Huoviselle ollut varattu onnistumisia, sillä läpiajostakaan ei uponnut. Kello kävi ja mainoksille mentiin samalla kuuluttaen Hermes ylivoimaa. Mitään maagista ei rakennettu, sen sijaan aitiosta jäälle tullut kaveri pelattiin puolittaiseen tekopaikkaan ja tolpan kautta kavennus upposi, lämärillä tietenkin. Aika 50.26, tilanne 5-2. Vaikka ei mistään maalieroista pelatakaan, niin kyllähän se hyvä erä olisi syytä itsekin pelata. Kaveri sai maaleista selkeästi vähän uskoa ja jouduttiin jo vähän painimaankin. Seuraavan paikan valkoinen rakensi siirretyn rangaistuksen aikana, joka onneksi jatkui Hermes alivoimalla. Sitten tuli kyllä pehmoinen jäähy ja jatkettiin tasavajaalla. No kaikki kelpaa paitsi vanha maito. Meidän pakkien liikettä demonstroitiin sillä, että pakkipari Rantala-Franssila rakensi kaksykkösen. Tästä ei taputuksia kummempaa tällä kertaa. Neljä minuuttia matkaa ja kaikki taas jäällä. Seuraava jäähy tuli vieraille, kun estivät Rooban laukauksen Kivilahden poikkisyötöstä koukulla. Yksi karmea paini Ruusun maalille saatiin, mutta loppuviimein kiekko ajautui Jyp-lapaan ja siitä purkuun. Täysillä ei kauaa menty, kun viimeisen minuutin alkaessa luisteli vuorostaan punapaita jäähylle. Eipä tästä kuitenkaan mitään ihmeitä, summerille, kättelyyn ja pisteet kotiin.

Yleisöä tänäänkin mallikkaasti 837. Nyt oli joukkueissa eroakin selkeästi, vaikka kolmas erä ei nyt aivan mitään 60 minuutin keskittymistä alleviivannutkaan. Toki turha tuossa nyt olisi ollut kauhealla paineella enää riehuakaan. Tästä on hyvä jatkaa ja lauantaina jo mennään taas. Tai ei mennä mihinkään, koska saadaan vieraita oikein Turusta asti. Oiva tilaisuus siis viettää vaikka perhepäivää samalla nauttien tasokkaasta kiekkoviihteestä.

24.2.2016/ K