Kotiavaus: Derby NRO 1
Kokkolan Hermes ja Kalajoen JHT kohtaavat ensimmäisessä keskinäisessä tulevana lauantaina Kokkolassa. Joukkueet lähtevät otteluun eri lähtökohdista, sillä Hermeksellä on alla kaksi vierasvoittoa kun taas JHT lähtee paikalliskamppailuun kaksi kotiotteluaan hävinneenä.
Kuten on aikaisempina vuosina huomattu, ei paikallispeleissä ole aikaisemmilla tuloksilla tai sarjasijoituksilla mitään merkitystä kun joukkueet kohtaavat. Lauantaina Kokkolassa nähdään ensimmäistä kertaa kotiyleisölleen esiintyvä Hermes vuosimallia 2014 – 2015. Seurassa on käynyt urheilupuolella kova myllerrys ja käytännössä urheilupuolen koko organisaatio on muuttunut, puhumattakaan joukkueesta. Uusi päävalmentaja Antti Karhula on tuonut joukkueeseen omat vahvuutensa ja joukkue on tänä päivänä erittäin urheilullinen, päättäväinen ja fyysisesti kovassa kunnossa. Pelitavallisesti jäällä tullaan näkemään liikkuva, taisteleva ja yhtenäinen joukkue, jossa ei vapaamatkustajia ole. Viikonloppuna Hermes haki Rovaniemeltä ja Nokialta täydet pistepotit, joista varsinkin Nokian peli repesi lopulta aika reilusti Hermekselle.
-Molemmissa peleissä pelattiin 40min hyvin. Kun pidettiin jalka kaasulla, niin peli oli ihan hyvin hallinnassa. Maalipaikoissa oltiin terävinä ja tehokkaina, Karhula kertaa viikonlopun tapahtumia.
Viikonlopun taistelupelit muuttuvat kotipelaamiseksi ja tätä elementtiä ei varmasti haluta hukata kotikaukalossakaan, mutta jotakin uutta Hermeksen peli tarjoaa vieraspelaamiseen verrattuna.
-Kiekolla meidän täytyy olla huolellisempia. Kiekollisella on aina vastuu siitä mihin sen toimittaa. Muuten lähdetään vähän eri teemoilla kotipeliin, kuin vieraspeleihin.
Viikonlopun tehomiehinä hääri sarjan kynnyksellä joukkueeseen saapunut Ville Rajala yhdessä keskushyökkääjänsä Topi Anttilan kanssa. Kaksikko on viikonlopun jälkeen miehittänyt sarjan pörssikärjen, Rajalan tehdessä kahdessa ottelussa 2+5=7 ja Anttila 3+3=6 pistettä. Ketjun kolmas lenkki Otto Mild pääsi myös pisteiden makuun säestäen hyvin tehokaksikkoa 1+2=3. Ketju kerkesi vetää muutamat harjoitukset yhdessä.
-Viime viikolla muutamat treenit kerettiin tuolla ketjulla treenata ja hakemista oli. Vähän naureskeltiinkin että jospa se pelissä sitten aukeaisi ja aukesihan se. Topi on monipuolinen pelaaja jonka kanssa on helppo pelata. Ottokin rysäytti sunnuntaina ensimmäisen maalinsa ja otettiin pojalle kiekko talteen. Taisi maali maistua kun näytti ottavan bussissa unet tämä kiekko kainalossa, Ville Rajala kertoo.
Viime kaudellakin muutaman ottelun Hermes paidassa pelannut Rajala jatkoi siitä mihin viime kaudella jäi ja kokeekin Kokkolaan muuton ja Hermeksessä pelaamisen tällä hetkellä erittäin positiiviseksi jutuksi.
-Oli hienoa palata Kokkolaan ja Hermekseen! Viikonpäivät olen ollut messissä ja hyvä meininki on ollut. Heti alusta saakka on saanut sellaisen fiiliksen että täällä paiskitaan yhdessä hommia yhteisen tavoitteen eteen eikä kukaan ole vaan hiihtelemässä jonon jatkona, laitahyökkääjä sanoo.
Kalajoen JHT aloitti ottelut kotikaukalossaan Red Ducksia ja RoKia vastaan. Molemmat ottelut päättyivät vierasjoukkueiden voittoihin vaikkakin ottelut olivat ihan tasaisia vääntöjä. JHT:n valmennustiimiin kuuluva Timo Seikkula näkee kuitenkin omiensa otteissa parannettavaa.
-Peli ei pysynyt viikonloppuna kasassa 60 minuuttia. Molemmissa otteluissa varsinkin ensimmäinen erä ja otteluun valmistautuminen eivät menneet hyvin.
-Vähän kuin oltaisiin oltu paikalla, mutta ei oikein osallistuttu kuitenkaan. Tähän täytyy saada paikallisotteluun selkeä parannus. Mikäli näin ei ole, pelaamme väärässä sarjassa, Seikkula heittää ja korostaa derbyn merkitystä myös Kalajokisille.
-Pelihän on toki yksi muiden joukossa ja kolme pistettä tästäkin vain saa, mutta kyllä näissä ehdottomasti on sellainen ylimääräinen tunnelataus ihan jokaisella, Seikkula sanoo.
JHT:n kokoonpanosta on poissa vielä viime kauden ykkösmaalivahti Mika Kokko. Kokko kärsii vielä viime kaudella saamaansa pelikieltoa, mutta on seuraavalla viikolla jo mukana joukkueen vahvuudessa. Viikonloppuna maalissa ollut TuTo – laina Niklas Saarinen ja Oululainen Tomi Risteli ovat JHT:n mukana viikonloppuun asti ja sen jälkeen maalivahtien osalta tehdään päätökset jatkosta. Viime kauden yksi parhaita JHT hyökkääjiä Peteris Pujats palaa kokoonpanoon Kokkolassa.
-Yhtä TOP 4 puolustajaa haemme vielä joukkueeseemme ainakin. Se on sellainen selkeä tarve mikä on tällä hetkellä, Seikkula sanoo.
Harjoitusotteluissa joukkueet kohtasivat kahdesti niin Kokkolassa kuin Kalajoellakin ja ne ottelut Hermes vei nimiinsä, tosin pienin eroin. Loppuun vielä haastateltavat vetävät yhteen tulevaa ottelua ja ennakkoasetelmia.
-Odotan kyllä hyvää ja tasaista kamppailua. Varmasti on ärsytetty kaveri vastassa ja tulee tekemään meidän illasta vaikean. Sieltä löytyy hyökkäysvoimaa ja niiden kanssa pitää olla hereillä, ”Upi” Karhula arvioi JHT:ta.
-Nyt täytyy näkyä se tunne pelaamisesta ja se että olemme valmiina kun kiekko tippuu jäähän. Edelleenkin jos näihin ei syty niin mihin sitten?, Seikkula kysyy osuvasti.
-Ei muutako tervetuloa kotiavaukseen katsomaan taistelevaa ja voitonnälkäistä Hermestä, Ville Rajala päättää.
Seuraa Heitä – osiossa pureudutaan ottelussa mielenkiintoisiin pelaajiin ja ilmiöihin ja tässä Hermes – toimituksen ensimmäiset vinkit:
Seuraa heitä!
Ville Rajala, Hermes
-Isokokoisella voimahyökkääjällä ei jäädy kädet tiukassakaan tilanteessa. Pystyy kokonsa ja hyvän kiekonsuojaustaidon, sekä käsiensä ansiosta kääntämään monet 1-1 tilanteet joukkueensa eduksi. Jos Rajala on lauantaina pelipäällä, on JHT puolustajille luvassa hikinen iltapuhde.
Peteris Pujats, JHT
-Vahva Latvialaishyökkääjä on omimmillaan JHT:n vastaiskupelaamisessa. Terävistä ensimmäisistä potkuista lähtien Pujatsin suunnanmuutos ja haastopelaaminen suorissa hyökkäyksissä on monesti myrkkyä vastustajille. Taklasi harjoitusottelussa Hermeksen Niklas Sireniä polvella keskialueella ja osaa myös olla oikeallakin tavalla fyysinen.
Hermes Loyals
-Ei syttynyt vielä harjoitusotteluihin, mutta oli jo virittelemässä äänijänteitään Rovaniemen illassa lauantaina. Parhaimmillaan loistavasti joukkueen apuna oleva ryhmä joka viime vuosina on ryhmittäytynyt vastustajan jäähyaition taakse. Parhaimmillaan monikymmenpäinen ryhmä luo otteluihin huikean tunnelman ja lauantai- iltana odotusarvot ovat tapissa ja uusi joukkue odottaakin jo innolla ensimmäistä yhteistä taistelua pyhätössä.