HERMES – Pyry 5-3 (1-0, 2-3, 2-0)
PLAYOFFS
ENSIMMÄINEN PARI LOMILLE
Hyvän vieraspelin kautta Hermes oli luonut asetelmat sarjan katkaisuun suoraan kolmessa pelissä. Ja mikäs olisikaan makoisampaa kuin tehdä se kotihallissa, naistenpäivänä. Onnea muuten kaikille naisille ja olipa varsin mukava huomata, että Pirkkoja näkyikin hallilla normaalia enemmän. Ja olihan porukkaa muutenkin aika kivasti, yli 800. Itse joukkueet olivat kutakuinkin samoilla koostumuksilla kuin edellisissäkin peleissä.
Kuusela jatkoi maalissa ja juuri kun vastustajan valmennustiimi oli varmaan keksinyt, että meillä on hiukan muita ketjuja vahvempi ykkönen, niin meidän koutsitpa kaivoivat ässän pöytään. Uudistetuilla kentällisillä korostui Hermeksen tämän kauden ase, leveä vauhdikas pelaava materiaali. Kun taas vastassa oli selkeästi yhdestä kentästä hengittävä ryhmä, ei illan lopputuloksesta ollut epäselvää, eihän. Jos parin ensimmäinen kotipeli oli varovaista tallustelua ei tänään odoteltu hetkeäkään. Erän kulusta kertovat torjunnatkin, 9-22. Ja niistäkin meidän päädyssä ei montaa sellaista ollut, jotka meidän molarille tarvitsisi edes laskea. Kaverin veskari yritti pitää kanoottia pystyssä ja varsin työllistetty ukko meripäädyssä riehuikin. Tauriainen istui mainiosti ykkösvitjaan ja muutenkin oli oikeastaan ihan sama millä ketjulla mentiin, aina oli sähinää. Maalia kuitenkin saatiin odottaa varsin pitkään, mutta parempi myöhään. Nopeatempoinen erä eteni koordinaatteihin 16.20 kun nähtiin Korhoselta sellainen taiteilu, että jos tällaisia maaleja tulee, niin ei niitä tarvi joka minuutti tullakaan. Hätäisempi kaveri olisi pommittanut jo ensimmäisestä paikasta, mutta ei, vauhdilla paikalle liukunut pakki vei molarin kahville ja sitten kiekko verkkoon. Kohtalaisen siistinä edennyt ensimmäinen erä ei muita kirjauksia pöytäkirjaan aiheuttanut, mutta kotijoukkueen ilme oli kyllä sellaista, jonka avulla pelataan vielä peli jos toinekin tällä kaudella.
Toinen erä olikin sitten pitkästä aikaa huono. Erä hävittiin niin numeroiden, kuin pelinkin valossa. Tasavajaalle ajauduttiin, kun vastustajanpäädyn maalieduspelaamisessa alkoivat otteet koventua yli tuomarin sietokyvyn. Tilanteessa juhlittiin jo vähän maaliakin, mutta eipä sitä saatu. Pyry hyödynsi tasavajaalla, kun meillä hiukan paineltiin liian innokkaasti hyökkäämään ja tilanne oli tasan. Hetken päästä menivät sitten ohikin jalkaohjauksella, eli oltiin ensimmäistä kertaa tätä paria vastaan perässä. Erän puolivälin jälkeen päästiin sitten taas rinnalle, kun Tauriainen veti ilmasta rystylämärin ja sinnehän se painui. Avustusta loppuketjulle. Kaveri taisteli henkensä edestä ja meillä ehkä hiukan ajatus karkasi, siksipä kenttätapahtumat olivat kohtalaisen tasaisia. Tasoitusmaalin kaveri kuittasi reilussa minuutissa ja nyt vietiin kyllä meidän porukkaa oikein oppikirjan vastaisesti. Hetken päästä alivoima, joka ehkä rauhoitti meidän peliä, koska jotenkin vajaalla kaikki sohlaus on niin paljon harvinaisempaa kuin viisikoilla. Ja ottihan se kaverikin sitten jäähyn. 16 sekuntia jäi kelloon kun oltiin taas tasoissa, viimeistelijänänä jälleen tahdonvoimaisen illan pelannut Rajala. Avut Korhoselle ja aivan jäätävän viivasta tuonnin esittäneelle Arkimolle. Tämä oli nyt sitten varmaan se pukukoppimaali, ellei niin tasoitus ainakin ja varmasti hiukan söi kaverin muroja. Olihan vierasleirissä varmaan hetkittäin jopa uskoteltu, että meidän bussi vielä ajaisi pihaan.
Kolmas erä olikin sitten taas omannäköistä tekemistä, ainakin pääpiirteissään. Yksi iso osa-alue jossa oltiin vahvempia, oli yläkerta elikkäs pääkoppa. Kun puolentoista minuutin pelin jälkeen Halava kirjasi numeroiksi 4-3, alkoi kaverin puntti tutista ja silloinhan tulee herkästi penaltia. Hetken yhden miehen vajaalla pelannut vastustaja sortui käsittämättömän hölmöön temppuiluun ja niinpä olivat sitten kahden miehen vajaalla. Ja mitäs luulisitte kun meidän ylivoima pääsee tämän yleisön kannustuksen edessä tällaiseen tilanteeseen? No aivan oikein, tilanne 5-3, eikä mitenkään yllättäen Halavan käsialaa. Viimeisinä kiekon kanssa Korhonen ja Kapteeni Anttila. Molemmat kirjasivat illalle muutakin kuin merkintöjä, sillä kyllä peli tällä hetkellä kulkee, niinkuin koko porukalla. Pyry yritti vielä erän lopulla kaikki konstit. Aikalisää, tyhjää maalia, judo-otteita, epätoivoisia tanssikutsuja, mutta ei tänään. Hermes jatkoon suoraan kolmella voitolla, Pyry, no kesä tulee kyllä mutta onhan nyt vielä aika viileetä alkaa lomailemaan.
Playoffit on siitä vekkuli osa sarjaa, että aina tulee yllätyksiä, terveisiä vaan Forssaan. Runkosarjan voitto ei vielä tarkoita automaatiolla mitään. Ja kun mun ajatuksenjuoksun mukaan meitä vastaan tulee seuraavaksi BeWe, on tässäkin kyseessä ”yllätys”. Joka tapauksessa pelin taso ja viihdyttävyys varmasti tulevat säilymään tai jopa nousemaan, sillä kyllä tosipelit sytyttää kaikki. Kun meillä on ainakin tällä hetkellä terve joukkue niin eipä huoleta muu kuin se, miten saa viikon kulumaan ennen seuraavaa matsia. Löytääkö meidän valmennus vielä uusia jippoja, löytyykö Jykken mustikkakeitoista manteleita, tekeekö Kuusela maalin, uskaltautuuko Sippolan hoodeille enää kukaan, löytyykö veskari joka ei räpäytä kun Rajala lämmää… No tuu kattomaan, 17.00 ensi lauantaina, Kokkolan Jäähallissa tavataan.
8.3.2015/ K