Uutiset

26.1.2014 Hermes haki 3 pistettä Eurajoelta

Hermeksen vieraspelit jatkuivat sunnuntaina kun he matkustivat Eurajoelle HC Satakunnan vieraaksi. Viikko sitten Hermes voitti HC Satakunnan kotona 7-2 joten nytkin ainoa tavoite oli voitto.

– Pelillisesti vietiin ottelua, kertoo Pelkonen. Hyvä työmoraali koko joukkueelta. Peli oli hallinnassa.

Ensimmäisessä erässä Hermes kesti kaksi alivoimaa ennen kuin he siirtyivät 1-0 johtoon Iiro Sopasen maalilla. Syöttäjinä olivat Topi Anttila ja Kari Kärnä.

Hermes sai salama-alun toiseen erän kun Ville Rajala siirsi Hermestä 2-0 johtoon ajassa 22.06. Syöttäjinä toimivat Eetu Rissanen ja maalivahti Eetu Saloranta (!). Toni Jeskanen teki 3-0 ajassa 30.01, Rissasen ja Tomi Sippolan syötöistä.

– Kolmannen erän alussa kaveri vähän tuli paremmin, mutta yhtä maalia enempää eivät saaneet ja otettiin homma taas hallintaan, sanoo Pelkonen.

HC Satakunta kavensi 1-3 ajassa 40.46.
Mutta vain muutama minuutti myöhemmin Jeskanen siirsi Hermeksen jälleen kolmen maalin johtoon. Syöttäjinä oli Rissanen ja Niklas Palm. Ajassa 51.56 Jesse Jormanainen ampui alivoimalla Hermeksen 5-1 johtoon. Enemmän maaleja ei ottelussa nähty ja näin Hermekselle kolme tärkeää pistettä kotiin vietäviksi.

– 5 vastaan 5 pelissä oltiin parempia, kertoo Pelkonen. Kolme pistettä oli viikonlopun vähimmäisvaatimus.

– Eetu Saloranta debytoi maalissa ja onnistui hyvin, sanoo Pelkonen. Christian Buchert oli energinen. Sopanen – Anttila – Kärnä ketju oli pirteä.