Uutiset

Toiminnanjohtajan tervehdys

 

Tervehdys kaikille Hermesläisille, faneille ja keskipohjalaisen Mestis-jääkiekon ystäville.

Vähän itsestäni eli olen vähän vajaa 50-kymppinen mieshenkilö ja asun Marinkaisissa. 
Perheeseeni kuuluu avovaimon lisäksi kaksi peruskouluikäistä poikaa.

Työhistoriani on aika monipuolinen mutta pääasiassa olen työskennellyt liike-elämän
parissa finanssi- ja 
vakuutusalalla. Urheilijataustani on melko vaatimaton mutta urheilussa 
se jokin on aina ollut osa minua. Varsinkin muutamat palloilulajit ovat olleet niitä minun lajeja
ja kuuluneet aina myös harrastuksiinikin. Olen 
toki kuluttanut paljon vapaa-aikaani urheilun
taustatyöhön ja olen 
ollut mukana mm. Tiikereiden organisaatiossa.

Tavoitteiden pitää olla kovia ja suunta aina ylöspäin. Ensimmäiseksi pitää kuitenkin saada
luotua vahva pohja Kokkolalaiselle Mestis-kiekolle. 
Saada luotua tuote ja jääkiekkotapahtuma
mikä kiinnostaa, kerää yleisöä, 
luo keskustelua ja joka lopulta herättää katsojan intohimon jääkiekkoon.

Kiitän seuran johtoa, että saan olla luomassa tätä kaikkea.

Kuulen myös mielelläni mitä ajatuksia teillä, faneilla ja katsojilla on tästä kaikesta.

 

Jouni Sinko
Toiminnanjohtaja
Edustus-Hermes