Uutiset

13.12.2013 Hermekselle tappio Vaasassa

Hermes matkusti Lucian päivänä Vaasaan Red Ducksin vieraaksi. Hermeksellä oli alla hieno voitto Forssan Palloseurasta ja halusi tästäkin ottelusta täydet pisteet.

Ottelu alkoi Hermeksen kannalta hyvin kun ne pääsivät pelaaman ylivoimaa jo kolmen minuutin pelin jälkeen. Hermes käytti tilaisuuden hyväksi ja siirtyi 1-0 johtoon Tomi Pallasalon maalilla. Syöttäjinä olivat Niko Kivinen ja Lari Arima. Kun vähän yli puolet ensimmäisestä erästä oli pelattu, Red Ducks tasoitti 1-1 Rantasen maalilla. Enemmän tilastomerkintöjä ei ensimmäisessä erässä nähty.

– Eka erä pelattiin hyvin, sanoo valmentaja Pelkonen. Toinen erä oli meiltä huonoa.

Toista erää oli pelattu vain puolitoista minuuttia kun Red Ducks siirtyi 2-1 johtoon. Maalintekijänä oli Fogström. Lisää vaikeuksia tuli heti maalin jälkeen kun Hermes joutui alivoimalle. Mutta Hermes kesti alivoiman. Ajassa 28.30 Red Ducks siirtyi jo 3-1 johtoon Antosen maalilla. Muutama minuutti tästä Hermes jälleen alivoimalle mutta tämäkin kestettiin. Kun toista erää oli pelaamatta noin kaksi minuuttia tuli Hermes maalin päähän. Maalintekijänä oli Jani Salmi, Tomi Sippola ja Jaakko Jääskelä syötti. 30 sekuntia tästä niin Red Ducks teki jälleen maalin ja siirtyi 4-2 johtoon Rantasen maalilla.

Hermes lähti kolmanteen erään kahden maalin tappioasemasta, mutta nousi hienosti tasoihin. Toni Jeskanen aloitti taka-ajon ajassa 42.45, Toskalan ja Lauri Heinosen syötöillä. Muutama minuutti tästä Hermekselle avautui loistava tilaisuus tehdä tasoitusmaalin kun ne pääsivät pelaamaan ylivoimaa. Mutta tällä kertaa ei saatu ylivoimaalia. Kun peliä oli pelattu 53.17, Jesse Jormanainen ampui Hermeksen tasoihin. Pallasalo ja Eetu Rissanen syötti. Ajassa 59.31 Red Ducks sai jäähyn, mutta Hermes ei onnistunut tekemään voittomaalia ylivoimalla. Peli meni jatkoajalle.

Jatkoajalla Hermeksellä oli Pelkosen mukaan paikat ratkaista ottelua ylivoimalla, mutta ei sitä tehnyt. Voittomaalilaukauksella Red Ducksin Rantanen ratkaisi ottelun kotijoukkueelle. Hermekselle 4-5 tappio mutta yksi piste kotiin vietäväksi.

-Tämä oli ottelu joka olisi pitänyt pystyä voittamaan, sanoo Pelkonen. Kolmannessa erässä hieno nousu tasoihin. Lahjoitettiin vastustajalle kolme maalia.

Huomenna, lauantaina, Hermes kohtaa RoKin kotikentällä.

Linkki ottelun tulospalveluun: