Uutiset

Pyry & Jokipojat Kokkolassa

Kokkolan Hermes kohtaa lauantaina kotikaukalossa Nokian Pyryn ja sunnuntaina Joensuun Jokipojat. Lisäksi A- Nuoret pelaavat lauantaina edustusjoukkueen jälkeen S- Kiekkoa vastaan, joten kilpakiekkoa on tarjolla jäähallissa viikonloppuna.

Kauden aikaisemmissa kohtaamisissa Hermes vei voitot niin Nokialta kuin Joensuustakin. Avausviikonloppuna pelattu Pyry peli päättyi tämän kauden selkeimpään voittoon numeroiden ollessa 2-8 Hermekselle. Tuon ottelun jälkeen joukkueissa on tapahtunut tähän päivään mennessä paljonkin muutoksia, mutta Hermes lähtee otteluun paremmista asemista, sillä se on sarjataulukossa kolmantena ja Pyry sijalla kahdeksan, tosin yhden ottelun vähemmän pelanneena.

Pyry on voittanut viimeisestä viidestä ottelustaan kolme hävinnyt yhden jatkoajalla ja viime kierroksella joukkue kärsi suoran tappion S- Kiekolle Seinäjoella. Joukkueen tehomiehiä ovat kokeneet Jarkko Pyymäki 8+15=23 ja Mika Niemi 9+12=21. Kaksikolta löytyy pääsarjakokemusta Liigasta 626 ottelun verran.

Sunnuntaina kohdattava Jokipojat on sekin erittäin mielenkiintoinen tuttavuus Kokkolassa. Kauden 2009 – 2010 Mestis – mestari pelasi keväällä 2010 liigakarsintaa Ilvestä vastaan ja vielä viime kaudella seura laittoi puolivälierässä ahtaalle tulevan mestarin KooKoon, mutta kauden loputtua alkoivat ongelmat talouden kanssa ja seura ei saanut enää lisenssiä Mestikseen. Nyt se pelaa suomisarjaa, tavoitteenaan nousta välittömästi takaisin ylös. Kausi onkin alkanut mukavasti ja mikäli Hermes voittaa lauantaina Pyryn saatetaan Kokkolassa pelata sunnuntaina ”Divariklassikon” lisäksi myös sarjan kakkospaikasta. Hermes ja Jokipojat ovat kohdanneet viimeksi Kokkolassa kaudella 2005 – 2006 Mestiksessä. Edellinen kohtaaminen Joensuussa marraskuun alussa päättyi Hermeksen voittoon numeroin 2-4.

Jokipojat on voittanut kolme ottelua ja kärsinyt kaksi tappiota viimeisestä viidestä ottelustaan. Joukkueen tehomiehinä ovat olleet hurjan määrän Mestiskokemusta omaavat vain 16 ottelua pelannut Samu Pitkänen 6+21=27, Heikki Puustinen 14+8=22 ja Jesse Paukku 12+9=21. Joukkueessa pelaa Kokkolalaiselle kiekkoyleisölle tuttuja kasvoja sillä viime kaudella Hermeksessä pelanneet Eetu Rissanen, Jesse Jormanainen ja Lari Arima pelaavat Jokipojissa ja varsinkin Rissanen on onnistunut Joensuussa, sillä hän on joukkueensa neljänneksi tehokkain pelaaja.

 

 

 

 

 

Seuraa näitä!

 

 

 

Lauantai 13.12 Kokkolan jäähalli

 

13.00 Hermes B2 – JHT

 

17.00 Hermes – Pyry Suomisarja

 

19.30 Hermes A – S- Kiekko A Suomisarjan alkusarja

 

 

 

Besthall

 

12.00 Hermes E2 – Muik Hockey Aluesarja

 

 

 

Sunnuntai 14.12 Kokkolan jäähalli

 

16.00 Hermes – Jokipojat Suomisarja