Liiganousija Jukurit Kokkolassa!
Perjantain ennakko: Liiganousija Jukurit Kokkolassa!
Kokkolan Hermes kohtaa tänään perjantaina K- rauta Dream Builder Areenalla Mikkelin Jukurit. Mestiksen kestomenestyjä voitti mestaruuden viime kaudella ja lunasti paikan ensi kaudeksi jääkiekon SM – Liigaan.
Hermes ja Jukurit kohtasivat Mikkelissä lokakuun alussa ja tuo ottelu päättyi Hermeksen 2-4 vierasvoittoon. Hermes nousi 2-0 tappioasemasta voittoon. Aleksi Rekonen teki kaksi maalia ja Joonas Kuusela ei päästänyt ensimmäisen erän jälkeen yhtään kiekkoa selkänsä taakse. Paljon on ollut pelejä tuon ottelun jälkeen ja Jukuritkin on saanut hyvin pelinsä kulkemaan, sillä joukkue on tällä hetkellä sarjakolmonen 18 pelin jälkeen 31 pistettä. Kotijoukkue Hermes löytyy sijalta kahdeksan 14 peliä ja 21 pistettä. Molemmat joukkueet pelasivat keskiviikkona, Hermes kohtasi Hokin Kajaanissa jonka sarjakärki Hokki voitti 4-2 ja Jukurit voitti kotonaan K- Vantaan selkeästi 7-2.
Kotijoukkue Hermes lähtee illan otteluun kaksi peräkkäistä tappiota kärsineenä, sillä keskiviikkona Hokki oli Kajaanissa niukasti parempi ja ennen maajoukkuetaukoa SaPKo haki pisteet Kokkolasta. Illan ottelusta Hermekseltä puuttuu Vaasan Sportin mukana toistaiseksi oleva Ville Rajala sekä pelikiellossa oleva puolustaja Ossi Ikonen. Muuten joukkue on kunnossa ja Vaasan Sportista viikonlopun peleihin tulee Aleksi Rekonen.
Ottelun pörssikärjet ovat kotijoukkueen Teemu Huttu 5+8=13 ja Jukureista Joonas Sammalmaa 10+6=16. Maalivahdeista Hermeksen Denis Godla on torjunut kiekkoja 93.97% tarkkudella ja Jukureiden illan pelaava maalivahti Mika Norja 89.68%.
Seuraa heitä!
#16 puolustaja Miro Keskitalo, Hermes
-19 vuotias TPS:n sopimuspelaaja tuli Kokkolaan hakemaan vastuuta ja kokemusta miesten peleistä. Taistelee paikasta vuodenvaihteen U20 kotikisoihin ja haluaa vakuuttaa Hermes- paidassa päävalmentaja Jukka Jalosen. Pelaa erittäin hyvää peruspeliä hyökkäys- ja puolustuspelissä, eikä kentällä ole koskaan hätä eikä kiire.
#19 hyökkääjä Joonas Sammalmaa, Jukurit
-Kokkolan Hermeksen kasvatti palaa kotikaupunkiinsa ja halliinsa vierasjoukkueen paidassa. Sammalmaa lähti Hermeksestä 2007-2008 kauden jälkeen Hämeenlinnaan josta matka on jatkunut Jyväskylän vuosien jälkeen Mikkeliin. Sammalmaa on pelannut urallaan 147 ottelua Mestistä tehoin 52+54=106 ja liigaa 24 ottelua 2+3=5. Hyvä maalintekijä on tällä hetkellä Jukureiden sisäisen pörssin käjessä 10+6=16 tehoilla ja koko sarjan maalipörssin kakkonen.