Uutiset

Hermes – JHT harjoitusottelu

Hermes aloittaa harjoitusottelut perjantai – iltana kotikaukalossa kello 18.30 kun vastaan luistelee Kalajoen JHT. Joukkueet kohtaavat heti lauantaina uudestaan Kalajoella.

Viime kaudesta kovalla kädellä uudistettu Hermes esiintyy perjantaina ensimmäistä kertaa kotiyleisölle. Ottelu on kauden ensimmäinen ja yksi kolmesta joukkueen Kokkolassa pelattavista harjoitusotteluista. Hermes on harjoitellut kaksi viikkoa jäällä ja kokoonpano jääharjoituksissa on ollut 2 maalivahtia 8 puolustajaa ja 14 hyökkääjää, joista kaksi on try-out sopimuksia.

Uusittu valmennusjohto Antti Karhula, Jani Uski ja Jens Friis esiintyvät myös ensimmäistä kertaa kotiyleisölle ja ensimmäisessä pelissä saadaankin maistiaisia varmasti uudesta Hermeksestä, mutta isompia johtopäätöksiä on tässä vaiheessa varmasti turha vetää.
 
– Viikonlopun peleiltä en vielä hirveästi odota pelillisiä hienouksia, mutta on hyvä  että saadaan yhteisiä kokemuksia pelitilanteista. Tärkeintä on että saataisiin heti lähtöön fressi ja työteliäs ilme, Antti Karhula toteaa.

Harjoituksissa meno on ollut vauhdikasta ja varmasti perjantaina nähdäänkin kaukalossa enemmän vauhtia kuin kontrollia.

– Jääharjoittelu on mennyt aika lailla suunnitelmien mukaan. Hyvä tempo ja tekeminen on ollut, ja jossain vaiheessa se kiekkokin alkaa pysymään mukana.

Joukkueen jääharjoituksissa on alkanut löytymään jo mukavasti myös yhteistä säveltä tiettyjen pelaajien kohdalla, mutta vasta perjantaina nähdään lopullinen kokoonpano. Mielenkiintoa otteluun tuo Jon Feavelin ja Kari Kärnän try-out sopimukset, sillä molemmat pelaajat hakevat pelipaikkaa näyttöjensä perusteella joukkueesta.
 
– Innolla jo odottaa harjoituspelejä  niin päästään vertaamaan omaa tekemistä muihin ja nähdään missä yksittäiset pelaajat menevät, Karhula päättää.

Täysin uusina kasvoina perjantaina Hermes paidassa nähdään maalivahti Anssi Pesonen (Peliitat), Puolustajat Ekue Tomety (Reims), Artturi Karjalainen (Reims), Niko Korhonen (Brunflo IK) sekä hyökkääjät Mikko Tauriainen (Pelicans A), Niklas Siren (KooKoo), Miikael Arkimo (SaPKo), Janne Kivilahti (HCK), John Feavel (Iowa State), Antti Hellsten (KooVee) ja Joona Vares (Kärpät A). Muu joukkue onkin pelannut seurassa joko viime kaudella tai aikaisemmin.