HERMES – JYP- AKATEMIA ENNAKKO
Kokkolan Hermes kohtaa kotikaukalossaan K- Rauta Dream Builder Areenalla tänään kello 18.30 JYP- Akatemian Jyväskylästä. Ottelu on viimeinen keskinäinen runkosarjassa.
Hermes ja JYP- Akatemia ovat kohdanneet kauden aikana aikaisemmin viisi kertaa. Hermes on kerännyt otteluista pisteitä 10 ja vastaavasti Akatemia 5. Kokkolassa pelit ovat päättyneet ensin syyskuussa 1-2 JA ja joulukuussa kotijoukkueen 4-1 voittoon. Tänään maalilla aloittava Denis Godla ei ole pelannut vielä Akatemiaa vastaan kotikaukalossa, sillä ensimmäisessä kohtaamisessa maalilla oli Sport- laina Leevi Laakso ja toisessa ottelussa Joonas Kuusela.
Akatemia pelaa sarjassa loppukierrokset myös kovin panoksin, sillä seura haluaa ehdottomasti välttää karsinnat ja päättää kautensa runkosarjaan. Siirtoajan kynnyksellä joukkuetta vahvistettiin kahdella Slovakki- puolustajalla kun tämän vuoden Helsingin U20 MM- kisoissa pelanneet Matej Moravcik ja Samuel Ivanic saapuivat vahvistamaan joukkuetta loppukaudeksi. Akatemia on päästänyt tällä kaudella suhteessa sarjasijoitukseensa vähän maaleja ja eikä vähiten maalivahtiensa ansiosta, sillä tänäänkin joukkueen mukana on erittäin lupaava kaksikko. Maalinsuulla aloittaa Dallas Starsin NHL:aan varaama Markus Ruusu ja luukultakin löytyy Dennis Saikkosen tasoinen kaveri. Akatemia lähtee otteluun sarjasijalta 10 kun sillä on pelaamatta 6 kierrosta. Ero karsijanpaikkaan, eli yhdenteentoista sijaan on neljä pistettä. Pudotuspelipaikka on kuuden pisteen päässä, mutta sijalla kahdeksan oleva KeuPa on pelannut ottelun vähemmän. Taistelu pudotuspeleistä vaatii ehdottomasti tänään joukkueelta kolmen pisteen iltaa Kokkolassa.
Kotijoukkue Hermes lähtee otteluun sarjasijalta kuusi. Joukkue pelasi viime viikolla kolme ottelua. Kokkolassa kaatuivat Sarjakärki Jukurit ja sarjakakkonen Hokki. Vierasottelu KeuPaa vastaan ei tuonut lisäpisteitä, mutta viikolta matkaan kuusi lisäpistettä. Hermes on tasaisessa keskikastissa, jossa sijat 5-8 ovat kuuden pisteen sisällä. Viime viikon tehomiehinä kunnostautuivat puolustaja Ossi Ikonen 2+3, Jesse Juntheikki 0+4 sekä Antti Paavilainen ja Eetu Karvinen 2+0 tehoillaan. Denis Godla aloitti Hermes maalilla jokaisessa ottelussa ja pohjustikin torjunnoillaan voitot Hokista ja Jukureista ja etenkin lauantaina Jukurit ottelusta, sillä maalivahti torjui ottelussa 50 laukausta.
Seuraa heitä!
#80 Jesse Juntheikki, Hermes
-Vaikean viime kauden jälkeen (7 ottelua) Kokkolassa uskottiin mieheen ja kokenut Juntheikki ei ole pettänyt. Taitava peluri istutettiin hiukan oudolle keskushyökkääjän paikalle ja tulos on ollut hyvä, sillä Juntheikki johtaa joukkueen sisäistä pistepörssiä ja on ollut etekin ylivoimalla tärkeä palanen. Jukurit- peli oli mieheltä kauden paras kokonaisvaltaisesti ja jos taso säilyy samana, niin Hermeksellä on ykköskeskushyökkääjä.
#4 Severi Kuntsi, Hermes
-Viime kaudella juuri JYP- Akatemiassa pelannut Kuntsi on löytänyt uuden pelillisen kodin Kokkolasta. Ei mahtunut enää valmentaja Jukka Ahvenjärven suunnitelmiin Jyväskylässä, josta matka jatkui länsirannikolle. Eritäin monikäyttöinen pelaaja joka voi pelata sekä puolustajana että ketjussa. Johtaa tänään mielenkiintoista kolmikkoa, jota ei kyllä uskalla nelosketjuksi nimittää, sillä laiturit Antti Paavilainen ja Eetu Karvinen iskivät viime viikolla kaksi maalia mieheen. Kuntsi pelaa heidän keskellään erittäin tasapainoista keskushyökkääjäpeliä molempiin suuntiin.