Hermes tekee töitä kohti Mestistä
Kokkolan Hermes on saanut Suomen jääkiekkoliitolta mahdollisuuden pelata Mestistä ensi kaudella ja sen
mahdollistamiseksi seurassa tehdään tällä hetkellä töitä. Tavoitteen saavuttamisen kannalta olennaisinta
on riittävän tulobudjetin kokoaminen ja yhteistyökumppaneiden sitoutumisen kartoittaminen. Selvitystyö
näiden asioiden tiimoilta on käynnissä.
Edellä mainittujen seikkojen pohjalta, ja kartoitustyötä tukemaan, on Hermeksen hallitus päätynyt
seuraavaan ratkaisuun; seuran myyntiä ja markkinointia hoitamaan on valittu kokkolalaisen Markku
Mattilan yritys. Näin ollen avoinna ollutta toiminnanjohtajan paikkaa ei toistaiseksi täytetä.
Hermeksen oikeus Mestis-lisenssin hakuun varmistui jääkiekkoliiton tiedotteella 29.3.2015. Spekulaatiot
siitä, että Mestis-paikka olisi ollut tiedossa aikaisemmin, ovat perättömiä. Myöskään minkäänlaiseen
ylimääräiseen harkinta-aikaan tai muuhun erityiskohteluun hakuprosessin tiimoilta, ei yhdelläkään seuralla
ole ollut oikeutta.
Edustus Hermes Ry:n hallitus