15.11.2013 Raahe – K – Hermes ennakko
Hermes aloittaa vieraspelikiertueensa Raahesta, jossa on vastassa sarjan häntäpäähän jumittunut Raahe – K. Raahelaiset vahvistivat juuri joukkuetta Hermeksen viime kauden pörssikärki Heikki Pusalla.
Hermes voitti edellisessä ottelussaan jatkoajalla Vaasan Red Ducksin 3-2 Toni Jeskasen maalilla. Muutenkin Jeskasen kentällinen oli Hermekselle kaikki kaikessa ainakin tehojen muodossa, sillä ketjun laituri Iiro Sopanen teki tärkeän tasoitusmaalin, sekä avausmaalin. Päävalmentaja Janne Pelkonen oli ottelun jälkeen osittain tyytyväinen otteluun.
– Peli oli meiltä kolmijakoinen. Ensimmäisessä erässä peli virtasi hyvin vastustajan maalia kohti. Toiseen erään unohdettiin, että kokonaisuus koostuu pienistä asioista ja niistä lipsuminen johtaa kokonaisuuden hajoamiseen. Kolmannessa erässä tappioasemassa taas löydettiin tahtotila, mikä pistää ne pienet asiat paremmalle mallille. Pelin sisällä yksilön intohimoa kamppailu ja maalinedusta peliin ei löytynyt tarpeeksi.
Raahessa lauantaina pelattavaan otteluun päävalmentaja löytääkin teemoja.
– Viisikon etäisyydet etenkin hyökkääjien tarjonta luistelulla pitää saada pienemmäksi. Yksilö tasolla voittavien asioiden tekeminen, luistelu peli sekä maalinteon tukitoimet tulee olla aivan eri tasolla.
Mielenkiintoiseksi ottelun tekee myös se, että Hermeksen viime kauden sisäisen pörssivoiton vienyt Heikki Pusa vahvistaa Raahelaisten rivejä loppukauden ajan. Päävalmentaja Janne Pelkonen ei tunne miestä, ei pelaajana, eikä ihmisenä, mutta yhdestä asiasta koko Hermes tulee pitämään kiinni.
– Maalikoosteita viime vuodelta sen verran katsoneena meidän täytyy pitää huolta, ettei hän roiku plekseissä lauantaina, Pelkonen lopettaa.