Uutiset

18.2.2014 Hermes – JHT ennakko

Hermes kohtaa keskiviikkona kotijäällä Kalajoen JHT:n. Paikallisottelu on kauden neljäs ja viimeinen runkosarjassa. Ottelu on viimeinen mahdollisuus kotijoukkueelle ottaa kauden ensimmäinen voitto paikalliskamppailussa.

Kolme edellistä kohtaamista voittanut JHT taistelee play-off paikasta kovemmin kuin kotijoukkue Hermes, sillä voittamalla kaikki viimeiset ottelunsa nähdään Kalajoella tänä vuonna play-off kiekkoa. Nyt karsitaan ylöspäin, eikä niin kuin viime kauden JHT,  joka pelasi play-offeja, mutta kysymys oli silloin sarjapaikan säilyttämisestä. Kotijoukkue Hermes lähtee otteluun vaikeammasta tilanteesta, sillä edellisellä kierroksella kärsitty kotitappio Bewelle tarkoitti sitä, että homma ei ole enää omissa käsissä. Pommia ei kotijoukkueen pukukopissa tarvitse räjäyttää, sillä joukkue varmasti herää taistelemaan paikalliskamppailussa edelleenkin tärkeistä pisteistä.

– Joukkue tuli peliin erinomaisella energialla ja suoraviivaisesti maaliakohti pelaamalla. Pääsimme sitä kautta ansaitusti johtoon. Muutama aavistuksen helppo maali kaverille tappoi enregiaamme. Kaverin nopeat hyökkääjät aiheuttivat ongelmia puolustamiseemme mitä pidemmälle peliä mentiin. Pelasimme kuitenkin viisikkona tasapainoisesti, Päävalmentaja Janne Pelkonen kertaa Bewe ottelua.

Hermeksessä viime viikolla tapahtuneet muutokset olivat pelaajasopimuksien mukaisia. Ville Rajala ja Iiro Sopanen siirtyivät pelaamaan sarjaporrasta ylemmäksi ja Pelkonen kiittääkin herroja palveluksista Hermeksessä.

– Molemmilla oli mestis optio sopimuksessaan ja nykyiset joukkueet halusivat heidät mukaan loppukaudeksi. Kiitämme molempia panoksestaan Hermekselle ja toivotamme herroille onnea ja menestystä uusissa haasteissa.

Hermes valmistautuu paikalliskamppailuun alkuviikon ja päävalmentaja toivookin että pikkuvammat saataisiin paikattua ja energiatasot viritettyä tappiin. Lopullinen kokoonpano selviää varmasti vasta pelipäivänä, sillä mm. Kapteeni Topi Anttila on kärsinyt sitkeästä kuumeesta koko viikon ajan.

– Energiat ylös sekä pienet vammat kuntoon niin joukkue on valmis paikalliseen keskiviikkona. Loukkaantuneita tällä hetkellä ja varmasti poissa keskiviikkona ovat Pallassalo, Leppänen ja Jäske. Muiden osalta päätökset tehdään tiistain harjoituksen jälkeen, Pelkonen lopettaa.